tiistai 28. tammikuuta 2014

Raskaus etenee 15 + 2

Hiips ja silleen.

Vaihteeksi taas tätä asiaa. Kaikki on suht mukavasti mennyt. Selkäkivut helpottanut! Jehee! Vessassa rampataan edelleen. Syömisessä hieman muutoksia tapahtunut, että välipalat näyttäisivät jäävän välistä, lähinnä vahingossa. Kyllä minulla nälkä on ja tunnen että pitäisi syödä, mutta se vain unohtuu. Perus ateriat kuitenkin syön (aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala). Voin taas nukkua vatsallani! Wuuhuu! Masu jatkaa kasvuaan. Rinnat elävät rauhallista elämäänsä vaihteeksi. Menin ostamaan 5 paria rintsikoita. Toivottavasti ei tarvitsisi ihan parin kuukauden päästä uudestaan.

Sitten paljastetaan tylsempi juttu. Minulla mielialat on aika alhaalla ja en oikein tiedä miten päin olla. Haluan iloita ja olla reipas, mutta tuntuu kuin kaikki kasaantuisi niskaan ja mitään ei tekisi oikein. Olen huomannut että kalastelen positiivisia asioita. Niin kuin onnistuneet ompelutyöt, pikkusiskon paperipokemon. Mutta ne on vain hetkellisiä ilon tuojia. Menin sitten tästä alakulosuudesta puhumaan neuvolassa tänään ja sain lähetteen neuvolan psykiatrille. Kattoo nyt mitä jännää keksitään. Toivottavasti mieli kevenisi ja jaksamista tulisi lisää.

Hihiii! Sitten iloisia asioita. Äitini auttoi minua löytämään rattaat. Aluksi tarkoitus oli, että ottaisin hänen rattaat ja vuoraisin uusilla kankailla mieleisekseni. Noh hän löysi saman merkkiset rattaat ja turvakaukalon, niin niitä tässä sitten shoppailen. ^^ Laitan kuvia niistä myöhemmin, kunhan varmistuu että kaikki menee suunnitellusti.

Laitetaan ensimmäinen satsi kuvia raskaudesta! Wippii... Minä ja kameran edessä oleminen... Noh joo. Ehkä se helpottuu kun masu kasvaa enempi.

Rv 7+1
Rv 9+6 
 *note to self älä pidä kuvio paitoja.
Rv 15
 No tämä on jo valmiiksi hämy kuva, mutta kai siinä jo jotain näkyisi olevan.
Rv 15+2
Okei okei, ehkä se on jo jonkun verran pyöristynyt. Noi turbo munat kyl on joo kasvanut ;D

maanantai 27. tammikuuta 2014

Papercraft ja Pepakura: Eeveen kokoaminen

Moi hei moi!

Kokosin tässä paperipokemin pikkusiskolleni, kun hän sitä niin toivoi ja pyysi. Otin kuvia aika paljon, mutta en lähestään tarpeeksi selviä, mutta ehkä joku jotain apua saa.

Elikkä aloitetaan siitä, että pokemon paperi ukkoja saa täältä. Siellä on vaikeusasteetkin annettu jokaiselle. Kaikkia pokemoneja ei ole mallinnettu paperiversioiksi, mutta he tekevät parhaansa! Sieltä siis valitaan pokemon ja download kohdasta painetaan (en tiiä mitä eroa on A4 ja Letterissä). Sieltä latautuu rar tiedosto, joten tarvitset Win rar ohjelman purkamaan sen tiedoston. Okei. Sitten avaat kansion ja sieltä löytyykin sitten vaikka mitä. Pdf tiedostoista kannattaa avata lined versio, jotta näät miten taitella paperi palasia. Mutta tulostaa kannattaa Lineless, jos et halua katkoviivoja nähtäväksi. Myös Pepakura ohjelmalla voit nähdä taitoskohdat, niin ei tarvitse montaa ikkunaa olla auki.

Aloita yleensä päästä! Tässä oli ohje, että sulje malli hännän päästä. Tässä on siis olen jo taitellut päälaen (oik) ja nyt sitten vuorossa korva. Kuvissa näkee - - - merkin, joka tarkoittaa taittoa "ulos", eli nurja puoli nurjaa vasten. Toinen merkki on _ . _ . _ . ja tämä tarkoittaa taittoa "sisään", eli oikea puoli oikeaa vasten. Minä käytän apuna taittamiseen pinsettejä. Pehmeämmän jäljen saa kun käyttää vain sormia, mutta silloin voi taitokset olla vähemmän tarkkoja.

Tässä onkin kuvaa miltä Pepakura näyttää. 3D mallinnosta voi kääntää vääntää lähentää loitontaa. Toisella puolella näytetään kaikki palaset ja sinnekkin pääsee lähemmäksi katsomaan mm. taitokset. Mutta pääpaino Pepakurassa on vähän aukaista miten tämä malli kootaan. Vähän huonosti näkyy kuvassa, mutta olen hiirellä mennyt päälaki kappaleen päälle ja sieltä piirtyy viiva korvalle, johon minun tulisi kiinnittää päälaki. Liimaa käytäen. Itse kokosin pari ensimmäistä mallia pikaliimalla, mutta totesin kokeilujen kautta että scotch gel liima on minulle mukavampi käyttää. Kuivuu ihan tarpeeksi nopeasti ja ylimääräinen on helppo rapsuttaa pois.

Yoda pää alkaa muodostua, eikun siis. Nyt on molemmat korvat liimattu päälakeen. Seuraavaksi on tiedossa silmät.

Ja nyt kuvaajakin näkyy hieman taustalla ;D Näin tämä malli vain etenee. Pepakurasta vielä yksi juttu tulossa vähän myöhemmin.

Nenä palanen on taiteltuja ja valmiina liimattavaksi.

Tämän halusinkin näyttää. Eli painamalla 3D mallinnosta tai palasta tulee näkymä tämmöiseksi. Näet suunnilleen mihin laittaa nassua kiinni tai että mikä palanen kiinnittyy seuraavaksi. Kätevää.

Pahoittelut kuvanlaaduista edelleen. Pää on valmis!

Sitten hypitään aikalailla eteenpäin. Eli tohon kaulakarvaan. Tommosia palloja ilmestyy mystisesti.

Vielä eteen en ole laittanut, koska se olikin hieman hankalampi, joten siitä enemmän kuvia.

Eli tässä näkyykin noi palaset ja punainen viiva havannoi mikä palanen kuuluu mihinkin liimata. Tuo etu kasva juttu siis koostuu 5 palasesta @_@

Tässä olenkin kaikki muut palaset laittanut yhteen. Minusta oli helpompi koota se näin.

Tadaa!! Että minua häiritsi, kun tuo karva ei ole symmetrisesti kasvojen linjan kanssa. Tämä siis malli moka ei minun.

Etutassut seuraavaksi.

Yksi tassu valmis.


Eli kokosin ensin tassut ja sitten liimailin ne välikappaleeseen. Tämä tapa on minusta helpompi ja nyt sitten liimataan päähän kiinni.


Tadaa!

Enää kaksi sivullista taiteltavaa ja liimailtavaa.

Takajalka valmistumassa.

Pepakura ohjaamassa. Jalat oli kyl omalla tavalla haasteelliset, kun on niin pienet.

Vielä kankku tähän.

Kankku palanen onkin aika jännittävä.

Sitten enää liimataan jalkaan kiinni.

Yksi takajalka valmis, toinen vielä.

 En ymmärrä miksi toisessa takajalassa oli enemmän palasia, mutta kai se ihan syystä oli.


 Reisipala taitseltuna.

 Reisipala liimattuna.

2 Hienoa takajalkaa ;D Sitten tuleekin se hankalin vaihe. :S

Eli seuraavana tiedossa olisi tuo vatsa selkä peppu palanen. Sitä palasta klikkaamalla näyttää vaipalta ;D

Osittain kiinni.

Tämä paremmin havannoi.

Sitten liimailtiin jalat.

 Jätin pepun enemmän auki, koska häntä olisi ollut hankalampi saada paikalleen.

Kuppihäntä ;D

Jihuu peppu pose.

 Sitten onkin valmis.

"Kiitos katselusta!"

"Okei ja nyt voi mennä"

perjantai 24. tammikuuta 2014

SURR RURR sanoo ompelukone

Olen ollut ahkera heti alkuvuodesta!

Viime viikolla valmistui Annie Reverse josta mainitsin täällä. Tässä hieman kuvia työn kulusta:

Vihasin koulussa ottaa leikkuusuunnitelma kuvia. Minulla oli aina niin leveät kaavat, että oli turha edes yrittää saada yhteen kuvaan koko leikkuusuunnitelma. Asiakkaani on huomattavasti kaposampi, mutta minua pidempi ;D

Sovitus valmiuteen ommeltu. Muokkauksia oli hihan ja lahkeen pituus. Ja kaula-aukkoa suurennettiin.

 
Huppu malli.

 Huppu sivusta. Tätä huppu mallia käyttänyt kaikissa tekemissäni kiguissa.


 Näihin kohtiin suunnittelin laittavani X. Sitten tarkistin, että puvussa kaikki ruksit oli samoin.

Aika loppu kesken niin tekaisin hampaat samasta kankaasta, kuin muutkin vaaleat kohdat.

Löysin pajalta tarpeeksi lähelle täsmäävät napit silmiksi. Vihreä silmä tosin oli harmaa sekalainen, joten kynsilakkasin sen. Ah nuo kulmakarvat ;D

Yukiconissa parin kasaan hupun kiinni. Neppareita käyttäen, koska muuten pukeminen olisi ollut erittäin vaikeaa.

Löysin kultaisen vetoketjunkin <3

Kuvan on ottanut Kyuu Eturautti, Creative Commons Zero Yukiconissa. Olen hyvin tyytyväinen asuun. Aina on parantamisen varaa, mutta asiakkaan tyytyväisyys tarttuu.

Tällä viikolla olen sitten tehnyt mekkoa serkun kihlatulle. Hän halusi saman mallisen mekon, mitä häneltä löytyi. Sitten kuvia:

Alkuperäinen mekko.

Lättänä kuva. Tästä lähdin kaavottamaan. Malli oli hyvin simppeli ja siinä mielessä erittäin hyvä ompelijalle niin ei tarvinnut niin paljon aikaa käyttää kaavottamiseen. Tosin ongelmaksi nousi materiaali erot.

Tafti-satiini ja joustavaa pitsi kangasta. Ah mikä yhdistelmä. Ei ongelmia sen kanssa. Vähän hidasti ompelua.

Otin salamalla kuvan, koska värit eivät näkyneet tarpeeksi hyvin. Tämä on muokkaamaton versio. Sovituskappale.

Muokattu. Mekkoa kavennettiin helmasta ja vyötäröltä.

Asiakkaan päällä. Asiakas oli erittäin tyytyväinen ja silloin minäkin tunnen onnistumista. Hänen pikku herransa jostain syystä reagoi itkulla mekoon. Sama oli sovittaessa. Jaa'a toivottavasti pikkuinen hyväksyisi mekon, koska se on todella kaunis niin kuin on kantajansakkin ^^

Hehe. Tämä postaus täysin ompeluaiheinen. JES!