No morojenttes. Lupailin silloin tuossa taannoin, että laittelen juttua inkkarileiristä, jolla olin, niin tässä nyt tulee.
Meidän perhe on nyt osallistunut muutaman vuoden ajan kahteen inkkarileiriin aktiivisemmin. Aikaisemmin sitä tuli penskana käytyä karhusaaressa leikkimässä inkkaria. Kesän alussa on Ruotsinpyhtäällä yksi ja läykässä on pienempi. Koska läykkä on lähempänä niin siellä tuli sitten rampattua, vaikka olisihan sitä voinut yksikin jäädä tiipiiseen nukkumaan.
Tästä siis lähetään. 7 paikkainen ooppeli täytty hyvinkin nopeasti ja sitten piti vielä saada tipi ja muutama ihminen mahutettua. Toisella autolla muut päätyivät leirille (kuten minä).
Salot selkään ja menoksi.
Läykän leiri on pellolla ja vähän matkan päässä "vilkkaasta" liikenteestä, joten ylimääräiset äänet eivät kantautuneet leiriin.
Sinä on isosiskoni tipi saatu pystyyn. Suosittelen ihmisiä käymään vilkaisemassa siskoni youtubesta päivän tapahtumista ja pystytyksesta. Minä toimin aikalailla tipin pystytys kuvaajana ^^
Pellolta löytyi paljon nokkosia, joten tämä lyhyempi väestö sai aika paljon nokkosen pistoja käsiinsä.
Minun päivän ohjelmaani kuului, kuvausten lisäksi, mokkasiinien korjaus.
Minä viihdytin myös leiriläisten lapsia antamalla kamerani heidän käsiinsä. Tahdon muistuttaa myös, ettei kamerani ole kevyemmästä päästä, mutta ei se järkkärikään ole. Läpi käydessäni kuvia, minua viihdytti tuhottoman moni ruoho kuva. Tässä siis perheen kuopus kuvaa (sini-harmaa-musta lenkkarit).
Meillä oli toisena päivänä ruokana nam nam jauhelihakeittoa <3
Jälkkäriksi lättyjä *3*
Asumuksia oli monenlaisia, kangas tiipiiden lisäksi.
Ja kun annatte miehille ruokavuoron on tiedossa kivi soppaa. Ei kuiteskaan.
Naginikin lähti mukaan leirille ja oli muuten yllättävän nätisti. :3
Hieman koko valtaista leiri kuvaa. Inkkarit ja länkkärit sulassa sovussa.
On se jännä, miten kissat tykkää etsiä oman väristä paikkaa. Gobbokin aina hakeutuu mustan sekaan.
Opettivat minua tekemään tätä kuviota. Minusta on aina kiva oppia uusia käsitöitä.
Oli siellä myös pyssy ammuntaa. Aikamoisia pamaksia.
"Yleisön" pyynnöstä raahasin Gobonkin leiri elämää kokeilemaan. Hän viihtyi oikein hyvin tiipiin sisällä.
Heippis! Kaikkee kivaa nyt tulee. Aloitetaan ruualla.
Eli en ole koskaan tehnyt keittoa omille muuton jälkeen. Viimeksi tein keittoa siis 2009 nuorisokodissa, sosekeittoa. Minä en tykkää vihanneksista joita on valmistettu jollain tavalla. Siis raakana kaikki on namnam hyvää. Noh äitini on pohtinut tätä minun nirsoilua ja keksi että hän on aina valmistellut keittoja pakaste pusseista. Kunnes jossain vaiheessa keksi tehdä tuoreista vihanneksista ja vola, ruoka alkoi tällekkin likalle maistumaan. En ole koskaan ollut keitto fani, mutta nyt olen hurahtanut. Tein siis tässä vähän aika sitten nakkikeittoa ja se oli muuten hyvää, mutta porkkanat jäi vähän raaoiksi.
Ja vuoden tauon jälkeen, mamma ja minä aloitimme jumpat jälleen. Olen niin iloinen. En tiennytkään miten paljon kaipasinkaan noita. Käyn Rajamäen uimahallilla jumppa ryhmissä: Fitball, Pilates, Kehonhuolto, Vesitreeni.
Fitballissa on vaihtunut ohjaaja vähän vauhdikkaammaksi ja piiskaavammaksi. Kyllä maanantain jälkeen oli paikat siinä poltossa, että kyllä jotain tuli tehtyä. Huomasimpa vain, että selkäni kun on notko niin kaikki selkälihas liikeet oli maailman helpoimmat, mutta kun siirryttiin vatsalihaksiin niin selkälihakset eivät rentoutuneet, vaan edelleen sinne säteili. Eli minulla on aika jumissa selkä kun sinne säteilee. Polvissa on ollut
jo pidempää ongelmaa ja minulta jäi moni liike tekemättä, kun polvet vain rutisi ja lonksu.
Tiistaisin on Pilates ja siellä oli tuttu vetäjä. Kyllä pilates on ihanaa. Niin rauhallisia liikkeitä ja venyttäviä, mutta sitä ei tajuakkaan kuin tunnin jälkeen miten paljon on niitä lihaksia tullu tehtyä. Ihanaa!
Keskiviikoisin Kehonhuolto ja se oli meille täysi uusi jumppa kokemus. Siellä oli ihanan rento ilmapiiri. Saman tyyppinen kuin pilates, mutta siellä oli enemmän venyttely ja lihastenlämmittely juttuja ja oikein hyvä, kun me ei olla vuoteen liikuntaa harratettu. Mutta positiivisena yllätyksenä huomaan, ettei ne aijemmin treenatut lihakset ihan unholaan ole menneet.
Vesitreeniä on torstaisin. Sitä siis huomenna tiedossa ja sitä ollaan aikaisemmin harrastettu. Siellä ollaan siis vedessä aina välillä välineiden kanssa ja välillä ilman. Pötkylöiden kanssa on parasta. Se on superhauskaa ja tehokasta.
Me ei olla vielä koskaan harrastettu liikuntaa 4 kertaa viikossa, mutta olen super innoissani. Ja voi olla, että me otetaan vielä perjantaiksi kehonhuoltoa lisää. Mutta muistan myös, että viimeksi kun harrastettiin aktiivisesti liikuntaa ympärysmitat pienenivät kyllä, mutta paino ei pudonnut. "Lihas painaa enemmän kuin läski" niinhän sitä sanotaan, mutta sitten aloimme käymään kävelylenkeillä ja sitten paino alkoi tippumaan. Pikku hiljaa, mutta kuitenkin.
Extra kuva:
Nuorempi pikkusiskoni pyysi minua tuomaan BJD nukkeni, jotta voisimme leikkiä. Vanhempi pikkusiskoni otti siis kuvan, mutta nukkeani en hälle antanut, kun hänen kädet oli ihan likaiset öljyväri jäämistä. Valkoinen hartsi olisi ollut siinä, jos olisin niihin käsiin lapsoseni antanut. Joten nukkeni on sylissä ja turvavyöhön vyötettynä. Toimihan se noinkin, mutta ensi kerralla laitan mielummin hänet kantokoppaansa piiloon auringolta.
Moikka! Minua on pitkään kutkuttanut leikata nukkeni tukka, koska se oli niin epäkäytännöllisen pitkä, joten päädyin vähän kynimään, kun neitosella alkoi huonokuntoisiakin päitä löytymään. Alla oleva kuva pitkästä tukasta:
Tähän liittynee hauska väittely mieheni kanssa. Miehelläni (ja varmaan monella muullakin miehellä) on pakkomielle tukkaani. Hän toivoo että kasvatan oman tukkani pitkäksi. Noh, en tiennytkään, että mieheni oli hyvin vastahakoinen nukkeni tukan leikkuuseen. Hetken väittelyn ja parin house jakson jälkeen otin sakset käteen ja aloin leikkaamaan. Eipä tuo huomannut mitään, kuin vasta puolessa välissä, että olin jo saksimassa.
Tässä tukassa oli tavallaan kaksi kerrosta ja lyhensin tukan siihen toiseen kerrokseen. Peruukin pitää vielä jonkun siistiä ja tehdä järkevämmäksi mutta tämä kelpanee. Käytin pyyhkeenä tupperin pölyliinaa ^^
Kuten näkyy kuidut alkoivat olemaan aika hamppu kunnossa, mutta varmasti sen ois saanut korjattua pesulla ja hennolla hoito-aineella. Mutta en jaksanut, kun tukkaa piti muutenkin lyhentää.
Kuvasta voisi luulla, että peruukkia olisi myös ohennettu, mutta asia ei ole niin. Ihan saman paksuinen kuin ennenkin. Se, että hieman minua häiritsee tukan taipuisuus tuolta alhaalta, mutta jospa mie jollekkin taitavammalle annan tämän käsittelyyn niin ehkä se ei niin paljoa haittaisi.
Morojenttes! Taas sitä olen kokeilu mielellä ja nyt on aika näyttää mitä sitä on tullut tehtyä. Niin kuin aijemmin olen maininnut, olen youtuben aktiivinen tiirailija. Ja sieltä olen pannu korvan taakse kokeiltavaksi vesimarmoroinnin. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Tarvitset lakkojen lisäksi kupin, jota sinun ei tule ikävä, koska kupin reunat saattaa likaantua. Minä käytin Paula vanukkaan kuppia. Kupin lisäksi tarvitset huoneenlämpöistä vettä, muuten lakka ei leviä nätisti veteen.
Näitä lakkoja käytin: Wet n wild; Wild Shine E449C, Rimmel; 080 Black cab, Alus- ja päällilakaksi; technic.
Kynnet kannattaa valmistella pohjalakkaamalla vaikkapa valkoisiksi. Silloin marmoroiti kuvio näkyy paremmin.
On eri tapoja suojata sormet, kun kynsi on kastettava kuppiin saadakseen kuvion kynteen. Toiset käyttävät teippiä kynsinauhojen ympärille. Minä kokeilin vaseliinia ja se oli toimiva metodi. Pitää vain pitää huolta, ettei vaseliinia mene kynteen tai kuvio ei tartu kynteen. Se on paljon tarkempi suoja ja ei tarvitse niin paljon käyttää kynsilakanpoistoainetta kynsinauhoille, kun putsataan ylimääräinen lakka pois.
Sitten pitää päättää värit ja kuvio. Kaikki lakat eivät toimi kaikkien lakkojen kanssa ja jotkut lakat eivät toimi vesi marmoloinnissa. Testaakseen lakkojen toimivuutta varmista, että vesi on huoneenlämpöstä!
Jotta päästään kuvioinnin luontiin tehdään "häränsilmä" niin kuin tikkataulu. Eli pudota pisara kerrallaan väriä vesi kuppiin ja "häränsilmä" alkaa muodostumaan. Jos lakka ei ala leviämään, kokeile taputtaa hellästä kuppia.
Ennen kuin alat kuviointia kokeilemaan, vedä ulommainen rengas reunoihin muutamasta kohdasta ankkuroidaksesi "häränsilmän". Sitten ala vetelemään saadaksesi kuvioita, kiemuroita yms. Alla olevassa kuvassa vetelin vain keskelle.
Tässä kuvassa siis olen dipannu sormeni veteen ja ennen kuin sormi vedetään pois vedestä, putsaa veden pinta ylimääräisestä kynsilakasta vaikka vanupuikkoon. Tämä on siis erilainen kuvio, kuin yllä olevassa kuvassa. Tämä kuvio tehdään ensin vetämällä keskelle ja sitten vedä viivat terälehdistä (ks. ylempi kuva) ylöspäin.
Tässä siis on ensi yritykseni vesimarmoroinnista. Mutta vaaleaa pintaa oli mielestäni liikaa päätin vähän lisätä pilkkuja ja muita juttuja.
Valmis tuotos. ^^ Tämä tekniikka on todella hauska ja aijon kokeilla tätä uudestaan ehdottomasti!
Teininä sitä olin hyvin masentunut oman aikana. Vihaan sitä tunnetta. Toimeettomuus on ahdistavaa. Haluan edetä, haluan voida hyvin. En halua kieltää tunteitani ja tiedän että olen taipuvainen masentumaan. Oli tukiverkostoni kuinka rakas ja voimaannuttava, minä sorrun. Mutta vain KOSKA minun tukiverkostoni on niin paras, nousen ylös nopeasti.
Teininä purkasin pahanoloni viiltelyyn. Kun sitä pahan olon määrää ei osannut poistaa muuten, sitä ajatteli että vain fyysisesti satuttamalla itseään niistä haavoista paha olo helpottui. En viillellyt syviä enkä käden päälipuolelle, sillä tavallaan toivoin, että selviän. Päälipuolelle jäi helpommin selvempiä arpia ja sisäpuolen arvet vaalenivat ja arpeutuivat pienemmiksi. Joudun kantamaan näitä arpia mukanani läpi elämäni ja näen ne joka päivä.
Mutta minä en sorru viiltämään. Tein lupauksen miehelleni 4-vuotta sitten, etten ikinä viiltele. Se vaati sen, että mieheni uhkasi viiltää itsenään jos viiltäisin. Tämä lupaus on pitänyt ja tulee aina pitämään. Olen joutunut sitten keksimään muita selviytymis tapoja. Minä puhun. Olen oppinut ilmaisemaan itseäni ja en pelkää puhua.
Olen aina ollut tunnepuolen ihminen. Joten kyynelten määrältä en ole säästynyt elämässäni. Äänihuulia tullut usein käytetty yliääniä ja huutamisia varten. Mutta yleensä kun tunnen suuremman luokan tunteita, jotka luettelen negatiivisiksi, saan todennäköisesti ahdistus- tai paniikkikohtauksen. Joten olen saanut nyt opetella: hengittämään. Se on uskomattoman vaikeaa kiihtyneessä tilassa. Kohtauksen saaduttua, olen neuvonut ihmisiä vain rutistamaan minua ja sanomaan: hengitä. Se että mahdollisesti alan raivohullun lailla riehumaan ja yritän riehtoutua irti, minusta on vain pidettävä kiinni. Saatava minut itkemään. Se on yleensä ollut lopputulos.
Rakkaat isoisäni ovat poissa luotamme. Sydäntäni särkee ja olemme kaikki, koko perhe poissatolalta. Viikonloppuna on isäni isän hautajaiset. Ja minun mieheni ei voi olla kanssani siellä, koska on työviikolla. Miten ihmeessä pidän itseni kasassa? Miten ihmeessä pidän perheeni kasassa? Mummillani on varmasti rankat tunnelmat. Olen tunne magneetti. Astin tunteita liiankin hyvin. Se on mahtava ominaisuus häissä, mutta hirvittävä hautajaisissa. Toivottavasti en ala parkumaan.Toivottavasti nenäliinat riittävät.
Minulla on hirveät tunnelmat täällä kotonani, varsinkin kun mieheni on työviikolla. Minun on pakotettava itseni heräämään, pukemaan, syömään. Kaikki mikä koskeekin minua on pakotusta. Minun piti pienentää siskoni mekko, se ei ollut pakotusta. Minulla on rakkaita ihania lemmikkejä ja niitä on hoidettava. Ei se ole pakotusta. Joten koitan rauhottua ja hengitellä ja jaksaa tätä elämäni matkaa.
Minun piti päästä purkaamaan itseäni, joten koittakaa jaksaa.
Moro! Ajattelin laittaa ensin tunne purkauksellisen postauksen, mutta sitten minulle iskettiin korjaustöitä. Tehtäväksi tuli pikkusiskoni mekon pienennyt, kun ellos lähetti 2 kokoa liian ison mekon vahingossa. Niin ajattelin jakaa minun tapani pienentää mekkoa.
Alku kuvaa ei valitettavasti tullut otettua. Lähdin kuitenkin pienentämään mekkoa taka muotolaskoksista, sillä toisessa sivusaumassa oli vetoketju ja en jaksanut sitä alkaa purkaa. Pikkusiskoni on muutenkin selkä puolelta kaareva niin näin paremmaksi ratkasuksi sieltä lähteä poistamaan. Poistoa otettiin hieman myös etupuolelta.
Tässä karkea paintilla piirretty, mitä muutoksia tein.
Minulla on tapana sitten piirtää tämän tapainen kuva, jotta näen paljonko pitää poistaa ja miltäkin korkeudelta. Luvut piti tietenkin myös jakaa kahtia.
Poisto lärpäkkeet mekon sisäpuolelta.
Ja tässä on valmis mekko kuva. Alla on neule pusero.
Miu mau! Silloin kun minulla on paha mieli tai olen kipeä alan meikkaamaan tai laitan kynteni. Ja tällä kertaa piristin itseäni laittamalla kynteni.
Katselen paljon eri kanavia youtubessa, joihin kuuluu meikki ja kynsi kanavat. Olen huomannut, miten paljon kynsitaiteilijat ovat erilaisia videoita tehnyt leopardi kuviosta. Ja minä päätin kokeilla onneani nytten ja olen ihan tyytyväinen. Kuva ei ihan anna värejä oikein, mutta pohja lakka siis on semmoinen metallin hohtoinen ja vaihtaa vihreän ja liilan värin välillä valosta riippuen.
Lakkasin myös mieheni kynnet, koska mieheni halusi piristää minua ja hän tietää, että olen aina halunnut lakata hänen kynsiään, koska ne on niin pitkät, vahvat ja pinta-alaa leikitellä. Tosin koska kyseessä on mies niin en voinut ihan överiksi heittäytyä. Hauskaa minulla kuitenkin oli. Jokainen kynsi eriväriseksi ja sitten mustaa halkeilevaa lakkaa päälle. En ottanut kuvaa hänen kynsistä, koska ne kynnet olivat vain minun ilokseni.
Olisihan se mukavaa päivitellä tänne iloisemmissa asioissa, kuten inkkarileiristä ja Ropeconista, mutta mieltäni painaa synkkä ja murheellinen pilvi.
26 heinäkuuta isäni isä (ukki) kuoli ja 2 elokuuta äitini isä (vaari).
10 päivä elokuuta olisi ukin hautajaiset. Ja ette voi arvata kuinka hankalaa on löytää sopivaa mustaa mekkoa. Luulisi että pikkumustat on aina muodissa ja myynnissä, mutta mekkoja ollaan saatu metsästää joka neidolle perheessä. Miehille tämä onkin paljon helpompi juttu, kun kaikilta miehiltä kuuluisi löytyvän siisti puku yhdistelmä kravaatteineen.
Minua surettaa suuresti, sillä olisin halunnut lapseni näkevän isoukkinsa ja -vaarinsa. Päästä heidän syliin istumaan. Veljeni lapsonen pääsi näkemään ukkinsa, mutta saa nähdä tuleeko muistamaan. Kuvat meitä on muistuttamassa tapahtumista.
Olen mieheni kanssa jutellut asiasta ja olemme päättäneet, että jos meille poika syntynee niin hän perii isoisieni nimen Raimo. En ole aikaisemmin koskaan miettinyt nimien perimistä, mutta tämä tuntuu oikealta ratkaisulta.
