tiistai 13. elokuuta 2013

Nukkeilua: tukan leikkuu

Moikka! Minua on pitkään kutkuttanut leikata nukkeni tukka, koska se oli niin epäkäytännöllisen pitkä, joten päädyin vähän kynimään, kun neitosella alkoi huonokuntoisiakin päitä löytymään. Alla oleva kuva pitkästä tukasta:


Tähän liittynee hauska väittely mieheni kanssa. Miehelläni (ja varmaan monella muullakin miehellä) on pakkomielle tukkaani. Hän toivoo että kasvatan oman tukkani pitkäksi. Noh, en tiennytkään, että mieheni oli hyvin vastahakoinen nukkeni tukan leikkuuseen. Hetken väittelyn ja parin house jakson jälkeen otin sakset käteen ja aloin leikkaamaan. Eipä tuo huomannut mitään, kuin vasta puolessa välissä, että olin jo saksimassa.


Tässä tukassa oli tavallaan kaksi kerrosta ja lyhensin tukan siihen toiseen kerrokseen. Peruukin pitää vielä jonkun siistiä ja tehdä järkevämmäksi mutta tämä kelpanee. Käytin pyyhkeenä tupperin pölyliinaa ^^

Kuten näkyy kuidut alkoivat olemaan aika hamppu kunnossa, mutta varmasti sen ois saanut korjattua pesulla ja hennolla hoito-aineella. Mutta en jaksanut, kun tukkaa piti muutenkin lyhentää.

Kuvasta voisi luulla, että peruukkia olisi myös ohennettu, mutta asia ei ole niin. Ihan saman paksuinen kuin ennenkin. Se, että hieman minua häiritsee tukan taipuisuus tuolta alhaalta, mutta jospa mie jollekkin taitavammalle annan tämän käsittelyyn niin ehkä se ei niin paljoa haittaisi.

Moi moi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti