lauantai 27. huhtikuuta 2013

Voi kun . . .

Moro! Sen siitä saa kun mies tulee taloon. Aika katoaa wumps! Tällä viikolla tuli hieman käveltyä ja auto korjattua. Juttelimme miehen kanssa muista mieltä painavista raha-asioista ja keventävästi tulevasta hääpäivästä. Voi kun ei olisi auto menny rikki niin ois meille rahaa jonkun verran jäänyt ja oltais kylppäri remppa saatu maksettua, mut noh. Ei näitä asioita voi ennustaa.

Kävimme myös kyläilemässä ja pleikka 3 hakemassa. Sitten minut nakitettiin nuorten toimintapäivään valvojaksi. Voi kun olisin halunnut olla helsingin messu keskuksessa lapsi, eläin, käsityömessuilla. Mutta oli meillä ihan mukava päivä. Nukellakin oli pieni photoshootti.

Nukesta puheen ollen, vatsapala saapui! Nukke on nyt saumoista hieman hiottu ja vatsapala vaihdettu uuteen. Nyt neitokainen pitäisi kaavottaa. Kaavotin kyläilyn aikana yhden nuken. Ei oo taidot vielä ruostunut.

Sitten hei meillä on hermanni kakku juuri ollut jo jonkun aikaa viihdyttämässä. Olen jo kerran jakanut juuren ja huomenna on taas ruokinta päivä ja jako päivä. Mihis sitten veisin hermanneja?

Olen ollut nyt huono bloggaaja, mutta koitan taas tsempata. Olen nyt aika väsynyt, joten tämäkin postaus jää aika pikkuseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti