Japanin matka osa 1

Ohayoo~!

Täällä japanissa on nyt muutama päivä oltu, niin kirjoitellaas nyt kuulumisia, mitä tänne kuuluu.


Lento sujui hyvin ja mielestäni oli aika mukavaa verrattuna ensimmäiseen lentoon, minkä teimme häämatkalla Sardiniaan pari vuotta sitten. Tämä lento tosin kesti 9 ja puoli tuntia, mutta meillä oli omat pikku tv-ruudut, josta pystyi katsomaan elokuvia, pelaamaan pikku pelejä, katsomaan lentokamerasta missä mennään yms.

Ruokaa tajottiin kahdesti: päivällinen ja aamupala. Opimme viime matkasta, että ei kannata laktoositonta vaihtoehtoa ottaa, silloin ruoka on oudompaa ja tylsemmän makusta. Nyt ruoka oli maukasta! Vettä tarjoiltiin vähän väliä ja kyllä se pidemmän päälle maistuikin, kun uni ei oikein tullut. Ehkä sain 1h nukuttua.







Laskeuduttuamme meitä oli vastassa meidän host perhe ja heidän kodilleen oli autolla tunnin ajomatka. Tuona päivänä satoi tihuttaen, mutta ei se meitä hidastanut. Heillä on ihastuttava koti ja meidän huone on mukavan oloinen, mitä nyt hieman kolea, kun kaikki sähkölaitteet on toivottua samuttaa aina kun lähtee ja kun menee nukkumaan.
















Ensimmäisenä päivänä kävimme ostamassa adapterin, koska se minkä mieheni oli ostanut aikaisemmin, ei käynytkään tässä taloudessa. Nukuin 3h päiväunet ja hetken päästä olikin päivällisaika. Herkullisen päivällisen jälkeen annoimme tuliaisia suomesta, joihin meidän host perhe suhtautui erittäin kiitollisesti. Meidän tuliais pakettiin kuului: muumi talvimuki, 2 muumihali lusikkaa, ruisleipää, salmiakki karkkia ja salmiakki likööri. Kaksi ensimmäistä oli minun hommaamia :P

Palaan tähän taas kirjoittelemaan jahka kerkiän.

Vielä ennen matkaa

Moi! Ajattelin vielä yhden päivityksen tehdä ennen matkaa ja sen innostus päivityksiä. Sieltä ne menkat kumminkin lopulta iskivät ja tietenkin minua harmittaa. Olen jutellut lähesteni kanssa ja yrittänyt saada itselleni taas pään pystyyn ja uutta kiertoa kohden.

Mutta onhan minulla oikeus myös tähän alakuloisuuteeni ja pettymykseeni. En syytä missään nimessä tästä rakasta puolisoani ja oikeastaan en saisi syyttää ketään. Toki keksin listan asioista mistä voisi johtua, mm. vanhojen mekon ompelu stressi. Mutta pois nuo ajatukset minusta.

Olen myös haikealla ja surullisella mielellä, kun viikolla rakas kotopuolen koira nukkui pois. Kaunis kultainen noutaja mamma vanhus olisi tänä vuonna täyttänyt 13-vuotta. Kotopuolessa on vielä yksi koira ja hän taas potee nyt yksinäisyyttä kun mammaa ei enää näy missään.

Olen jotenkin oppinut suhtautumaan lemmikkien kuolemaan ehkä puhdistavalla tavalla. Toki suren ja itken ja ihmettelen miksi näin piti käydä, mutta jotenkin minusta tuntuu että siinä on myös syvempi merkitys. Minun omat ensimmäiset lemmikit oli gerbiilejä. Ja jotenkin heidän pois menemisillä on ollut syvempi merkitys. Aina oli jotain merkittävää kerennyt tapahtumaan tai oli tapahtumassa ennen kuin pikkuinen kuoli pois. Viimeisin gerbiili kuoli aikalailla juuri ennen muuttoa tänne nykyiselle asuin sijoille. Kotopuolen eläimiä en ole vielä hirveesti analysoinut, mutta tämän meidän koiran kuolema tuntuu että pian tapahtuu taas uusi käänne elämässämme. Voin olla hassu kun näin ajattelen :)

Elämä jatkuu, koetetaan nauttia siitä niin paljon kuin vain voi! :) Kirjoitellaan taas! Lopuksi vielä kuva ihanasta koira vanhuksesta viime vuoden kesällä <3

Valeraskaus

Voi tuo käsite on liiankin tuttu minulle. Sen jälkeen kun menin 2010 naimisiin olen kokenut valeraskautta aina vähän väliä. Ja nyt kun oikeasti perheen laajennusta yritetään päästä toteuttamaan, ei raskaus oireet minua rauhaan jätä. Nauroinikin tuossa äidille, että olen kaikki raskaus oireet kokenut paitsi oksentelua.

Halua puhua valeraskaudesta, koska minua hermostuttaa jos raskaustesti onkin negatiivinen. Olen kumminkin menossa matkalle ja haluan, että voin puolisoni kanssa nauttia matkasta ilman synkistelyäni ja turhautunutta minua. Tiedän, että toiset yrittävät vuosia, mutta toki sitä jokainen joka tahtoo tulla raskaaksi, toivoo tulevansa heti raskaaksi.

Ensin hieman taustaa: Minulla on taipumus "sairastua" stressin yms paineen alla. Ne ovat todellisia sairauden oireita (päänsärky, pahoinvointi, kuume). Ne alkavat yllättäen ja lähtevät yhtä yllättäen. Yläasteella nämä somaattiset oireet tulivat hyvinkin tutuiksi, mutta aluksi ei tiedetty mistä on kyse. Tänään kun pohdin taas raskautta ja sitä, ettei minulla kuuluisi olla mitään oireita tässä vaiheessa, masensi se hieman mieltä.

Tämän kuukauden aikana olen ollut väsyneempi, kuin normaalisti (voi olla kevätkaamos), himoitsen syötävää (kaupassa, joutuu nieleskelemään sylkeä kokoajan), painontunne (lyllerrän välillä hyvinkin huvittavasti), herkkätunteisuus, vessassa juostaan enempi kuin useammin ja aaltoilevat lämpötilat. Ja aikaisemmin on ollut pahoinvointia, ärtyisyyttä, erinäisiä tunteita alavatsassa jne.

Entäs sitten kun olen oikeasti raskaana, onko minulla sitten mitään näitä perinteikkäitä oireita. Pidemmän päälle ehkä ihan hyvä juttu, josta kaikki varmasti kateellisia, mutta ehkä jotenkin olen vain ajatellut, että raskaana olevat naiset ovat vähän hupsuja ja on ruokahimoja ja näitä mitä edellä mainitsin. Jos näitä ei ole niin varmaan epäilisin olenko oikeasti raskaana. No huh huh taas ihan levotonta juttua juu.

Teen testin ennen matkalle lähtöä. Kattoo nyt mitä tulee.

Vanhojen mekko projekti: VALMIS!

Terve!

Nyt tulee se päivitys, jossa käydään mekko läpi. Laitan myös vihdoin sen kuvan, mikä oli alkuperäinen idea.

Tässä on kuva kuositelluista kaavoista. Yläosan kaava oli perus pusero kaava ja alaosa kelloitettu hame.

Tämä on sovitus kaksi. Sovitus ykkösen voi katsoa täältä. Helmassa oli hieman tasoitus ongelmia, mutta siitä selvittiin. Tämä on myös silittämättä ja siksi aika kauhian näköinen. Ompelin myös sivuun piilovetoketjun, mutta aluksi se oli liian lyhyt, koska siskollani on niin kapea vyötärö, mutta tuhdimmat rinnat niin, mekkoa ei millään saanut nätisti puettua.

Sovitus 3 tapahtui kotopuolessa. Tässä sovitimme hihaa. Ja tämä on huomattavasti sileämpi, koska innostuin silittämään :)

Sovitus 4. Tässä on nyt alareuna ommeltuna ja pidempi piilovetoketju vaihdettuna. Vuorikangas on nyt myös ommeltuna. Aluksi oli pientä ongelmaa sen kanssa, mutta nyt lopulta se onnistui.

Ja sitten viimeinen sovitus 5. Kuten huomataan, tuossa on valkoinen alushame ja viimeisessä lookissa ei ole. Elikkä siskoni piti mennä nukkumaan ja minä jäin vielä ompelemaan. Tämä siis periaatteessa ei ole viimeinen sovitus, mutta onneksi alushameen ommellus meni nappiin.

Tämä oli siis siskoni idea. Hän halusi vihreä+musta värisen mekon. Mekkoon piti vain saada hihat ja sileä miehusta.

Tässä se on. Valmis luomus. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Pahoittelen kuvien laatua, mutta en muistanut tuona päivänä tehdä perinteikästä "vankila"-kuvaus sessiota.

Tässä se oli. Tuommosta mekkoa olen siis duunaillut tässä about puolitoista kuukautta. Hieman laiskasti kylläkin. Olen täysin tyytyväinen lopputulokseen ja niin on myös neiti itsekkin.

Kiire on nyt ohi

Hellurei!

Nyt on kiire ohi ja ompelukoneeni on nyt ansaitulla lomalla. Siskon vanhojen mekko on valmis. Laitan erilliseen postaukseen kuvia mekosta ja siitä luvatusta alkuperäisestä versiosta. Mutta nyt se kiire ja stressi on helpottanut.

Nyt sitten viikon rauhallista eloa, pyykit pitää pestä ja valmistaudutaan Japanin matkaa varten. Otan kannettavani mukaan niin pääsen päivittelemään loma kuulumisia tänne. Minua alkaa hieman jännittämään. Jos elelisimme vain hotelleissa niin ei ehkä niin paljoa jännittäisi, mutta silloin olisi aika turistimainen olo. Sen sijaan, koska asustelemme toisen perheen luona, saamme paljon apuja maan tutustumista varten. Ruokatarjoilu on erinompainen plussa, mutta ehkä tärkein on että pääsee itse olemaan osa perhettä ja kulttuuriin pääsee tutustumaan paljon paremmin

Tämä postaus jää hieman lyhyeen, kun olen frendillä käymässä, mutta ajattelin laittaa pientä päivitystä. Nähdään taas :)

Mitäs sitä on tullu puuhailtua?

Tervehdys taas!

Ajattelin laittaa taas päivitystä kasaan, koska minusta tuntuu etten nyt pysy oikein perässä mitä viikon aikana saan aikaseksi tehtyä. Mieheni on joka toinen viikko työmaalla ja joka toinen viikko taas kotosalla. Hän kyselee yleensä aina kun jutustelemme tai haen hänet kotio: "mitäs olet puuhaillut?" Ja oikeasti joudun ponnistelemaan, että muistan mitä on viikon aikana tapahtunut.

Tällä viikolla olen ollut laiska tuon vanhojen mekon kanssa, mutta tänään olen kunnon ryhdistäytymisen tehnyt ja alkanut kunnolla väsäämään, kun mekkoa näköjään tarvitsee jo 11 päivä. Ei se mitään. mekko alkaa olla kuosissa, ainut miinus siinä on, että olin ostanut liian lyhyen vetoketjun ja pikkusisko parkani joutuu ähkii ja puhkii pukiessaan. Voi olla jos aikaa jää niin vaihdan pidemmän vetoketjun. Vielä en ole koskenutkaan alushameeseen, mutta uskoisin että sen kerkeän ompelemaan sunnuntaina.

Meillä on täällä kotosalla kylppäriremppa menossa ja se koki pienen kolahdus stopin, mutta nyt kun asioita on ylemmältä tasolta kyselty ja selvitelty niin onneksi saamme edetä vähemmän kalliin kautta. En ala selittelemään tuota ongelma kohtaa, koska en osaa selittää sitä mitenkään yksinkertaisesti. Pointti kumminkin, että ensiviikolla pääsee vihdoin serkku vesieristeet lähkimään ja kohta onkin laattojen aika! En malta odottaa uutta kylppäriä. Toivottavasti se kerkeisi valmistumaan, ennen kuin lähden mieheni kanssa Japaniin. <3

Japanin matka on nyt suunniteltu siihen pisteeseen, ettei sitä tarviste enää stressata. Lähemme 26.2. ja palaamme 16.3. Majottaudumme 10 päiväksi meille täysin tuntemattoman pariskunnan kämppään (ei nyt ihan täysin tuntemattomia). Loppu päivät emme ole vielä päättäneet minne mennään. Kohteina mm. tokyo, Fuji vuori, Osaka, Disneyland japan, museo ghibli.... Mutta kumminkaan ei haluttu ihan täyteen buukata, koska meidät majoittava pariskunta mahdollisesti voisi ehdotella paikkoja joissa kannattaa käydä. He puhelivatkin siihen suuntaan, että voitaisiin mennä jonnekkin yhdessä.

Tällä viikolla olen juossut ystäviä moikkailemassa. Hyvin lyhyillä aikatauluilla nämäkin tapaamiset buukattiin, vaikka yleensä haluan ajoissa sopia jos jonnekkin menen. Ehkä nyt kun olen taas yksin ollut niin seuran kaipuu on vienyt voiton kotona maleskelusta (ja ompeluksista). Tuli hyvä fiilis kun nopeesti tuli vain lähtö. Nopeasti laitoin vain itseni kasaan (jos minulla ei ole menoa minnekkään, voisin hyvin pomppia pyjama päällä koko päivän), peitin ompelukseni, sillä kissojen kynnet ei oo hyvä yhdistelmä herkällä kankaalla, ja ulos vain.

Ja sitten tähän loppuun BJD nukke uutisia: Olen siis 18 päivä tilauksen laittanut vetämään Dollmorelta ja kärsimättömänä menin tiedustelemaan milloin nukku kultani saapuisi minua viihdyttämään. Dollmoren asiakaspalvelu väellä on ihastuttava tönkkö englanti, mutta ihan ymmärrettävää. Lähettävät siis kuun lopussa nukkesen matkaan ja pitäisi kestää about 5-6 päivään. Minua vain nyppii tieto, että olen silloin Japanissa ja todennäköisesti nukke jämähtää tulliin. Pitää varmaan jollekkin valtakirjat taas kirjoitella, että voisi joku käydä hakemassa.

Olen niin rakastunut tuohon nukke neitoseen. Kertooko se jotain ostoksesta, kun olen toisen nukkeja tässä kyyläillyt ja kadehtinut, sitten havahdun siihen että minulle on tulossa nukke. Sitten pitää mennä muistuttamaan itseään millainen nukkenen se olikaan ja sit sydän alkaa takomaan rinnassa ihastuksesta <3

Minä menen nyt nukkusimaan. Nähdään taas :)

Vauvakuume

Heipä hei!

Nyt pitää päästä taas avaamaan itseäni hieman lisää. Olen taas vahteeksi vauvakuumeen kourissa pahastikkin. Olen oikeastaan ollut aina vauvakuumeessa, melkein syntymästä asti :)

Olen peräisin perheestä, jossa on äiti ja isä ja seitsemän lasta. Minä olen kolmanneksi vanhin. Minulla on isosisko (1987) ja -veli (1989). Loput onkin pikkusisko (1995), -veli (1998), -sisko (2007), .veli (2009). Ja siis minä olin vuonna 1991 syntynyt. Tätä isoa lapsikatrasta pitää kasassa ihanat vanhempani: tempperamenttinen, toimelias äityli (1969) ja yrittäjä, joka-paikan-höylä iskä (1966). Tässä hieman vuosia ja käsitystä siitä, millaisesta hallistusta kaaoksesta olen kotoisin, vaikka ei noista numeroista varmasti hirveesti mitään irti saa.

Olen siis aina tykännyt vauvoista ja hoivaamisesta. Vitsillä perheessä me heitämmekin, että koska siskoni lapsena oli aikamoinen poikatyttö, hän jätti äitin kohtuun tiettyjä tyttömäisiä geenejä. Veljeni ohitti nuo geenit tietäen, että oli poika ja juuri täydellinen semmoisena. Sitten tuli minun vuoro ja minä ahmaisin kaiken mitä vain irti sai. Nykypäivänä tämä tilanne näyttäytyy, ettei isosiskoni lapsia tällä hetkellä halua omia ollenkaan, isoveljelläni on oma poika ja minä haluan oman ison perheen ympärilleni.

Meidän oma lähisuku on pienehkö. Molemmat isovanhemmat ovat elossa ja vielä löytyypä isän-äidin-äitikin elävien kirjoista! Harva voi näin sanoa, siis kun ikää on kumminkin minulla jo 21. Isälläni on isoveli ja äidilläni on pikkuveli (jotenkin aina olen pitänyt tätä asetelmaa kauhian suloisena). Isän isoveljellä on oma poika, eli meidän ison perheen ainut serkku. Serkulle siunaantu vähän aika sitten poika. Siinä sitä ollaankin. Tämä on siis lähisukuni. Sitten nyt muutama vuosi sitten kun naimisiin on mennyt niin onhan sieltäkin sukua sitten ihan muille jakaa :D

Mutta niin pientä tausta tarinaa minusta ja siitä, että miten minä olen perheoriointunut (ja kyllä tykkään kirjoitella ja keksiä ihme sanoja). Ensimmäisiä selkeitä äidillisiä piirteitä oli siinä kun ikää oli 3-4 oli jonkun syntymäpäivät ja ensimmäinen pikkusiskoni itki vanhempien sängyllä herättyään päiväunilta. Kukaan muu ei kuullut itkua kuin minä. Pienenä likkana en osannut vauvaa sylissä pitää, joten lattialle kun siskon sain tiputettua, hartia-kainaloista raahasin neitiä vanhemmille lattiaa pitkin. Ensimmäisen pikkuveljeni hoidosta en muistakkaan hirveästi mitään muuta kuin kakkavaippojen pahan hajun. Nuoremmilla sisaruksillani en moista ole huomannut, kuin muutaman kerran, mutta jostain syystä tämä jäi mieleeni.

Olen aina tykännyt leikkiä nukeilla, nukkekodeilla. Pienenä tykkäsin myös leikkiä mahdollisismman monella lelulla yhtäaikaa. Se on varmastikkin opettanut minulla tätä moni osaamista yhtäaikaa. Toki leikin myös autoilla, koska isosisarukseni jostain syystä tykkäsivät enemmän leikkiä niillä, kuin minun nukke jutuilla. Joskus sain isosiskon leikkimään kanssani nukkekodilla, mutta hän aina leikki vain joillain tietyillä leluilla, joten minun huolekseni jäi loput lelut ja minun oli pakko aina kaikki lelut ottaa mukaan leikkiin. Siskoni tosin ei osannut mielestäni leikkiä oikein. Aina jonnekkin seikkailemaan piti lähteä, kun minä taas tahdoin jäädä nukkekotiin tekemään ruokaa, leikkimään piilosta sinne taloon ja minä jouduin siivoamaan nukkekodin lopulta kun siskoni ei "tiennyt" mihin kaikki huonekalut piti asetella.

Tosiaan lempileluni ovat olleet vauvanuket. Minulla on tälläkin hetkellä chou chou nukke ja joku nukkusilmäinen vauvanukke. Ne olivat lemmareitani, vaikka chou choun sainkin vasta myöhemmin, joskus 4-5 luokalla. Nukkusilmäisen nuken sain mummiltani silloin kun olin kakkosella. Baby born nukesta en tykännyt, koska se oli kova. Isosiskollani oli baby born nukke. Olihan se hienoa, että se söi ja kävi potalla, mutta siitä en tykännyt, että kun nukkea puristi kädetä, alkoi vauva itkeä. Olen aina ollut tarkka kuinka nukkeja käsitellään. Katsonut silmät kauhusta, kun joku on roikottanut jaloista tai kun riehakkaampi poika on heittänyt nuken seinään. Siitä tuli iso itku ja ei todellakaan riittänyt, että minulta pyysi anteeksi. Myös nukelta piti anteeksi pyytää.

Olen siis aina ollut vauvojen kanssa tekemisissä, jos ei oma sisarus niin sitten nukke. Ja kun lopulta yllettiin sinne pahimpaan teini-ikään (14->) olihan se poikaystävä lopulta hankittava. Olen oikeastaan aina valitessani seurustelukumppania, katsellut heitä tulevaisuuden puolisoina. Pitkältä tuntuvan ajan sitä oikeaa saikin etsiä. Oikeasti vain sitä piti vain hieman kasvaa. Nykyisen aviopuolisoni tapasin 2008 keväällä. Sain häntä lehytellä semmoiset puolivuotta, että seurusteluun hän suostui. Tein hyvin alussa myös selväksi, etten tahdo enää vain seurustella vaan halusin jo asettua ja perustaa perheen nuorena.

Aloimme seurustelemaan 11.1.2009, päivä ennnen hänen inttiin lähtöä. Kihlauduille 11.7.2009, päivä intistä pääsyn jälkeen. Aloimme häitä suunnittelemaan 2009 isänpäivästä lähtien ja menimmekin naimisiin 8.5.2010. Mieheni unelma oli matkustelu ja minun perheen perustaminen. Sanoin miehelleni, että hän saa 5 vuotta matkustella, mutta sitten jo itken polvillani ja rukoilen lasta. Mutta kuinkas ollakkaan, kun kerran jo naimisissa oltiin ei ehkäisyn käyttö tuntunutkaan mukavalta puuhalta. Toki kuuliaisesti ehkäisyrengasta käytin, mutta 2011 syksyllä huijasin miestäni. Mutta kerroin totuuden hyvin nopeasti, koska omatuntoni ei sietänyt epärehellisyyttäni. En käyttänyt enää sen jälkeen ehkäisyä, mutta mieheni on sinnikkäästi pidättäytynyt kortsuissa. Lopulta pitkän taivuttelun jälkeen sain mieheeni yhteyden ja hän alkoi miettiä perheemme laajentamista 2012 keväällä. Aluksi suunnitelma oli 2013 kevät, sitten koska mielestäni käsite kevät oli liian iso taipui hän haluamaani helmikuuhun.

Nyt onkin jo helmikuu lähtenyt pyörimään. Meillä on japanin matka tiedossa helmikuun loppu puolella, mutta yrittäminen alkaisi kumminkin jo aikaisemmin. Saa nähdä tuleeko meille pieni hobitti jo tänä vuonna vai vasta ensi vuonna. Itse toivon tämän vuoden puolella. Olen kumminkin odottanut jo ihan kyllikseni. Tämä on minun unelmani, yritti kuinka ihmiset pelotella tai ympäri puhua. Olen hyvin simppeli ihminen tässä suheessa. Haluan lämpimän ja rakastavan perheen. Rakastan minun sijais vauvojani (2 kissaa ja 2 chinchillaa), mutta minä haluan nyt meidän lapsen.

Tutustutaan minuun pikku hiljaa :)