sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Rv 19+0 ja pienoiset ensimmäiset potkut

Terve!

Uusi viikko lähti käyntiin ja ikimuistoinen aamu muutti elämäni. Edellisenä päivänä oli mieheni myöhäiset synttärit. Heräsin omia aikoja rauhalliseen aamuun. Käännyin sängyn päädystä toiselle, asettautuen mukavasti tyynyille ja odottelin miestäni tuomaa aamiaista. Tänä aamuna vain jugurttia, ei mysliä. Siinä aamiasta syödessä ja anime sarjaa (one piece) tuijotellessa tunsin ne.

Tiesin heti mitä ne oli. Mieheni piteli kättä masun päällä silloin kun se tapahtui. Yritin painaa hänen kättä tiukemmin masulle, mutta ei hän tuntenut mitään. Olin yhtä hymyä. Meidän pienoinen hobittimme oli 4 pientä tönäisyä tönässyt massussani.

Miten ihmeessä sitä tunnetta kuvaisi? Ei sille ole muuta sanaa, kuin että tuntuu kuin joku tönisi masussa ulos päin. Potkut tuntuivat hieman navasta vasemmalle ja muutama sentti alaspäin, mutta hieman vaikea hahmottaa, kun olivat niin hentoiset, tai uskoisin että potkut tästä voimistuvat.

Mieheni oli hieman vaikea suhtautua tähän. Mutta kyllä hän sitten alkoi hymyillä, kun kannustin häntä, ettei enää pitkään mene että hänkin ne tuntee.

Kissat olivat viety synttäreiden ajaksi kotopuoleen, kun osa vieraista reagoi todella vahvasti meijän kisuihin, niin halusin kokeilla auttaisiko kissojen poissaolo heidän oloonsa. Ja auttoihan tuo huomattavasti. Mutta miten tämä nyt liittyy mihinkään. No siihen kun kerroin kotopuolessa ilouutisen pienoisen liikkeistä. Äidilleni sanoin monta kertaa: "Arvaa mitä!" ja perään hymyjä. Kyllähän mammalla nopeat hoksottimet olivat ja liimasi kätensä masulleni. Eihän se hobitti silloin halunnut potkia, mutta saa sitä yrittää ;)

Kerroin myös pienimmälle siskolleni "Arvaa mitä masussa on tapahtunut?" Ja hän arvasi heti! Nokkela tuo 6-v. <3 Ilahdutin häntä myös sanomalla ettei enää kauaa mene, että hänkin tuntee potkut.

Elämä on nyt muuttunut. Tämä pienoinen muuttuu vain todellisemmaksi ja todellisemmaksi. En millään malta odottaa 3.3. rakenneultraa <3 Siitä onkin aikaa kun pienoisen näimme liikkeessä ^^

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Viikko lepäillen

Hiips.

Väsynyt, vetämätön, outo fiilis on vallannut minut. Viime viikolla oli samankaltaista, mutta silloin olin paljon reippaampi. Maanantaina löysin itseni lattialla makaamassa kattoa tuijottelemassa. Enkös minä ollut vessaan menossa. Olin pyörtynyt.

Menin mieheni kanssa päivystykseen ja johan oli jono. Lapsipotilaita oli varmaan ennätysmäärä, joten jono mateli. Onneksi sain petipaikan, koska en millään olisi jaksanut istua penkillä 6-7h!!! HALOO?! 3 tunnin odottelun jälkeen tulivat ottamaan verikokeita. Myöhemmin selvisi että olivat epäilleet raskausmyrkytystä.

En ollut syönyt sitten aamiaisen ja nälkäkin jo kurni masussa. Emme tienneet saiko päivystyksessä syödä vai ei. Joten odottelimme, että jospa nyt kuitenkin kohta. Toisen auton parkkikiekon kiepautuksen jälkeen kysyimme hoitajalta saanko syödä. Hallelujah ja taivaat aukenivat. Mies haki sairaalan kahviosta sämpylät ja niitä nutustelemaan. Ja sit taas odotettiin. Nälkä vainosi edelleen, koska pikkusämpylä ei ollut täyttänyt masua.

Ja sitten lopulta, kun mies oli kolmannen kerran käynyt pyöräyttämässä kiekkoa ja kyyneleet olivat kerenneet kuivua, lääkäri saapuu vuoteelleni. Kaikki labrat olivat hyvät ja vikaa ei missään. 3 päivää saikkua ja moi moi. Kyselihän myös onko vuotoa tai mahakipuja. Se siitä sitten.

Kotiin meno oli hyvin outoa ja raivostuttavaa. Mutta entä se vauva!!! Voiko pieni hobittini hyvin? Söimme kiinalaista, koska päivystys reissu oli uuvuttanut meidät kokonaan. Konsultaatio äidin kanssa ja soittoa seuraavana päivänä neuvolaan.

Neuvolatäti kuunteli itkuni ja kertoi ilouutisen, että hänellä juuri peruuntui aika iltapäivälle, että pääsisinkö silloin. Kyllä kyllä! Uni ei ottanut tullaakseen, kun tahdoin niin kovasti päästä neuvolaan. Lopulta pääsin ja sydämeni murheen ja huolen vuodatin tutun neuvolatätini hellään huomaan. Hän lohdutti ja rauhoitteli. En olekkaan ensi neuvolakäynnin jälkeen ollut neuvolassa yli tuntia, mutta aika lensi. Kuuntelimme pikkuruisen sydänäänet. Suurta lohdutusta toi, vaikka sydänääniä aluksi ei hobitti tahtonut antaa, hänen rymyäminen ja laitteen pakoilu kertoi aktiivisesta masu elämästä. Sitten lopulta vaavi päätti luovuttaa ja antaa kuunnella rytmikkäät äänensä. Olin huojentunut.

Neuvolatäti oli aluksi harmillaan,ettei voisi yksin minulle loppu viikkoa saikuksi antaa, koska hoitaja ei voi määrätä lääkärinlausunnolle jatkoa. Voi onni ja siunaus, kun täti sanoi, menevänsä katsomaan olisiko lääkäri vielä paikalla. Aikaa meni ja hetken jo kerkesin ihmettelemään minne täti oli joutunut. Sieltä hän tuli paperi kädessä takaisin ja antoi minulle. Olin saanut loppuviikon saikkua! Ei sydän enää keveämmäksi voinut tästä keventyä. Mitä hymyilinkö? Olin niin onnellinen ja neuvolatäti todella ilahtunut, että näki minulla valoa.

Lähdin kotiin ja päästyäni hymyilin ja säteilin puolisolleni. Heiluttelin lappua ja pillahdin melkein itkuun. Uutta energiaa täynnä aloin pesemään pyykkiä, juoksutin chinchillat, neuvoin rauhallisesti miestäni, mitä ruokaa tänään hän tekisi. Jaksoin ripustaa ennen kuin menimme nukkumaan.

Ja haluan vielä sanoa, että minulla on ihana, hellä, rakastava mies! Kun tuli kysymään tarvitsinko apua ripustamisessa, sanoin että en tekisitkö lettuja. Ensi reaktio on tämä tuttu, en mä osaa. Mutta sitten meni etsimään reseptiä kirjasta, kun vakuutin sen olevan helppoa. Menin auttamaan ohjeen löytämisessä ja tunnollisesti teki ohjeen mukaan ja toi hiukka paksut letut syötäväksi. Kiitos muru <3

torstai 13. helmikuuta 2014

Unohtunut työnimi

Heipati hei!

Tossa viikon alussa havahduin, että kutsun pientä lapsen alkua vaaviksi. Se on pinttynyt puheeseen ja kirjoittamiseen hyvin vahvasti. Ei toi masuasukki oikein nappaa. Sitten muistin yllättäen, että mitä olimme keväisessä odotuksessa lapsen alkua kutsuneet. Tunsin epätodellista fiilistä ja hämmennystä, että miten olen voinut unohtaa tämän "työnimikkeen". Vatsassani kasvaa siis hobitti.

Ei se ole hobitti sen takia, että olisimme pienikokoisia. Lähinnä siksi, että puoliskollani on ruskea kiharatukka (tosin nyt reippaasti ylikasvanut) ja häntä kutsuttiin joskus kaveriporukassa hobitiksi. Äitini kertoi vuosia takaperin häiden jälkeen, jos olisimme kertoneet että meidän "teema" häissä on hobitit niin olisi sen mukaisen kakun tehnyt. Se ei tosin olisi onnistunut, koska mieheni muistutti Frodoa ja minä taas (jollain kummallisella tavalla) Ruusaa. Loppumarssimme oli hobittila tunnari. :)

Eli nyt kaikki sitten härnääntykää ja närkästykää, kun alan tästä lähtien puhumaan vatsassa kasvavasta hobitista. Kyllähän olen nimeä Jessiina pyöritellyt, mutta olisi hassua kutsua vauvaa tyttönimellä jos synnytyksessä selviäisi, että onkin poika. Hobitti on oikein hyvä.

Muita asioita haluan mainita: GGGRRR Kirjoittaminen on hankalaa. Tiputtelen kokoajan kirjaimia ja joudun palaamaan tekstissä takaisin korjaamaan puuttuvat kirjaimet. Voi tätä hajamielisyyttä. Pahenee vain, mitä pidemmälle raskautta mennään ;D Kuulema on ihan äitejä koskeva "sairaus". Äitiysdementia!

;_; Olen todennäköisesti tulossa kipeäksi. Olisihan se pitänyt tajuta jo aikaisemmin, kun olen ihmetellyt tätä kasaantuvaa  väsymystä. Päiväunet ovat tulleet taas MUST-listalle ja jos ei nuku niin alkaa väsyttämään siinä klo 18->. Tänään sitten iski voimattomuus ja itkuisuus. Toivon todella että menisi ohi, kun huomiseksi oli kaikkea kivaa suunniteltuna.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

RV 17+0

Jihuu!

Kai sitä pitää jotain raskaudesta tänne höpistä : ) Vaavi kasvaa ja kroppa tekee muutoksiaan. Nyt ollaan siinä vaiheessa, kun taivuttaa selkää karrelle niin tulee ihme "kumpu" navasta ylöspäin. Ymmärtääkseni vatsalihakset liikuskelee.

Yritys hyvä 10, mutta en kauhean hyvin näy kuvassa.

Vielä ei potkuja tunnu, mutta kyllä ne isommat liikkeet tunnen, kun siellä pyöriskellään ja pusketaan kovemmin johonkin suuntaan. Masulla ollessa on se tunne, että jotain on jäänyt masun alle, mutta siinä hetken kun etsitään nukkuma asentoa, asettuu vaavikin.

Vuoden alussa otin ensimmäiset mitat ja pohdiskelin jo silloin, että ompa tutun oloiset luvut, että en usko rinnanympäryksen, vyötärönympäryksen, lantionympäryksen muuttuneet raskauden aikana. Otinpa sitten uudet mitat tällä viikolla. Samoja lukemia näytetään kaikissa muissa paitsi rinnan-alaympäryksessä. Näköjään ollut turvotusta ja nyt on laskenut sieltä ainakin. Kiloja ei ole vielä kertynyt. Ihan mukavaa, sillä tätä ylimäärästä olikin jo valmiiksi, saa nyt nähdä milloin ne kilot sieltä tulee. Harvan tiedän välttyneen raskauskiloilta. Ruuan kulutus on ehkä pienentynyt nytten.

Eiköhän ne kivistykset ja venymiset alkaneet taas. Nyt on alavatsa-nivuset välillä venymistä ja kirpaisuja. Vatsan seudulla muuten tulee vain ilmapallo tunnetta. Selkä eilen alkoi hieman reistailee, kun tuli paljon istuttua. Onneksi hierojalle keskiviikkona <3

Neuvola aika tiistaina! Taas pääsee kuulostelemaan sydänääniä ja naureskelemaan, kun vaavi yrittää vältellä laitteen alla oleskelua. Mitäköhän muuta keksii tällä kertaa? Siellä on niin kiva käydä jutustelemassa. ^^

Aloitin psykiatrilla käynnit. Jospa sais tähän pääkoppaan vähän apuja ja vinkkejä, että pystyisi nauttimaan raskaudesta ja elämästä täysillä.

Ja loppuun ihastuttava wc kuva rv 16+6


keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Nukkekuume iskee!!

En tiennyt minne mennä asiasta avautumaan. Duh no olisi pitänyt heti arvata että tänne ;D Mieheni harvakseen seuraa blogia niin eipä mulkoile pahalla ainakaan heti.

Nukkefoorumilla on myynnissä FairyLandin LittleFee Chiwoo Elf. Ollut jo tosi pitkään ja olen vilkuillut sitä aina välillä. Se on sievä ja ihan kelpo kunnossa, mutta kaipaisin tuohon vielä nukkunaaman ja että hintaa tiputettaisiin aika paljon, koska tolla hinnalla voi ostaa ihan haluamansa LittleFeen. Rehellinen mielipide, älä suutu jos luet.

Mutta sitten aloin sitä tosissaan miettimään. Ihastelen Deviantartissa nukkupäisiä "vauva" nukkeja ja olen haaveillut semmoisesta aikasen pitkään. Ongelmana siis että lupasin ettei tänä vuonna nukkeja enempää tähän talouteen. Mutta entä jos teen oikein paljon töitä rahan kerryttämisen eteen, niin saisinkos sitten hommata, pienen lapsukaisen.

Pysähdyin nyt kuitenkin katselemaan LittleFee tarjontaa ja ihastuin suuresti Renin iloiseen ilmeeseen, mutta myös Rachel on suloinen söpistys. Ensin ajattelin, että ostaisin a la carte jutun kautta, mutta huomasinkin että edullisemmaksi tulee ostaa valmisnukkena :O.

Mutta joo ARGH ei tästä tuu mitään. Hurahtanut, kun hurahtanut. Ihan hirveetä. Rahaa ei tuu ovista ja ikkunoista. Eikä tämä nukke edes ole minulla "pakko saada toi" listalla. Toisaalta listalleni ei ole vielä eksynyt nukkupäistä pikkunukkea. Pitääpä nyt lisätä ;D Tämä on niin väärin!

LittleFeet on näköjään myös magneettijointtisia ja olen siihen ajatukseen ihastunut ihan hulluna, sen jälkeen kun Enwyn käsikoukku meni rikki. Mutta sitten haluaisin paljon eri käsi vaihtoehtoja, joten hinta vain nousisi nukella ja sit ollaan jo 300€ luokkaan (olisi silti halvin tilattu nukke).

Kattoos nyt noit söppiksiä <3