maanantai 25. helmikuuta 2013

Vielä ennen matkaa

Moi! Ajattelin vielä yhden päivityksen tehdä ennen matkaa ja sen innostus päivityksiä. Sieltä ne menkat kumminkin lopulta iskivät ja tietenkin minua harmittaa. Olen jutellut lähesteni kanssa ja yrittänyt saada itselleni taas pään pystyyn ja uutta kiertoa kohden.

Mutta onhan minulla oikeus myös tähän alakuloisuuteeni ja pettymykseeni. En syytä missään nimessä tästä rakasta puolisoani ja oikeastaan en saisi syyttää ketään. Toki keksin listan asioista mistä voisi johtua, mm. vanhojen mekon ompelu stressi. Mutta pois nuo ajatukset minusta.

Olen myös haikealla ja surullisella mielellä, kun viikolla rakas kotopuolen koira nukkui pois. Kaunis kultainen noutaja mamma vanhus olisi tänä vuonna täyttänyt 13-vuotta. Kotopuolessa on vielä yksi koira ja hän taas potee nyt yksinäisyyttä kun mammaa ei enää näy missään.

Olen jotenkin oppinut suhtautumaan lemmikkien kuolemaan ehkä puhdistavalla tavalla. Toki suren ja itken ja ihmettelen miksi näin piti käydä, mutta jotenkin minusta tuntuu että siinä on myös syvempi merkitys. Minun omat ensimmäiset lemmikit oli gerbiilejä. Ja jotenkin heidän pois menemisillä on ollut syvempi merkitys. Aina oli jotain merkittävää kerennyt tapahtumaan tai oli tapahtumassa ennen kuin pikkuinen kuoli pois. Viimeisin gerbiili kuoli aikalailla juuri ennen muuttoa tänne nykyiselle asuin sijoille. Kotopuolen eläimiä en ole vielä hirveesti analysoinut, mutta tämän meidän koiran kuolema tuntuu että pian tapahtuu taas uusi käänne elämässämme. Voin olla hassu kun näin ajattelen :)

Elämä jatkuu, koetetaan nauttia siitä niin paljon kuin vain voi! :) Kirjoitellaan taas! Lopuksi vielä kuva ihanasta koira vanhuksesta viime vuoden kesällä <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti