torstai 18. huhtikuuta 2013

Tupperware vuodatus

Hei hei! Täällä taas napputtelemassa. Voi kun ihmiset kyselee kuulumisia, mutta oikeasti ei nyt ole hirveästi tapahtunut mitään.

Olin tupper-kutsuilla ja lähtipä sieltä tilaukseen taas muutamat kipposet ja uudet siivousliinat. Lupauduin alustavasti myös pitämään tupper-kutsut toukokuun loppupuolella. Olis kyllä aivan mahtavat tarjoukset, että kyllä tekee hirveästi mieli saada paljonkin myytyä, että sais emäntänä paljon kaikkea. <3

Äitini siis on tupperware-myyjänä. Taas aloittanut pitkästä aikaa ja hauskana harrastuksena tuo näyttää menevän. Minulle hän yrittää kans konsulentin hommia saada, mutta ei minusta olisi siihen. Tilailisin ittelleni vain tuotteita halvempaan hintaan. Ehkä sitten joskus, kun kaikki on työllistyneet. Tai sitten ei. Minä tykkään olla emäntänä. Ja varsinkin silloin kun ihmisiä oikeasti tulee.

Jostain syystä minusta on nyt tuntunut, että moni vierastaa tupper-kutsuja. Onhan joo monilla nykyään viikot täyttyy todella nopeasti, mutta silti miksi ihmiset jättävät tupperit välistä ja jäävät ehkä mielummin kotiin viettämään aikaa. Ei tupperit ole vain tupper tuotteiden ihmettelyä. Samaan aikaan tutustutaan kanssa kutsuttuihin ja vietetään mukavaa aikaa tupper-tuotteiden kanssa.

Tuotteilla on hintaa joo myönnetään, mutta ne oikeasti toimii ja niillä on ikuinen takuu. Värit vaihtuu mukavassa vauhdissa. Tuppereita voi antaa lahjaksi. Onhan kaikilla juu muovikippoja varmaan ostettu mistä milloinkin, mutta jos liukenee jossain vaiheessa rahaa parempiin kuppoihin niin suosittelen satsamaan tuppereihin.

Tämmöinen pikkuinen päivitys tupperware tuotteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti