Teininä sitä olin hyvin masentunut oman aikana. Vihaan sitä tunnetta. Toimeettomuus on ahdistavaa. Haluan edetä, haluan voida hyvin. En halua kieltää tunteitani ja tiedän että olen taipuvainen masentumaan. Oli tukiverkostoni kuinka rakas ja voimaannuttava, minä sorrun. Mutta vain KOSKA minun tukiverkostoni on niin paras, nousen ylös nopeasti.
Teininä purkasin pahanoloni viiltelyyn. Kun sitä pahan olon määrää ei osannut poistaa muuten, sitä ajatteli että vain fyysisesti satuttamalla itseään niistä haavoista paha olo helpottui. En viillellyt syviä enkä käden päälipuolelle, sillä tavallaan toivoin, että selviän. Päälipuolelle jäi helpommin selvempiä arpia ja sisäpuolen arvet vaalenivat ja arpeutuivat pienemmiksi. Joudun kantamaan näitä arpia mukanani läpi elämäni ja näen ne joka päivä.
Mutta minä en sorru viiltämään. Tein lupauksen miehelleni 4-vuotta sitten, etten ikinä viiltele. Se vaati sen, että mieheni uhkasi viiltää itsenään jos viiltäisin. Tämä lupaus on pitänyt ja tulee aina pitämään. Olen joutunut sitten keksimään muita selviytymis tapoja. Minä puhun. Olen oppinut ilmaisemaan itseäni ja en pelkää puhua.
Olen aina ollut tunnepuolen ihminen. Joten kyynelten määrältä en ole säästynyt elämässäni. Äänihuulia tullut usein käytetty yliääniä ja huutamisia varten. Mutta yleensä kun tunnen suuremman luokan tunteita, jotka luettelen negatiivisiksi, saan todennäköisesti ahdistus- tai paniikkikohtauksen. Joten olen saanut nyt opetella: hengittämään. Se on uskomattoman vaikeaa kiihtyneessä tilassa. Kohtauksen saaduttua, olen neuvonut ihmisiä vain rutistamaan minua ja sanomaan: hengitä. Se että mahdollisesti alan raivohullun lailla riehumaan ja yritän riehtoutua irti, minusta on vain pidettävä kiinni. Saatava minut itkemään. Se on yleensä ollut lopputulos.
Rakkaat isoisäni ovat poissa luotamme. Sydäntäni särkee ja olemme kaikki, koko perhe poissatolalta. Viikonloppuna on isäni isän hautajaiset. Ja minun mieheni ei voi olla kanssani siellä, koska on työviikolla. Miten ihmeessä pidän itseni kasassa? Miten ihmeessä pidän perheeni kasassa? Mummillani on varmasti rankat tunnelmat. Olen tunne magneetti. Astin tunteita liiankin hyvin. Se on mahtava ominaisuus häissä, mutta hirvittävä hautajaisissa. Toivottavasti en ala parkumaan.Toivottavasti nenäliinat riittävät.
Minulla on hirveät tunnelmat täällä kotonani, varsinkin kun mieheni on työviikolla. Minun on pakotettava itseni heräämään, pukemaan, syömään. Kaikki mikä koskeekin minua on pakotusta. Minun piti pienentää siskoni mekko, se ei ollut pakotusta. Minulla on rakkaita ihania lemmikkejä ja niitä on hoidettava. Ei se ole pakotusta. Joten koitan rauhottua ja hengitellä ja jaksaa tätä elämäni matkaa.
Minun piti päästä purkaamaan itseäni, joten koittakaa jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti