keskiviikko 27. elokuuta 2014

Palautuminen ja vauva terveisiä

Helei!

Tulimpa taas tänne näpyttelemään. Ja järisyttävä uutinen on palautumisessa.

Ensimmäiset mitat otin 4.1.14 ja olin silloin raskausviikolla 10+6 (jos laskin oikein). Eilen 26.8.14 otin jälleen mitat ja hämmästykseni olin mennyt alle ensimmäisten. Tässä vähän numeroita ja laitan vielä viimeisilläni mitat 19.7.14

                                4.1.14          26.8.14          19.7.14
Rinnan ympärys       109               107.5             109
Rinnan alta ympärys 89,5              85.5               91
Vyötärön ympärys   88,5              85                  107
Masun ympärys       99                 98                  126
Lantion ympärys      111               106,5             116
Ranteen ympärys     17                 16.5               18
Nilkan ympärys       25                 26                  29
Paino                      87,7kg           84,7kg           100,9kg

Olen hirveästi ihmetellyt tuota rinnan ympärystä, kuin se voi olla noin, kun kuppikoko on raskauden aikana kasvanut 2 kokoa ja maidon noustua vielä 2 kokoa. Mutta selityshän sille on selkäläskit. Ja kyllä sen nytkin peilistä itsekkin huomaan, että selkäpoimut ovat hieman pienenneet. Masu olkaa näyttää saman näköiseltä, kuin alussa, jos ei oteta arpia lukuun. Pikkurilliin mahtuu jälleen kihla- ja vihkisormus, mutta en uskalla vielä laittaa sormeen. Mutta olen häkeltynyt tuon painon laskun kanssa. En tee mitään ylimääräistä. Tai no täysimetän. Haluaisin voida olla iloinen tuosta lukemasta, mutta pelkään hirveästi, että paino ottaa jälleen noustakseen. Edes tuo venynyt vatsanahka ei sureta niin paljoa, kuin paino huoli. Olen aika hyvin sinut sen kanssa, koska suhtaudun siihen siten, että ne on äitiyden ja kovan "taiston" merkkejä.

Puhutaanpa myös hieman tuosta hobitista. Hän saa vihdoin nimen! <3 Nimeä olemme mutustelleet 30.7.14 lähtien ja salaa käytämme sitä silloin, kun pikkusisko ei ole talossa. Kyllä nimi on yritetty visusti pitää salassa ja pian sekin salaisuus tulee julki.

Pikku herra on kasvanut oikein hyvää vauhtia ja nyt pitääkin alkaa laittamaan 50 kokoisia vaatteita pois. Onneksi noita 56-60 kokoisia vielä on jonkun verran. Yllättävän vähän kuitenkin noita ihan pienimpiä vaatteita minulta löytyy. Viikossa kerkiää helposti pyörähtämään kaikki bodyt, housut ja yökkärit pesussa kerran ellei osa kaksikin. Noh mutta siitä seuraavaa kokoa 62 onkin ihan hirveästi!

Maito maittaa ja unta piisaa. Eilen nukkuikin koko yön! Meni nukkumaan 21:00 ja heräsi syömään 6:05. Tämä siis nyt ennätys. Päivisin nukkuu 3.45-5.30 pätkiä ja öisin 4-7 normaalisti. Jaa mites se imetys. Eli äitini opasti molempien tissien syötössä: n. 15min toisella tissillä, jonka jälkeen röyhtäytys tauko ja vaipan vaihto ja sitten jatketaan n. 15min toisella. Noh minulla oikean puolimmainen on tuotteliaampi, mutta ei se oikeastaan näy imetysajassa. Aloittavaa tissiä vuorotellaan. Jos en jostain syystä jaksa imettää niin pakastimessa on maitoa ja niin on jääkaapissakin maidonkerääjään kerrytetyt maidot. Pumppaan silloin tällöin, en läheskään joka päivä. Silloin tulee 260ml pullo täyteen ja pumpulla tulee aikaa vierähtämään 40min-1h. Se on tylsää puuhaa, mutta saanpahan ranne treeniä ;)

Edelleen kestoillaan ja yöt kerttistellään. Isoja ylivuotoja ei ole tullut ja jos on niin nestettä vain. Koska meidän herra tykkää nukkua niin vaippojakin tulee vaihdettua vain syöttöjen yhteydessä. Hyvin näyttää pikku miehen iho kestävän. En ehkä ihan jokaisen vaipanvaihdon yhteydessä anna ilmakylpyjä, mutta pyrin antamaan mahdollisimman usein. Ja kestoltaan ne on 3-5min. Itseasiassa pidempää ei herra itse halua nakuilla.

Loppuun peppu kuva <3


maanantai 18. elokuuta 2014

Vauva-arki

Hiips!

Kylläpä tämä muutti arkea. Koneella istuminen tuntuu niin vieraalta ja oudolta. Mutta nyt yritän tämän nukkuma välin käyttää hyödyksi ja näpytellä tänne hieman kuulumisia.

Mistä lähdetään liikkeelle? Vaikka alusta. Ja tässä minua auttaa äitini hommaaman kalenteri. Sinne olen kirjoitellut syöttö ajat ja erittäin lyhyesti mitä päivän aikana on vauvan kanssa puuhasteltu.

Pikku mies syntyi 22.7. ja meni siis lastenosastolle toipumaan hänelle rankasta synnytyksestä. Sillä välin minä toivuin omalla osastolla ja kävin vähän väliä pikku ukkoa moikkamassa. Olin viikon sairaalalla. Paikan taju katosi kokonaan. Kyllähän minä tiesin, että olen kotikaupungissani, mutta silti en sitä sillä tavalla hahmottanut. Tuntui, että sairaala oli oma ulottuvuutensa ja kotini olisi jossain... jossain. Imetää pääsin vasta toisena päivänä, kun äitini oli rohkaissut minua asiasta kysymään. Mutta olin sitä ennen käsin lypsännyt ahkerasti. Oikeastaan vasta neljäntenä päivänä tunsin, että rintani olivat tupaten täynnä maitoa, että sattui jo oleminen.

Vauva tuli osastolleni kolmantena päivänä ja itkuhan siinä tuli, kun olihan sitä jo odotettu. Ensimmäinen yö oli aivan hullun rankka ja siihen en ollut osannut valmistautua ollenkaan. Tilannetta hankaloitti se, että en osannut vielä imettää ja vauvan keltaisuus vaikutti, tarkoitan että hän nukahteli vähän väliä ja jouduttiin hoitajien kanssa herättelemään toista syömään. Aluksi imetin kainalo otteessa, sillä normaali asento ei ottanut onnistuakseen. Tunsin suurta pettymystä, jos imetyksestä ei tullut mitään ja jouduttiin turvautumaan tuttipulloon. Alussa jouduin käyttämään rintakumia, sillä nännit eivät olleet vielä muotoutuneet vauvalle sopivaksi. Myös se, että rinnat olivat niin täynnä maitoa hankaloitti imetystä, sillä rinnat olivat niin pinkeät.

26.7. me sitten kotiuduimme. Olisimme voineet jo 25.7. lastenlääkärin tarkastuksen jälkeen, mutta en ollut vielä kovin varma imettämisestä ja yöstä vauvan kanssa. Sujuihan se seuraava yö jo paremmin, mutta rankkaa se silti oli. Kotiutumispäivä oli odotusta ja intoa täynnä. Olin niin täynnä jo sairaalassa kököttelyä. Tuntui ihmeelliseltä laittaa vauvalle omat vaatteet ja asettaa hänet kaukaloonsa. Minäkin vedin omat vaatteet päälleni ja kauhistelin, miten paljon rinnat olivat turvonneet maidon nousun myötä.

27.7. Olin hurja ja menin pikku nyytin kanssa kirkkoon. Aluksi itkin kotona sitä, kun en päässyt ensimmäiseen kokoukseen, koska pikkuinen halusi syödä juuri silloin. Mutta sitten äitini tekstasi, että voisin silti tulla. Hormoonimyräkät muuten ihan kamalia!!! Jos luulitte, että menkoissa naiset on kahjoja tai odotusaikana, no kokeilkaa synnytyksen jälkeistä aikaa. Huh huh! Takaisin päivään. Kokeilin rintapumppua ensimmäisen kerran ja ihan mukavasti ampumalla sitä maitoa tuli. Olin ollut huolissani maitoni riittävyydestä, mutta näköjään sitä riitti.

Ensimmäinen viikko kotona oli todella raskasta. Opettelua uuteen ja varsinkin vauva-arkeen. Pesänrakennus vietti nousi aivan uudella tavalla esille ja olin tulla hulluksi, kun asiat eivät tapahtuneet minun tahdillani. Rintakumista opeteltiin pois ja kakka muuttui sinaapiksi. Neuvolatäti tuli kotikäynnille ja vasta sen jälkeen nousi vatsaväänteet esille. Apua pyytelin vähän väliä äidiltäni ja myös tähän vaivaan äiti tiesi auttavan lääkkeen. Vieläkin niistä on vaivaa, mutta huomattavasti vähemmän. Äiti opasti myös kylvetyksen salat ja hyvinhän tuo poika näytti viihtyvän. Kävimme reissuissa äitini ja pikkusisarusten kanssa temppelillä ja heurekassa. 2.8. Oli ensimmäisen kerran oikeasti rattailemassa. Ja mieheni sai töitä, joten kotona vauvan kanssa keskenään  tuli opeteltua.

Tämä pikku mies on oikeasti hurjan ihana ja helppo tapaus, mutta uuden opettelu on raskasta. Syötöt 4-5h välein ja nukkuu hyvin. Tai siis "oli" helppo. Ei ei on edelleen, mutta nyt enemmän ollaan myös hereillä (huomenna 4 viikkonen).

4-10.8. eli seuraava viikko. Alkaa jo hieman helpottamaan vauva-arki, mutta ei vielä niin paljon, että voisin kutsua sitä helpottuneeksi. Napanuora irtosi 6.8. mutta navan pohjalle jäi vielä jämät, jotka neuvolassa hoidettin pois myöhemmin. D-vitamiinia kokeiltiin pari päivää, mutta vatsaväänteet pahentuivat, joten jätettiin tyystin pois, odottamaan parempaa aikaa. Nukkui ekan kerran rattaissa ulkona, kun oltiin kahdestaan kauppaan menty. Pitkän matkan reissu Pirkkalaan. Appilaan tapaamaan sukulaisia. Ja sunnuntaina oltiin kotopuolessa yökylässä. Tällä viikolla tuli yllättävän pitkiä yö nukkumis pätkiä ja siitähän huolestuin, että pitääkö herätellä.

Viime viikolla alettiin olemaan enempi hereillä. Neuvolassa todettiin ettei mikään ihme, että hyvin nukkuu, kun kotikäyti tarkastuksen jälkeen oli tullut 500g. Meillä siis syödään tissiä, pumpattua mamman maitoa ja tuttia. Nyt menee n. 100ml. Nimiäis asioita ollaan paljon pohdittu ja päiväkin jo päätetty. Pään pystyssä pitely vahvistunut oikein hienosti. Sunnuntaina kirkossa huomasin, että alkoi katsetta kohdentamaan kasvoihin ja esineisiin. Hymyjä lahjoitellut "vahingossa".

Mites minulle? Olen toipunut oikein hyvin. Viime viikolla loppui vihdoin jälkivuoto. Masu on pienentynyt. Turvotus laskenut (vielä ei sormukset mene pikkurilliin). Repeämiä kun ei tullut, kuin nirhaumia niin nehän parantui siinä ekalla kotiviikolla. Sairaalaan jätettiin 10kg ja nyt ollaan 3kg alle lähtöpainon. Painonpudotus on selvästi nyt hidastumaan päin, mutta se taitaa johtua siitä, että karkkilakko loppui synnytyksen myötä. Ei olla ihan överiksi vedetty, mutta tuleehan sitä nyt syötyä.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Se kauan odotettu tarina

No ei sitä kauaa oo odotettu. Vaan 2 viikkoa. Olen siis jakaantunut ja tässä tulee meidän tarina.

20.7.

klo 7:22 olin valve ja unen rajoilla, mutta heräsin siihen että tuntui, että kohta tulisi sänkyyn. Minulla oli tyynyn päällä pyyhe ja laitoin sen haaruksiin, mutta liikehdintä pahensi tilannetta ja säikähdin, että miksi tätä en pystynyt pidättelemään. Nopeasti nousin ylös ja kyykistyin lattialle. Mitä tämä on? Kiikutin itseni vessaan ihmettelemään. Katse pöksyihin sai minut pohtimaan, että oliko tämä lapsivettä? Haaleaa vaaleanpunaista nestettä.

Laitoin pyyhkeen pesuun ja hain uuden pyyhkeen ja merkkasin epäilykseni ylös. Aloin googlettemaan lapsivettä ja hetkeä myöhemmin tunsin ensimmäisen supistuksen. Se alkoi selkäjomotuksena, joka siirtyi masun puolelle. Kun nousin kirjatakseni supistuksen, tunsin jälleen kastelevani pyyhkeen. Tämä vahvisti epäilykseni ja herätin puolisoni.

Soitin ensin sairaalalle, josta sanottiin, että jos supistukset eivät säännöllisty, tulisin vasta klo 18. He huomasivat, ettei minulta ole streptokokkia ole katsottu ja siitä sitten neuvotteli lääkärin kanssa, kuinka tulisi menetellä. Seuraavaksi soitin äidille ja kerroin, etten tulisi kirkkoon, josta heti arvasi mistä kyse. Kirkon jälkeen äiti ja isi tuli käymään jutskailemassa ja jakamassa viime hetken neuvoja.

Sitten alkoi ajan tappaminen. Kävin suihkussa. Ukon kanssa käveltiin kauppaan. Sairaalakassin pakkailua. Telakan asentelua autoon. Näin jälkikäteen olisi ehkä pitänyt enempi kävellä tai tehdä jotain muuta, mikä olisi jouduttanut avautumista. Otimme todella rennosti, koska näin minua oli neuvottu, että supistusten aikana ja välissä tulisi osata rentoutua.

Lapsiveden lorahtelu oli aluksi hyvin hauskaa ja aiheutti paljon naurukohtauksia, mutta sitten ei enää ollut kivaa, kun siteet eivät riittäneet imukyvyltä. Sitten oltiinkin pyyhe haaruksissa. Tosin ei sekään auttanut, kun puoliso ja pikkusiskoni naurattelivat minua ja silloin lorahteli. Supistukset alkoivat tihenemään klo 16 jälkeen. Vauva liikuskeli yllättävän paljon koko päivän ajan. Varmaankin aavisteli jonkin muuttuneen.

Kello tuli 18 ja me menimme sairaalaan. Ottivat käyrille ja ukon kaa ihmeteltiin, kun sydänäänet meni 110-180 välillä. Varmistivat, että vedet oli mennyt ja ottivat streptokokki näytteen, joka osottautui negaksi. Ihmettelin rauhallisuuttani, mutta parempi niin. Jos olisin hermoillut koko ajan niin mieheni olisi varmaan flipannu ;)

Sitten siirryttiin tarkkailuhuoneeseen. Odottelu oli ajoittain "mukavaa" eli jännittävää, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää, mutta samalla se oli rasittavaa. Sitä kuunteli sitten muita synnyttäjiä ja naureskelin mieheni ilmeille, kun hän oli hieman huolissaan tulevan kivun määrästä. Käyrillä tuli oltua todella monta kertaa ja joka kerta ne muuttuivat vain epämukavimmiksi, koska n. 10min jälkeen toivoi, että saisi vaihtaa asentoa. Mitä pidemmälle synnytystä edettiin, sitä hirveämpää se oli, sillä supistukset tietenkin voimistuivat.

Päivä alkoi loppumaan ja supistukset olivat epämukavia. Kankkuuni tuikattiin petidiiniä, että voisin nukkua. Se tuli ihan puskista ja katselinkin silmät suurina epäuskosta ukkoani. Ei siinä, ihan toimiva aine, mutta neulat on neuloja.

21.7.

Aamuyöstä vielä toinen tuikkasu kankkuun ja unta palloon. Sen jälkeen supistukset oli jo sen verran voimakkaat, että enää en saanut tuikkasuja. Aloin jo pitämään niistä (kirjoitinko minä juuri noin!!). Ei se mitään, pääsin uiskentelemaan ammeeseen klo 5. Oh se oli ihanaa ja olisin viipynyt siellä ehkä pidempäänkin, mutta en kehdannut olla tuntia pidempään. Ja vihdoin edistystä oli tapahtunut. Kanava oli kadonnut ja kahdelle sormelle auki! Tässä päivässä oli paljon toivomisen varaa.

Vuorokausi vesien menosta tuli täyteen ja antibiootti tippana laitettiin käteen. Se oli ilkeän tuntuista ja aineen leviäminen tuntui vielä kamalemmalta. Lopulta siihen tottui, mutta pitkään koitin olla kättä käyttämättä ja liikuttelematta.

Äiti tuli auttamaan synnytyksen edistymistä. Menimme kävelemään sairaalaa ympäri ja harjoittelimme hengitys tekniikkaa, jolla supistukset vähän helpottuisivat. Tätä olinkin toivonut, että äiti pääsisi osallistumaan tähän prosessiin. Onneksi löytyi hyvä väli äitin visiitille ja mieskin taisi kaivata pientä hengähdystaukoa.

Kun vauvalle oli laitettu anturi päähän, huomasin että vauvan pää liikuskeli ja pyöriskeli, koska piuhakin liikkui. Se oli todella outoa, mutta tavallaan havahdutti todellisuuteen.

Supistukset voimistuvat, mutta edistystä ei tapahtunut. Klo 17 kävin suihkussa ja n. tunnin päästä siitä otin avuksi TNS laitteen, mutta siitä oli apua vain ehkä 10 supistukseen. Olisi pitänyt aloittaa laitteen käyttö aikaisemmin. Sähkölätkät laitetaan selkään ja siinä on erilaisia ohjelmia. Itse tykkäsin niistä, jotka eivät tauonneet ollenkaan, mutta lopulta supistukset olivat niin kovasti masun puolella, että oli turhaa kiusata itseään selän puolelta ja kärsiä supistuksista masun puolella.

20:00 juttelin kätilön kanssa vaihtoehdoista ja jäljellä oli enää akupunkitio ja epiduraali. Päätin, että jos kerran neuloja minuun tökitään niin mielummin epiduraali, joka vie kivun, kuin akupunktio jonka piti auttaa avautumiseen.

20:40 menimme synnytyssaliin ja 21:10 laitettiin epiduraali. Purskahdin itkuun sitä valmistellessa, koska ajatus neulasta selkärangassa pelotti. En voinut olla ajattelematta, että entä jos se ei heti meni oikein. No ensinhän se alue puudutettiin ja sitten vasta tökättiin. Kun lääke laitettiin, tunsin sen leviävän kylmänä litkuna rangan sisällä. 23:30 4cm auki. Kätilö suositteli nukkumista ja lopulta nukahdinkin.

22.7.

Kun heräsin (2:23), aloin tuntea painetta peräsuolessa ja sain lisää epiä. Alatutkimuksessa selvisi, että 7cm auki, mutta vielä unta palloon. Heräsin viimeisen kerran 4:05. Kätilö neuvoi menemään vessaan "kokeilemaan kakkaamista", koska valittelin paineen tuntua. Kätilöhän tiesi mistä oli kyse, mutta käytti minun tiedottomuutta hyvin tässä hyväksi. 4:30 olin vessassa ja minulta mitattiin kuume 38.2. Kyselin saisinko lisää epiä, mutta kätilö kehotti vain pusertelemaan.

Kun lopulta pääsin ylös pöntöltä, kätilö pyysi siirtymään sängylle, mutta en halunnut. Makaaminen oli hirveää, en halunnut enää kiinni käyrille. En kestänyt ajatusta pysyä paikalla, joten sain jäädä seisomaan. Kätilö kyseli tunnenko ponnistamisen tarvetta. Mikä se on? En ole koskaan synnyttänyt, joten miten voin tietää miltä se tuntuu? Kätilö kehotti tekemään ponnistelua aina kun supisti. No lopulta suostuin kipuamaan sängylle ja kätilö pääsi katsomaan tilanteen. 10cm! Nyt saa alkaa ponnistaa. Sukat laitettiin jalkaan, selkänojaa nostettiin ja minun tuli ottaa kiinni sukista.

Työ alkoi. Ja hui, että se oli pelottavaa ja kivuliasta. Ihan hullun kipeää! Pelkäsin repeämistä ja ponnistaessa jännitin reisiä. Kätilö yritti rentouttaa niitä, sillä kyllähän sen jälkikäteen tunsi jännittäneen. Paineen tunne kasvoi. Ihan hullua painetta! Sitten yllättäen minulle sanotaan, että pieniä ponnistuksia tai sitten ei ollenkaan. Se oli hullua, sillä silloin aika hidastui. Kaikki tuntui hirveältä. Mutta sitten pää oli ulkona. Napanuora oli pyörinyt kahdesti pään ympärille. Kätilö oli kutsunut avustavan kätilön paikalle ja he keskustelivat välilihan leikkauksesta, johon minä voihkaisin "Ei". Päätyivät kuitenkin leikkaamaan napanuoran. Loppu kroppa tuli kuin itsestään ulos, ei tarvinnut tehdä oikeastaan mitään. Ponnistus vaihe 2min.

Poika vauva oli ulkona 4:52, mutta oli väriltään kalvakan liila ja liikkumaton. Vauva vietiin pois virkistämöön. Olin tuolloin yllättävän rauhallinen. En kerennyt olla huolissani. Kätilö saatteli loppu jutut kuntoon. 5:20 pieni kääryle tuotiin luoksemme. Hän höpötteli meille jotain, josta itselleni tuli varmempi fiilis, että kaikki tulee menemään ihan hyvin. Hän antoi meille rohkaisevan hymyn, ennen kuin lähti lastenosastolle toipumaan.

Vauvalla oli hemoglobiini tippunut ja verenpaine matalalla. Syynä oli napanuoran leikkaaminen. 8:15 minut siirrettiin mammaosastolle ja siellä sitten vain odoteltiin, milloin pääsisi pikkumiestä katsomaan. Ja lopulta pääsimme 11:44.

Synnytys itsessään ei tunnu niin rankalta, kuin ramppaaminen lastenosastolla ja vauvan kanssa aloittelu. Tottakai fyysisesti se on paljon rankempaa, mutta henkisesti raskaampaa on opettelu tähän vauva-arkeen.