Vihdoin!
Tämäkin piikittely jakso loppui. Ainakin toistaiseksi. Aloitimme tiistaina ja siitä perjantaihin oli vain aamumittauksia. Kaikki olivat hyvissä lukemissa. Ei minulla ollutkaan paastoarvojen kanssa ongelmia.
Kuuliaisesti olen kirjoitellut ruokapäiväkirjaa ja sieltä huomasin, että on veden juonti vähentynyt ja näköjään myös mielestäni säännöllinen syönti onkin epäsäännöllistä. Juontia olen yrittänyt paikkailla vähän paremmaksi, mutta vielä tuon ruokarytmityksen kanssa takkuilua. Ehkä asiaa helpottaisi, jos siellä kaupassa kävisi. Siirtynyt kaupassa käynti nyt pari päivää. Maanantaina onkin jo pakko!
Kävelylenkeillä on mukava käydä tepusteleassa. Tulee itellekkin parempi mieli, kun jotain hyvääkin tekee. Se vain että pikku hobittikin tykkää kävelyistä ja painaa itsensä eteenpäin, kuin katsellakseen maailmaa tai kuunnellakseen maailman menoa tarkemmin, joka tarkoittaa sitä että tulee enempi kuormitusta eteen ja sitä yrittää tasapainottaa selän kustannuksella. Kävely helpottuu huomattavasti, kun rakas mieheni tulee selkätueksi ja kädet raskausvyöksi ;) Olemme mahdollisesti hupaisa näky, mutta helpotus on huomattava.
Lauantaina sitten oli tarkempi sokeriarvojen seuranta. Kaksi ensimmäistä sujui suht hyvin, mutta sitten jostain syystä neula ei tehnyt tarpeeksi syvää reikää ja verta ei tullut näytettä varten tarpeeksi. Joten piti tökätä uudestaan ja siitäkös pieni neulakammoinen mamma saa hepuleita ja käden riuhtasu kohtauksia. Ei ollut miehelläni helppoa toimia piikittäjänä.
Sormet käytiin läpi (etu-,keskisormi ja nimetön) molemmista käsistä molemmilta puolilta ja illalla pitikin jo tökittyjä sormia tökkiä, koska epäonnistuneista tökkäyksiä oli useampi. Tämä oli yksi haastavista päivistä kummallekkin. Emme oikein tehneet muuta kuin olimme makkarissa, mies koneella ja minä kirjaa lukemassa tai nukkumassa, kunnes seuraava piikitys piti tehdä. Arvot olivat aika matalia mielestäni, mutta tulkitkoon äitiyspoli miten haluaa. Saa nyt nähdä mikä onkaan diagnoosini, koska arvot eivät koskaan hypänneet yli. Toivottavasti en joudu uudestaan samanlaista päivää kokemaan.
"Lopeta marmatus ja silleen! Oota vain kun synnyttämään menet." sisäinen ääneni minua moittii. Mahdollisesti. Mutta tämä oli näitä kokeita, mitkä rasittivat minua että miestäni aika paljon, mutta toisaalta lähensi.
RV 24+0
Kirjoittamisen kunniaksi näköjään hobittimme alkoi potkimaan oikein mukavasti. Kyllä nämä potkut on ihana tuntea, kun tiedän ettei se johdu karkin syönnistä. Kävimme kyllä ostamassa arnoldsista vähän herkkuja, mutta vielä niitä ei ollu suuhun laitettu vaan ruuan jälkeen.
Tiistaina on 4D ultra! Jännittää ihan hirveesti ja toivon todella, että nyt tulisi hyviä kuvia. Toivon myös että painoa ei olisi vauvalle epätavallisen paljon kertynyt. Rakastamme valtavasti tätä pienoista lapsen alkua. <3 Se on toisaalta hassua, kun emme sitä fyysisesti näe, kun masukumpuna ja potkuina, mutta silti suuri side on jo kerennyt sitoutumaan tuohon kasvavaan lapsoseen.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Ruoka remontti ja liikunnan lisääminen
Huh hei!
Perjantaina oli neuvolakäynti. Neuvolaan on niin ihanaa aina mennä. Meitä odottaa ihana neuvolatäti. Juttelemme kaikesta ja ei säikähdä itkevää herkkää äitiä. Hän huolehtii minusta ja huomio miestäni. Valmistaa meitä vanhemmuuteen. Tämä käynti kesti 2h.
Aluksi juttelimme kela asioita ja meitä mietityttäviä asioita. Nyt saimme kela hakemus jutut ja raskaustodistuksen. Kerroin rakenneultraajastamme ja siitä kokemuksesta. Neuvolatäti mittasi verenpaineen ja sanoi samaan syssyyn, että kilpirauhasarvoissani ei ollut mitään vikaa. Josta mieleeni tuli, että piti muistaa sokerirasitus tulokset kysyä. Hän avasi tietoni ja uutinen tuli: "Täällä onkin heittoa". Minulle todettiin raskausajan diabetes.
Aluksi en osannut mitenkään suhtautua. Sitten neuvolatäti selitti tuloksia ja mitä meitä nyt odottaa. Lähete äitiyspolille, sormien piikittelyä, ruokapäiväkirja. Tarkkailua ruuassa ja kannustusta liikuntaan. Sitten hän lähti hakemaan piikittelykonetta, jonka saamme ikiomaksi. Pyysi minua käymään vaa'alla sillä aikaa ja pisulla. Sitten todellisuus iski ja aloin itkemään.
Osasin minä sitä odottaa. Äidilläni oli 2 viimeisen lapsen kohdalla raskausajan diabetes. Minulla jo valmiiksi ylipainoa. Mutta silti otin uutisen raskaasti. Ensimmäinen kolmannes oli "helppo". Minun ei tehnyt mieli herkkuja. Nyt toisella kolmanneksella karkki on alkanut maisumaan (salmiakki, laku, kirpeät karkit) ja jätski. Ja nyt niistä pitäisi luopua tai ainakin rajottaa. Painoa on puoltoista kiloa tullut.
Raskauden alussa siis rv 8+1 2.12.13 painoksi merkattiin 87.5
Perjantai neuvolakäynnillä rv 22+5 21.3.14 painoa 89
Tietenkin ärsyttää kun aamulla käy ennen neuvolaa vaa'alla niin se on alhaisempi, kuin neuvola vaaka. Muistan että soitin äidille aikaisemmin ja itkin että miksi paino ei nouse. Pitäisikö olla huolissaan. Äiti yritti puhelimitse lohduttaa ja saada minut ymmärtämään, että ei haittaisi vaikka painoa ei tulisi ollenkaan. Ja nyt kun paino alkaakin kertymään olen huolissani. Sillä minua pelottaa että paino nousee 100.
Painon pudotus ei ole mikään helppo homma. Ainakaan minulle. En tiedä miksi paino ei ota tippuakseen. 5 vuoden aikana alhaisimmillani painoni on ollut 79kg. Entä jos painoni ei ota tippuakseen synnytyksen jälkeen?
Palataanpa tuohon neuvola päivään. Neuvolatäti tarkasti kilpparitulokseni ja siellä olikin heittoa. Kone ei katso onko asiakas raskaana vai ei. Eli kilpparitulokseni ei ole raskaana olevan mukainen. Joten joudun uudestaan tarkempaan verikokeeseen. Niin kuin about joka kerta. Ja seuraava tulos onkin taas viitealueella. Jos kilppari nyt saataisiin kiinni ja aloitettaisiin hoito niin voi olla että painoni alkaisikin tippumaan, tämä kamala hikoilu rauhottuisi, ehkä olisin pirteämpi, saisin kihla- ja vihkisormukset taas omaan sormeen, jne. Mutta mitään ei voi tehdä jos lääkärit ei suostu lääkityksen aloittamiseen. Voisivat sitten vaikka yrittää selvittää mistä nämä oireet johtuu, eikä vain odotella. huoh.
Kuuntelimme sydänäänet ja siinä kyllä hymyilytti, kun neuvolatäti kehui kaunista kumpua ja oli iloinen kun pikkuinen potki dopleria ja antoi sydänääniä kuunnella. On se aina ihanaa kuulla sydämen jyskeen. Siellä se taas kiiteli 140.
Huomenna aloitamme seurannan. Eli 4 päivää ennen aamiaista minua piikitetään sormeen. Sitten 5 päivänä onkin tarkempi piikitysleikki:
Ennen aamiaista
1h aamiaisen jälkeen
ennen lounasta
1h lounaan jälkeen
ennen päivällistä
1h päivällisen jälkeen
ennen iltapalaa
1h iltapalan jälkeen
ja sitten vielä yksi ennen aamiaista (paastoarvo)
VOI KÖKKÖ!! jotain sormea tökitään kehdesti D:
Ja sitten se ruokapäiväkirja. Olen ennenkin pitänyt ruokapäiväkirjaa, mutta en todellakaan niin tarkasti kuin mitä nyt pitäisi. Mutta sitten kun kotiseuranta on tehty lähetän äitiyspolille seurannan ja sieltä viimestään sitten otetaan yhteyttä.
Eli nyt sitten minun tulee olla tarkempi syömiseni suhteen. Liikunta hyväksi kaveriksi. En ole jumpissa käynyt kuukauteen!!! Harmittaa. :( Mutta kun en halua yksin mennä. Olemme mieheni kanssa menneet kävelyille, nyt kun vihdoin sää on mukava ja tiet sulat. Olen aivan hirveässä rapa kunnossa. Miten ihmeessä ajattelin selvitä synnytyksen? Toivottavasti tämä hoituu nyt ruoka remontilla ja liikunnan lisäämisellä. Ei kauheasti innosta 2 tyypin diabetes. Mieheni yrittää olla kannustava ja auttaa. Nyt jätämme karkin sivuun. En ole koskaan ollut karkkilakossa, mutta tähän nyt ollaan tultu. Rakas äitini ryhtyy myötälakkoon <3
Vielä on itselläni käsittelyprosessi käynnissä, joten tämä postaus on taas hyvin monimutkainen, mutta koittakaa pysyy perässä.
Masu kasvaa ja nyt mennään rv 23+1. Pikku hobitti potkii aktiivisesti ja taitaa nyt alkaa ettimään uutta asentoa missä viihtyä. Eilen oli ihan hirvee vääntö. Pohdin myös että olisiko sittenkin ollut harjoitus suppareita, mutta vaikea sanoa. Epämukavaa vääntöä, yritin löytää asentoa jossa ei tuntuisi niin epämukavalta. En osaa sitä kuvata.
Iso uutinen!!!! Me menemme 4D ultraan <3 Jospa nyt saisimme nähdä lapsukaisemme ja ultraaja ei olisi niin työhönsä kyllästynyt. DVD ja läjä kuvia innostaa ihan hirveästi, koska np- ja rakenneultrassa emme saanee kuin 1-2 kuvaa. Päätimme mennä Tapio Kurjelle Felicitasiin. 1.4. klo 9:30. Tein paljon vertailuja ja kyllä tämä 45min kuulostaa paljon paremmalta kuin Brunon 20min. Mutta saa nähdä. Teen siitä sitten postauksen, jos siitä olisi jollekulle apua :)
Tälläsia uutisia!
Perjantaina oli neuvolakäynti. Neuvolaan on niin ihanaa aina mennä. Meitä odottaa ihana neuvolatäti. Juttelemme kaikesta ja ei säikähdä itkevää herkkää äitiä. Hän huolehtii minusta ja huomio miestäni. Valmistaa meitä vanhemmuuteen. Tämä käynti kesti 2h.
Aluksi juttelimme kela asioita ja meitä mietityttäviä asioita. Nyt saimme kela hakemus jutut ja raskaustodistuksen. Kerroin rakenneultraajastamme ja siitä kokemuksesta. Neuvolatäti mittasi verenpaineen ja sanoi samaan syssyyn, että kilpirauhasarvoissani ei ollut mitään vikaa. Josta mieleeni tuli, että piti muistaa sokerirasitus tulokset kysyä. Hän avasi tietoni ja uutinen tuli: "Täällä onkin heittoa". Minulle todettiin raskausajan diabetes.
Aluksi en osannut mitenkään suhtautua. Sitten neuvolatäti selitti tuloksia ja mitä meitä nyt odottaa. Lähete äitiyspolille, sormien piikittelyä, ruokapäiväkirja. Tarkkailua ruuassa ja kannustusta liikuntaan. Sitten hän lähti hakemaan piikittelykonetta, jonka saamme ikiomaksi. Pyysi minua käymään vaa'alla sillä aikaa ja pisulla. Sitten todellisuus iski ja aloin itkemään.
Osasin minä sitä odottaa. Äidilläni oli 2 viimeisen lapsen kohdalla raskausajan diabetes. Minulla jo valmiiksi ylipainoa. Mutta silti otin uutisen raskaasti. Ensimmäinen kolmannes oli "helppo". Minun ei tehnyt mieli herkkuja. Nyt toisella kolmanneksella karkki on alkanut maisumaan (salmiakki, laku, kirpeät karkit) ja jätski. Ja nyt niistä pitäisi luopua tai ainakin rajottaa. Painoa on puoltoista kiloa tullut.
Raskauden alussa siis rv 8+1 2.12.13 painoksi merkattiin 87.5
Perjantai neuvolakäynnillä rv 22+5 21.3.14 painoa 89
Tietenkin ärsyttää kun aamulla käy ennen neuvolaa vaa'alla niin se on alhaisempi, kuin neuvola vaaka. Muistan että soitin äidille aikaisemmin ja itkin että miksi paino ei nouse. Pitäisikö olla huolissaan. Äiti yritti puhelimitse lohduttaa ja saada minut ymmärtämään, että ei haittaisi vaikka painoa ei tulisi ollenkaan. Ja nyt kun paino alkaakin kertymään olen huolissani. Sillä minua pelottaa että paino nousee 100.
Painon pudotus ei ole mikään helppo homma. Ainakaan minulle. En tiedä miksi paino ei ota tippuakseen. 5 vuoden aikana alhaisimmillani painoni on ollut 79kg. Entä jos painoni ei ota tippuakseen synnytyksen jälkeen?
Palataanpa tuohon neuvola päivään. Neuvolatäti tarkasti kilpparitulokseni ja siellä olikin heittoa. Kone ei katso onko asiakas raskaana vai ei. Eli kilpparitulokseni ei ole raskaana olevan mukainen. Joten joudun uudestaan tarkempaan verikokeeseen. Niin kuin about joka kerta. Ja seuraava tulos onkin taas viitealueella. Jos kilppari nyt saataisiin kiinni ja aloitettaisiin hoito niin voi olla että painoni alkaisikin tippumaan, tämä kamala hikoilu rauhottuisi, ehkä olisin pirteämpi, saisin kihla- ja vihkisormukset taas omaan sormeen, jne. Mutta mitään ei voi tehdä jos lääkärit ei suostu lääkityksen aloittamiseen. Voisivat sitten vaikka yrittää selvittää mistä nämä oireet johtuu, eikä vain odotella. huoh.
Kuuntelimme sydänäänet ja siinä kyllä hymyilytti, kun neuvolatäti kehui kaunista kumpua ja oli iloinen kun pikkuinen potki dopleria ja antoi sydänääniä kuunnella. On se aina ihanaa kuulla sydämen jyskeen. Siellä se taas kiiteli 140.
Huomenna aloitamme seurannan. Eli 4 päivää ennen aamiaista minua piikitetään sormeen. Sitten 5 päivänä onkin tarkempi piikitysleikki:
Ennen aamiaista
1h aamiaisen jälkeen
ennen lounasta
1h lounaan jälkeen
ennen päivällistä
1h päivällisen jälkeen
ennen iltapalaa
1h iltapalan jälkeen
ja sitten vielä yksi ennen aamiaista (paastoarvo)
VOI KÖKKÖ!! jotain sormea tökitään kehdesti D:
Ja sitten se ruokapäiväkirja. Olen ennenkin pitänyt ruokapäiväkirjaa, mutta en todellakaan niin tarkasti kuin mitä nyt pitäisi. Mutta sitten kun kotiseuranta on tehty lähetän äitiyspolille seurannan ja sieltä viimestään sitten otetaan yhteyttä.
Eli nyt sitten minun tulee olla tarkempi syömiseni suhteen. Liikunta hyväksi kaveriksi. En ole jumpissa käynyt kuukauteen!!! Harmittaa. :( Mutta kun en halua yksin mennä. Olemme mieheni kanssa menneet kävelyille, nyt kun vihdoin sää on mukava ja tiet sulat. Olen aivan hirveässä rapa kunnossa. Miten ihmeessä ajattelin selvitä synnytyksen? Toivottavasti tämä hoituu nyt ruoka remontilla ja liikunnan lisäämisellä. Ei kauheasti innosta 2 tyypin diabetes. Mieheni yrittää olla kannustava ja auttaa. Nyt jätämme karkin sivuun. En ole koskaan ollut karkkilakossa, mutta tähän nyt ollaan tultu. Rakas äitini ryhtyy myötälakkoon <3
Vielä on itselläni käsittelyprosessi käynnissä, joten tämä postaus on taas hyvin monimutkainen, mutta koittakaa pysyy perässä.
Masu kasvaa ja nyt mennään rv 23+1. Pikku hobitti potkii aktiivisesti ja taitaa nyt alkaa ettimään uutta asentoa missä viihtyä. Eilen oli ihan hirvee vääntö. Pohdin myös että olisiko sittenkin ollut harjoitus suppareita, mutta vaikea sanoa. Epämukavaa vääntöä, yritin löytää asentoa jossa ei tuntuisi niin epämukavalta. En osaa sitä kuvata.
Iso uutinen!!!! Me menemme 4D ultraan <3 Jospa nyt saisimme nähdä lapsukaisemme ja ultraaja ei olisi niin työhönsä kyllästynyt. DVD ja läjä kuvia innostaa ihan hirveästi, koska np- ja rakenneultrassa emme saanee kuin 1-2 kuvaa. Päätimme mennä Tapio Kurjelle Felicitasiin. 1.4. klo 9:30. Tein paljon vertailuja ja kyllä tämä 45min kuulostaa paljon paremmalta kuin Brunon 20min. Mutta saa nähdä. Teen siitä sitten postauksen, jos siitä olisi jollekulle apua :)
Tälläsia uutisia!
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Epävarmuutta ja rauhattomuutta rv 22+2
Heppa hei!
Raskaus on sujunut oikein mukavasti, mitä jos heikotuksia ei lasketa. Ummetus ei ole enää vaivaillut. Turvotusta ei ole ilmennyt. Väsymys normaalin luokkaa. Masun paino tuntuu kun on enemmän jaloillaan ja kävelyllä. Nyt on alkanut herkut maistumaan ja siitä tulee tylsä olo, kun kumminkaan kauheesti painoa ei toivo kertyvän. Dippi vihanneksia kaipailen kokoajan. Ja jätski on noussut nyt suureksi herkuksi.
Mutta itseasiaan. Minulla on nyt noussut tunteita, että olen taas liian huolettomasti ja mukavasti ajatellut raskauden kulkua. On noussut ajatuksia, että entä jos synnytys ei suju ongelmitta. Entä jos vauva ei synny elossa. Entä jos vauva kuolee hetki synnytyksen jälkeen. Siis ihan kamalia. Sitä miettii miten siitä selviäsi. Onko tavaroiden hankkiminen ja huoneen valmistelu järkevää, kun kaikki voi romahtaa hetkessä. Vielä ei ole öitä menetetty näiden ajatuksen takia, mutta eiköhän sekin ole edessä.
Perjantaina neuvolaan taas sydäntä purkamaan ja sokeritesti tuloksia selvittämään. Kilpirauhasissa ei kuulema vikaa, kun soittelin, mutta niistäkin tarkemmin.
Pieni purkaus. :)
Raskaus on sujunut oikein mukavasti, mitä jos heikotuksia ei lasketa. Ummetus ei ole enää vaivaillut. Turvotusta ei ole ilmennyt. Väsymys normaalin luokkaa. Masun paino tuntuu kun on enemmän jaloillaan ja kävelyllä. Nyt on alkanut herkut maistumaan ja siitä tulee tylsä olo, kun kumminkaan kauheesti painoa ei toivo kertyvän. Dippi vihanneksia kaipailen kokoajan. Ja jätski on noussut nyt suureksi herkuksi.
Mutta itseasiaan. Minulla on nyt noussut tunteita, että olen taas liian huolettomasti ja mukavasti ajatellut raskauden kulkua. On noussut ajatuksia, että entä jos synnytys ei suju ongelmitta. Entä jos vauva ei synny elossa. Entä jos vauva kuolee hetki synnytyksen jälkeen. Siis ihan kamalia. Sitä miettii miten siitä selviäsi. Onko tavaroiden hankkiminen ja huoneen valmistelu järkevää, kun kaikki voi romahtaa hetkessä. Vielä ei ole öitä menetetty näiden ajatuksen takia, mutta eiköhän sekin ole edessä.
Perjantaina neuvolaan taas sydäntä purkamaan ja sokeritesti tuloksia selvittämään. Kilpirauhasissa ei kuulema vikaa, kun soittelin, mutta niistäkin tarkemmin.
Pieni purkaus. :)
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Sokerirasitus
Hellurei!
Tänään oli siis taas se päivä, jolloin piikiteltiin. En tykkää neuloista ja siitä tunteesta, kun se suoni alue valmistellaan, siitä kun se neula laitetaan, se kun neula on sisällä ja putkea vaihdetaan ja kun se vedetään pois. Eli koko prosessista. Helpottavaa on että harvemmin olen yksi piikiteltävänä. Äiti tai puoliso mukana. Toinen mikä suuresti ilahduttaa, kun kohdalle sattuu ymmärtävä ja herttainen laborantti, joka ei tuomitse ja koittaa olla hellä.
Noh sokerirasitukseen valmistautuminen alkaa klo 20 edellisenä iltana alkavalla paastolla. Ja silloin kun on pakko olla syömättä ja juomatta, niin tottakai silloin kuollaan ja kärvistellään ja itketään kun on KAUHEA nälkä tai jano. Neuvoin miestäni, että vie makkarista vesipullon pois, etten yöllä turvaudu siihen. Juu saahan sitä juoda.... 1 lasillinen. Joten turha kiusata itseään. Sanoin myös, että kun hän menee aamiaiselle, tekisi hän sen heti herätyskellon herätettyä, kun minä vielä torkuttaisin. Hän ei saisi kolistella, murojen pitää tippua hiljaa lautaselle, lusikka ei saa tärähtää lautasen reunaan. Kohtuutonta? No ehkä, mutta minun kurjaan oloon helpottavat.
Nukuin todella kehnosti yön, koska jännitin ihan hirveästi tulevaa. Kysymykset pyörivät päässä ja vatsaan koski. Heräsin ajoissa, mutta koska halusin viipyä sängyssä piilossa pelottavalta kokemukselta, toteutin iltaisen suunnitelman ja torkutin 15min välein 45min ajan. Sitten puin päälle, pesin hampaat ja lähdettiin.
Tässä osassa sairaalaa en ole vielä käynykkään. Labrat yleensä ottanut toisessa paikassa, mutta nyt olin valinnut sairaalan ottopaikaksi. Odottelin hermostuneena ja muutaman kyyneleen tipautin jännityksen myötä. Sitten vihdoin tuli minun vuoroni. Istuin kummalliselle tuolille, joka osottautui ihan kivaksi, mutta ne kohdat missä käsi pitäisi pitää rentona niin heilahtivat hieman, kun neula painettiin suoneen. Koita pysyä paikoillasi in my ass. En saanut moitteita ja laborantti oli oikein ystävällinen. Hups tuoli sekoitti ajatuksia.
Eli siis istuin tuoliin ja täti kävi hakemassa litkun, joka minun oli määrä juoda. Äitini oli sanonut että poreileva menisi helposti alas, joten kysyin oliko tämä kenties sitä. Toivoin mielessäni, että saisin valita litkuista. No ei ollut. Vadelman makuista litkua 2 muovimukillista pitäisi 5min ajassa saada juotua. Tein työtä käskettyä. Huh huh. Ei se onneksi niin pahaa ollut, mitä ystävät ja muut odottajat olivat sanoneet. Minulla taisi käydä hyvä tuuri.
Sitten olikin aika piikittää. Olisivat ottaneet yhden pullollisen, mutta koska minulla oli rästissä kilppari koe niin ottivat toisen siihen. Saa nähdä mitä jännää taas tuloksiin ilmestyy. Sitten odottelu alkaa. 1h sitten uudestaan piikki. Sitten taas 1h ja toinen piikki. Molemmat kädet piikiteltiin ja yleensä siis annan vain vasemmasta, mutta nyt piti kerta oikeasta. höh.
Fiilikset odotellessa. Keskittyminen oli vaikeaa, silmät tuntuivat valohetkiltä, huono olo, pyörryttävä olo, väsyttää. Viimeisessä odottelussa iski sitten levottomuus. Koettelemus ohi ja sitten subiin syömään. Olo ei kohentunut heti, mutta pikkuhiljaa tässä mieli piristynyt.
Tämmönen kokemus siis minulla :)
Tänään oli siis taas se päivä, jolloin piikiteltiin. En tykkää neuloista ja siitä tunteesta, kun se suoni alue valmistellaan, siitä kun se neula laitetaan, se kun neula on sisällä ja putkea vaihdetaan ja kun se vedetään pois. Eli koko prosessista. Helpottavaa on että harvemmin olen yksi piikiteltävänä. Äiti tai puoliso mukana. Toinen mikä suuresti ilahduttaa, kun kohdalle sattuu ymmärtävä ja herttainen laborantti, joka ei tuomitse ja koittaa olla hellä.
Noh sokerirasitukseen valmistautuminen alkaa klo 20 edellisenä iltana alkavalla paastolla. Ja silloin kun on pakko olla syömättä ja juomatta, niin tottakai silloin kuollaan ja kärvistellään ja itketään kun on KAUHEA nälkä tai jano. Neuvoin miestäni, että vie makkarista vesipullon pois, etten yöllä turvaudu siihen. Juu saahan sitä juoda.... 1 lasillinen. Joten turha kiusata itseään. Sanoin myös, että kun hän menee aamiaiselle, tekisi hän sen heti herätyskellon herätettyä, kun minä vielä torkuttaisin. Hän ei saisi kolistella, murojen pitää tippua hiljaa lautaselle, lusikka ei saa tärähtää lautasen reunaan. Kohtuutonta? No ehkä, mutta minun kurjaan oloon helpottavat.
Nukuin todella kehnosti yön, koska jännitin ihan hirveästi tulevaa. Kysymykset pyörivät päässä ja vatsaan koski. Heräsin ajoissa, mutta koska halusin viipyä sängyssä piilossa pelottavalta kokemukselta, toteutin iltaisen suunnitelman ja torkutin 15min välein 45min ajan. Sitten puin päälle, pesin hampaat ja lähdettiin.
Tässä osassa sairaalaa en ole vielä käynykkään. Labrat yleensä ottanut toisessa paikassa, mutta nyt olin valinnut sairaalan ottopaikaksi. Odottelin hermostuneena ja muutaman kyyneleen tipautin jännityksen myötä. Sitten vihdoin tuli minun vuoroni. Istuin kummalliselle tuolille, joka osottautui ihan kivaksi, mutta ne kohdat missä käsi pitäisi pitää rentona niin heilahtivat hieman, kun neula painettiin suoneen. Koita pysyä paikoillasi in my ass. En saanut moitteita ja laborantti oli oikein ystävällinen. Hups tuoli sekoitti ajatuksia.
Eli siis istuin tuoliin ja täti kävi hakemassa litkun, joka minun oli määrä juoda. Äitini oli sanonut että poreileva menisi helposti alas, joten kysyin oliko tämä kenties sitä. Toivoin mielessäni, että saisin valita litkuista. No ei ollut. Vadelman makuista litkua 2 muovimukillista pitäisi 5min ajassa saada juotua. Tein työtä käskettyä. Huh huh. Ei se onneksi niin pahaa ollut, mitä ystävät ja muut odottajat olivat sanoneet. Minulla taisi käydä hyvä tuuri.
Sitten olikin aika piikittää. Olisivat ottaneet yhden pullollisen, mutta koska minulla oli rästissä kilppari koe niin ottivat toisen siihen. Saa nähdä mitä jännää taas tuloksiin ilmestyy. Sitten odottelu alkaa. 1h sitten uudestaan piikki. Sitten taas 1h ja toinen piikki. Molemmat kädet piikiteltiin ja yleensä siis annan vain vasemmasta, mutta nyt piti kerta oikeasta. höh.
Fiilikset odotellessa. Keskittyminen oli vaikeaa, silmät tuntuivat valohetkiltä, huono olo, pyörryttävä olo, väsyttää. Viimeisessä odottelussa iski sitten levottomuus. Koettelemus ohi ja sitten subiin syömään. Olo ei kohentunut heti, mutta pikkuhiljaa tässä mieli piristynyt.
Tämmönen kokemus siis minulla :)
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Rv 21+1 Flunssa kukistettu
Köh!
Viime viikko meni sitten sairastellessa. Flunssa! Ihan hirveetä. Aluksi ääni meni, sitten yskittiin, vähän tervehdyttiin ja sitten nuha iski. Ja sit yskittiin lisää. 3 todella hirveää yötä. Polttavat sieraimet valvottivat. Siihen auttoi vain märkä pikku pyyhe naamalla. Tämä oli hirveä flunssa, koska en saanut limaa liikkumaan, kuin poskionteloihin vetämällä ja nielemällä. D: Ai juu olihan siellä rajua aivastelua ja housuihin pissailua. Onko oikeasti noin huonot lantiopohjat? :O
Nyt vielä on nenä tukkoisuutta ja satunnaista yskää, mutta alan olemaan voimissani. Olisi kiireellisissä ompeluhommissa appiukon kenjutsu miekkapussin ompelu. SAMETISTA!!! Onneksi on ihanat koneet, joilla ommella <3 Tänään on hyvä olo. Olen innoissani tulevasta ruuasta, teemme tortilloja! Tekisi mieli hyökätä varastohuoneeseen ja siivota se. Viikko sairastelua oli niin tylsää.
Pikkuinen kasvaa hurjaa vauhtia. Nyt jo jotain 25cm. Huh huh! Pikkusisaruksilleni juuri kerroin että vauva on kaukosäätimen kokoinen (kotopuolessa iso kaukosäädin). Leikimme 6-v. siskoni kanssa laiva on lastattu leikkiä vähän eritavalla. Hän tämän leikin keksi. "Mitä kivaa voisi vauvan kanssa tehdä?" Hänellä oli hauskoja esimerkkejä. Neiti on ihan innoissaan tulevasta tätiydestään. Myös pikkuveljeni käsittelee termiä Eno.
Ja nyt saan vihdoin ja viimein tulla ulos ja kertoa hei minun isosiskonikin on raskaana!! Hän on minua 8 viikkoa jäljessä ja vaikuttaisi, että hänellä on paljon kurjempi alkuraskaus. Olen miettinyt ja pohtinut, paljon käsitellyt ja rauhottunut. Olin aluksi hieman hämmentynyt uutisesta. Hän nimittäin on yleensä puhunut siitä, ettei koskaan ikinä lapsia. Sitten viime vuonna syyskuussa isoisien kuoltua aloin huomaamaan muutosta puheissa ja ehkäisy jäi pois. Aktiivisesti eivät kai yrittäneet ja sitten hän tuli raskaaksi 4 viikkoa minua myöhemmin. Hyvin varmasti ja optimistisesti ehkä vähän rohkeasti asennoitui raskauteen. Ja sitten raskaus keskeytyi. Se oli kova isku. Muistan että itsekkin suhtauduin viime vuoden keväiseen raskauteeni samantapaisesti, kunnes meni kesken. Siskoni tuli helposti uudestaan raskaaksi ja suhtautui paljon maltillisemmin. Olen odotellut milloin saan asiasta avautua. Noin done! Älä suutu. Nämä ovat vain minun mietteitäni.
Tuntuu että nyt unohdan jotain, mutta sittenpähän tulen taas kirjoittelemaan :)
Viime viikko meni sitten sairastellessa. Flunssa! Ihan hirveetä. Aluksi ääni meni, sitten yskittiin, vähän tervehdyttiin ja sitten nuha iski. Ja sit yskittiin lisää. 3 todella hirveää yötä. Polttavat sieraimet valvottivat. Siihen auttoi vain märkä pikku pyyhe naamalla. Tämä oli hirveä flunssa, koska en saanut limaa liikkumaan, kuin poskionteloihin vetämällä ja nielemällä. D: Ai juu olihan siellä rajua aivastelua ja housuihin pissailua. Onko oikeasti noin huonot lantiopohjat? :O
Nyt vielä on nenä tukkoisuutta ja satunnaista yskää, mutta alan olemaan voimissani. Olisi kiireellisissä ompeluhommissa appiukon kenjutsu miekkapussin ompelu. SAMETISTA!!! Onneksi on ihanat koneet, joilla ommella <3 Tänään on hyvä olo. Olen innoissani tulevasta ruuasta, teemme tortilloja! Tekisi mieli hyökätä varastohuoneeseen ja siivota se. Viikko sairastelua oli niin tylsää.
Pikkuinen kasvaa hurjaa vauhtia. Nyt jo jotain 25cm. Huh huh! Pikkusisaruksilleni juuri kerroin että vauva on kaukosäätimen kokoinen (kotopuolessa iso kaukosäädin). Leikimme 6-v. siskoni kanssa laiva on lastattu leikkiä vähän eritavalla. Hän tämän leikin keksi. "Mitä kivaa voisi vauvan kanssa tehdä?" Hänellä oli hauskoja esimerkkejä. Neiti on ihan innoissaan tulevasta tätiydestään. Myös pikkuveljeni käsittelee termiä Eno.
Ja nyt saan vihdoin ja viimein tulla ulos ja kertoa hei minun isosiskonikin on raskaana!! Hän on minua 8 viikkoa jäljessä ja vaikuttaisi, että hänellä on paljon kurjempi alkuraskaus. Olen miettinyt ja pohtinut, paljon käsitellyt ja rauhottunut. Olin aluksi hieman hämmentynyt uutisesta. Hän nimittäin on yleensä puhunut siitä, ettei koskaan ikinä lapsia. Sitten viime vuonna syyskuussa isoisien kuoltua aloin huomaamaan muutosta puheissa ja ehkäisy jäi pois. Aktiivisesti eivät kai yrittäneet ja sitten hän tuli raskaaksi 4 viikkoa minua myöhemmin. Hyvin varmasti ja optimistisesti ehkä vähän rohkeasti asennoitui raskauteen. Ja sitten raskaus keskeytyi. Se oli kova isku. Muistan että itsekkin suhtauduin viime vuoden keväiseen raskauteeni samantapaisesti, kunnes meni kesken. Siskoni tuli helposti uudestaan raskaaksi ja suhtautui paljon maltillisemmin. Olen odotellut milloin saan asiasta avautua. Noin done! Älä suutu. Nämä ovat vain minun mietteitäni.
Tuntuu että nyt unohdan jotain, mutta sittenpähän tulen taas kirjoittelemaan :)
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Kun asiat ei mene niin kuin olisi tarkoitus
Moi!
Ultra
Kokeillaan taas väliotsikoita. Eilen oli kauan odotettu rakenneultra. Olin nukkunut yöni todella huonosti, syynä jännitys ja kipeily. Menimme sairaalalle ja odottelimme kärsimättömästi vuoroa. Istuminen ei ole enää mukavaa niinpä kävelin edestakas ja kävin vessassa ennen ultraa. 10min aikataulusta myöhässä meidät kutsutaan sisään.
Ultraaja oli aika vaisu ja kyseli peruskysymykset. Sitten alotettiin ultraaminen masun päältä. Heti ensimmäiseksi ultraaja ihmetteli, olinko käynyt pissalla. Olin? "Tässä on sinun rakkosi ja tässä on vauvasi" Rakko melkein saman kokoinen kuin vauva. Kuinkas se on mahdollista? :O Minua pissattanut enää. No homma jatkuu ja ultraaja aloittaa pään heiluttelun ja tuhahtelun. Pikku hobitti oli kuulema "hankalassa" asennossa. Eli vauva ikäänkuin seisoi masussa (ei noita termejä voi vielä osata)
Minä ja mieheni olimme iloisia ja tapitimme silmät suurina kuvaa pikku hobitista. Selkäranka näkyi oikein mallikkaasti ja sydän tykytteli. Kulmia vaihdeltiin ja nähtiin sammakko asennossa olevat jalat, jotka hieman liikuskelivat. Kädet olivat ylhäällä kasvojen vieressä ja niillä vilkuteltiin tiuhaan. Sitten ultraaja kysyy: "Oletko syönyt aamiaista, kun vauva ei kauheesti liikuskele?" ja alkaa tönimään aina kovakouraisesti masua. Sanotaan myös että paineli myös sillä ultraus vehkeellä aika kovaa jo valmiiksi. Olin syönyt. Tunti ennen ultrausta. Suklaatassu muroja.
Ultraaja tuhisee ja koittaa ottaa mittoja. 19+6 tuli usein hänen suusta ja sitten jossain kohdassa sanoi 20+1 niin siitä tulin hyvälle mielelle. Edes joku oli päivien tasalla kehityksessä. Arvioitiin painoksi 318g. Aika pitkään siinä oltiin ja välillä hymykin hyyty, kun ei ultraaja hirveesti kommunikoinut kanssamme. Eikö hän ymmärrä että nämä ultraukset ovat kauan odotettuja hetkiä raskaudessa. Se että heidän tehtävä on mittailla ja katsoa että kehitys on hyvällä mallilla, voi silti tästä kokemuksesta tehdä kivankin.
Sydämeni riemastui, kun kuulin että seuraavaksi etsittäisiin vauvan ylähuuli. Vihdoinko näkisimme pikku kasvot? No ei :( Yritti se ultraaja näyttää että missä suunnilleen meni huulet, mutta en minä ainakaan hahmottanut mitään. Ja sitten yllättäen se olikin jo ohi. Oliko siellä yhtään järkevää kuvaa seassa, jonka me saisimme? Ei ollut ei. :(
Jäi vähän nyt paha maku suuhun. Ehdottomasti palautetta Hyvinkään sairaalalle. Ei ollut tämä kiva kokemus. NP ultraaja oli paljon kivampi ja nuorempi. Voisiko sillä olla merkitystä. Noh jaa. Tässä kuva pikkuisestamme:
Perhevalmennus
Ei tullut kutsua, vaikka niin sanottiin. Ilmottauduimme 2 päivää myöhässä perhevalmennukseen. Neuvolatäti rauhoitteli ja sanoi vievänsä viestiä eteenpäin ja kertoi milloin olisi ensimmäinen tapaaminen. Noh unohdin tuon ensimmäisen tapaamisen päivän, koska ajattelin että kutsu tulisi kohta ja se meni meiltä täysin ohi. Nyt sitten viikko myöhemmin perhevalmennuksesta tulee pahoittelu viesti, että tämmönen kämmi oli käynyt. Heidän rekisterissä oli että ovat kutsun lähettäneet. Minulla ei löytynyt s-postista mistään. Roskapostinkin läpi tarkkaan kolusin. No toivottivat tervetulleiksi seuraavalle käynnille. Jihuu! Jotain aurinkoa tähänkin päivää.
Kipeenä
Ja edelleen kipeenä. Inhottava flunssa ripottaa ja kiusaa. Nyt aivastellaan ja pidätysongelmia havaittu. Heh heh. On taas miehellä hauskaa nauraa vieressä. Kurkkua repivä yskä alkaa rauhottumaan ja nenä on päättänyt seuraavaksi ryhtyä oireilemaan. Ensin limaa valuu kurkkuun ja sitä sitten nielemään, kun en osaa karaistaa sitä suuhun sylkeäkseni pois. Laitoinpa tänään nenäsumutetta (vihaan sitä kapistusta) ja nyt näyttäisi että pääsen niistelemään. Helpotti myös siihen ettei kuiva ilma enää polttele nenässä.
Juup joo. Tämmöstä.
Ultra
Kokeillaan taas väliotsikoita. Eilen oli kauan odotettu rakenneultra. Olin nukkunut yöni todella huonosti, syynä jännitys ja kipeily. Menimme sairaalalle ja odottelimme kärsimättömästi vuoroa. Istuminen ei ole enää mukavaa niinpä kävelin edestakas ja kävin vessassa ennen ultraa. 10min aikataulusta myöhässä meidät kutsutaan sisään.
Ultraaja oli aika vaisu ja kyseli peruskysymykset. Sitten alotettiin ultraaminen masun päältä. Heti ensimmäiseksi ultraaja ihmetteli, olinko käynyt pissalla. Olin? "Tässä on sinun rakkosi ja tässä on vauvasi" Rakko melkein saman kokoinen kuin vauva. Kuinkas se on mahdollista? :O Minua pissattanut enää. No homma jatkuu ja ultraaja aloittaa pään heiluttelun ja tuhahtelun. Pikku hobitti oli kuulema "hankalassa" asennossa. Eli vauva ikäänkuin seisoi masussa (ei noita termejä voi vielä osata)
Minä ja mieheni olimme iloisia ja tapitimme silmät suurina kuvaa pikku hobitista. Selkäranka näkyi oikein mallikkaasti ja sydän tykytteli. Kulmia vaihdeltiin ja nähtiin sammakko asennossa olevat jalat, jotka hieman liikuskelivat. Kädet olivat ylhäällä kasvojen vieressä ja niillä vilkuteltiin tiuhaan. Sitten ultraaja kysyy: "Oletko syönyt aamiaista, kun vauva ei kauheesti liikuskele?" ja alkaa tönimään aina kovakouraisesti masua. Sanotaan myös että paineli myös sillä ultraus vehkeellä aika kovaa jo valmiiksi. Olin syönyt. Tunti ennen ultrausta. Suklaatassu muroja.
Ultraaja tuhisee ja koittaa ottaa mittoja. 19+6 tuli usein hänen suusta ja sitten jossain kohdassa sanoi 20+1 niin siitä tulin hyvälle mielelle. Edes joku oli päivien tasalla kehityksessä. Arvioitiin painoksi 318g. Aika pitkään siinä oltiin ja välillä hymykin hyyty, kun ei ultraaja hirveesti kommunikoinut kanssamme. Eikö hän ymmärrä että nämä ultraukset ovat kauan odotettuja hetkiä raskaudessa. Se että heidän tehtävä on mittailla ja katsoa että kehitys on hyvällä mallilla, voi silti tästä kokemuksesta tehdä kivankin.
Sydämeni riemastui, kun kuulin että seuraavaksi etsittäisiin vauvan ylähuuli. Vihdoinko näkisimme pikku kasvot? No ei :( Yritti se ultraaja näyttää että missä suunnilleen meni huulet, mutta en minä ainakaan hahmottanut mitään. Ja sitten yllättäen se olikin jo ohi. Oliko siellä yhtään järkevää kuvaa seassa, jonka me saisimme? Ei ollut ei. :(
Jäi vähän nyt paha maku suuhun. Ehdottomasti palautetta Hyvinkään sairaalalle. Ei ollut tämä kiva kokemus. NP ultraaja oli paljon kivampi ja nuorempi. Voisiko sillä olla merkitystä. Noh jaa. Tässä kuva pikkuisestamme:
Perhevalmennus
Ei tullut kutsua, vaikka niin sanottiin. Ilmottauduimme 2 päivää myöhässä perhevalmennukseen. Neuvolatäti rauhoitteli ja sanoi vievänsä viestiä eteenpäin ja kertoi milloin olisi ensimmäinen tapaaminen. Noh unohdin tuon ensimmäisen tapaamisen päivän, koska ajattelin että kutsu tulisi kohta ja se meni meiltä täysin ohi. Nyt sitten viikko myöhemmin perhevalmennuksesta tulee pahoittelu viesti, että tämmönen kämmi oli käynyt. Heidän rekisterissä oli että ovat kutsun lähettäneet. Minulla ei löytynyt s-postista mistään. Roskapostinkin läpi tarkkaan kolusin. No toivottivat tervetulleiksi seuraavalle käynnille. Jihuu! Jotain aurinkoa tähänkin päivää.
Kipeenä
Ja edelleen kipeenä. Inhottava flunssa ripottaa ja kiusaa. Nyt aivastellaan ja pidätysongelmia havaittu. Heh heh. On taas miehellä hauskaa nauraa vieressä. Kurkkua repivä yskä alkaa rauhottumaan ja nenä on päättänyt seuraavaksi ryhtyä oireilemaan. Ensin limaa valuu kurkkuun ja sitä sitten nielemään, kun en osaa karaistaa sitä suuhun sylkeäkseni pois. Laitoinpa tänään nenäsumutetta (vihaan sitä kapistusta) ja nyt näyttäisi että pääsen niistelemään. Helpotti myös siihen ettei kuiva ilma enää polttele nenässä.
Juup joo. Tämmöstä.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Puolväli!
Heipati hei!
Nyt se sitten on saavutettu! Olen raskausviikolla 20+0 eli puolet raskaudesta takanapäin.
Olin ottanut ensimmäiset mitat rv 12 (4.1.14) ja tänään taas mittailin. Hah! Vertaillaan:
Rinnanympärys sama
Rinnan alta mitattu ympärys -2 cm turvotus laskee
Vyötärönympärys +0,5 cm vielä kun vyötärö on olemassa ;D
Masu ympärys +1 cm mitattu siis navan kohdalta
Lantionympärys -3 hmmm... peppu pienenee?
Ranteen ympärys samana pysynyt
Nilkan ympärys -1,5 cm turvotus laskeeko?
Aloitetaan tämä päivä alusta:
Olen kipeä. Ollut torstaista asti. Kurkku ollut kipeänä ja olo vain pahenee. Eilen ei ääntä kauhean normaalisti putkahtanut, mutta tänään jo parempi. Kurkku kipeä, yskittää ja se ei helpota kurkku kipuun. Tuntuu kuumeiselta, mutta ei ole lämpöä.
Yö oli vaihteeksi yksi huonoimmista. Heräilin koko ajan. Mikään nukkuma-asento ei toiminut. Nukun yleensä masulla tai puoliksi masulla ja tällä kertaa pikku hobitti oli eri mieltä tottumuksistani. Pyörähtelin selälle ja sekään ei toiminut, selässä tuntui oikein epämukavalta. Ihan kuin lihaksia vedettäisiin erisuuntiin samanaikaisesti. Eli yritin nukkua kyljellä ja tällä kertaa se oli tosi vaikeaa.
Heräsin siis selkäkivun ja masu kivun kanssa. Rinnatkin taitavat haluta kasvaa taas vaihteeksi, koska ovat super kovat. Olin siis heti aamusta herkällä päällä ja itkuisena, koska olin masu kivusta huolissani. Ukko meni tekemään aamiaista ja sitä ennen antoi minulle doplerin leikittäväksi. Levitin rasvan ja painoin hellästi doplerin masulle.
Liikkeitä, myllerryksiä. Luulenpa, että hobitti tykkää doplerista. Taitaa astia iloisen mamman, kun dopleria vasten potkii ja myllertää. Siirsin hellästi vain vähän ja sieltähän ne sykkeetkin löytyi. Olemme aikaisemmin painaneet dopleria aika kovaa masua vasten, mutta nyt kuljetin hellästi dopleria masua pitkin.
Hobitti oli todella kiltillä päällä. Antoi kuunnella pitkään. Ei yrittänyt pulikoida karkuun. Aloin sitten siirrellä ja yritin hahmottaa missä pikku hobitti oleili. Arvailin asentoa ja sitten halusin kädellä kokeilla potkuja, mutta sitten vaavi vaihtoi asentoa. Taitaa tykätä käden tunnusta, koska nojautui sitä vasten.
Oloni keveni oitis, kun sain hetken bondata pikkuisen kanssa. Huomenna rakenneultraan! Missäköhän asennossa tällä kertaa on? Liikuskeleeko enempi? Potkiiko ultrauslaitetta? Vilautteleeko itseään? Koska me emme halua kätilön kertovan kumpi meitä odottaa. Haluamme arvailla ja fiilistellä.
Masu kuva. Pitää vielä treenata noita kuva poseja ;) Ensi kertaan!
Nyt se sitten on saavutettu! Olen raskausviikolla 20+0 eli puolet raskaudesta takanapäin.
Olin ottanut ensimmäiset mitat rv 12 (4.1.14) ja tänään taas mittailin. Hah! Vertaillaan:
Rinnanympärys sama
Rinnan alta mitattu ympärys -2 cm turvotus laskee
Vyötärönympärys +0,5 cm vielä kun vyötärö on olemassa ;D
Masu ympärys +1 cm mitattu siis navan kohdalta
Lantionympärys -3 hmmm... peppu pienenee?
Ranteen ympärys samana pysynyt
Nilkan ympärys -1,5 cm turvotus laskeeko?
Aloitetaan tämä päivä alusta:
Olen kipeä. Ollut torstaista asti. Kurkku ollut kipeänä ja olo vain pahenee. Eilen ei ääntä kauhean normaalisti putkahtanut, mutta tänään jo parempi. Kurkku kipeä, yskittää ja se ei helpota kurkku kipuun. Tuntuu kuumeiselta, mutta ei ole lämpöä.
Yö oli vaihteeksi yksi huonoimmista. Heräilin koko ajan. Mikään nukkuma-asento ei toiminut. Nukun yleensä masulla tai puoliksi masulla ja tällä kertaa pikku hobitti oli eri mieltä tottumuksistani. Pyörähtelin selälle ja sekään ei toiminut, selässä tuntui oikein epämukavalta. Ihan kuin lihaksia vedettäisiin erisuuntiin samanaikaisesti. Eli yritin nukkua kyljellä ja tällä kertaa se oli tosi vaikeaa.
Heräsin siis selkäkivun ja masu kivun kanssa. Rinnatkin taitavat haluta kasvaa taas vaihteeksi, koska ovat super kovat. Olin siis heti aamusta herkällä päällä ja itkuisena, koska olin masu kivusta huolissani. Ukko meni tekemään aamiaista ja sitä ennen antoi minulle doplerin leikittäväksi. Levitin rasvan ja painoin hellästi doplerin masulle.
Liikkeitä, myllerryksiä. Luulenpa, että hobitti tykkää doplerista. Taitaa astia iloisen mamman, kun dopleria vasten potkii ja myllertää. Siirsin hellästi vain vähän ja sieltähän ne sykkeetkin löytyi. Olemme aikaisemmin painaneet dopleria aika kovaa masua vasten, mutta nyt kuljetin hellästi dopleria masua pitkin.
Hobitti oli todella kiltillä päällä. Antoi kuunnella pitkään. Ei yrittänyt pulikoida karkuun. Aloin sitten siirrellä ja yritin hahmottaa missä pikku hobitti oleili. Arvailin asentoa ja sitten halusin kädellä kokeilla potkuja, mutta sitten vaavi vaihtoi asentoa. Taitaa tykätä käden tunnusta, koska nojautui sitä vasten.
Oloni keveni oitis, kun sain hetken bondata pikkuisen kanssa. Huomenna rakenneultraan! Missäköhän asennossa tällä kertaa on? Liikuskeleeko enempi? Potkiiko ultrauslaitetta? Vilautteleeko itseään? Koska me emme halua kätilön kertovan kumpi meitä odottaa. Haluamme arvailla ja fiilistellä.
Masu kuva. Pitää vielä treenata noita kuva poseja ;) Ensi kertaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)