On taas aika jutskata ja paneutua raskauteen, josta koen puhuvani hyyyyvin vähän. No verrattuna Hobitin raskauteen.
Tämä pallo on hillitön. Jättimäinen. Totoro kääntyilee ja yrittää suoristella jalkojaan. Yrittää laajentaa asuin sijaansa siirtymällä vasemmalle puolelle massua. Selvästi tykkää enempi olla oikealla puolella. On pakottanut mut nukkumaankin oikealla kyljellä suurimmalti osalti. Raivostuttavaa.
Tämä lyllertäminen on aika tuskasta iltaisin. Lantio tuntuu tippuneen lattiaan. Selkä kääntyy karrelle, kun masu estää normaalin ryhdin pitoa. Näin raskaana kaduttaa asua talossa, missä on rappuset. Selällään makaaminen hullu paineen tunne. Kyljellään lattialla lantio pusertuu ulos ihosta...
Totoro ei pakoita syömään. Ei ole alun jälkeen aiheuttanut PAKKO SYÖDÄ närästyksiä. Mutta tiedän, että kannattaa syödä säännöllisesti niin pyrin jotain haukkaamaan Hobitin kanssa. Juomaan vettä olen sit entistä enemmän ryhtynyt, vaikka ärsyttää öiset pissa reissut. Mielummin pissalla ravaamista, kuin harkkasuppareita. Olen todennut, että auttaa oikeesti tuo veden litkiminen
Nyt on alkanut taas väsyttää enempi ja päikkärit kutsuvat minua viimeistään 14 aikaan. Silloin tosin ei voi nukkua, kun Hobitti nukkuu päikkäreitä 12 aikoihin. Joten yritän olla ittelleni armollinen ja nukkua samaan aikaan tai sitten en ollenkaan.
Minusta on hauska, kuinka Totoro lähtee lyllertää, kun hieman sivelen masun pintaa siitä kohdasta, mihin hän sattuukin nojaamaan. Ihanaa huomata toisen reagoivan <3
Voi Totoro kulta rakkaani. Tahtoisin jo, että syntyisit ja samalla, että olisi jo tammikuu LA päiväsi :) Joten pysy vain massussa ja kasva ja voimistu. Äitisi koittaa olla kärsivällinen.
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
torstai 29. lokakuuta 2015
Hobitin huoneen projekti osa 4
Ehei. Ei se vieläkään valmis ole. Pikkusiskoni poikkiksen kyläily yllättäen hidasti prosessia <3 Mut vois vaikka tänä viikonloppuna mennä kotopuoleen riehumaan ja hakemaan Hobitin junnusänky ja kaappia. Saisinpa otettua mittaa, mimmoinen patja pitää sänkyyn hankkia.
12.10.15 Puun katto-oksien varjostelua vähän vajaa 4h
13.10.15 Puu koki muodonmuutoksen. Siihen ilmetyi vaaleita sävyjä ja karvaiset oksat "sheivattiin". Vähän yli 3h töitä.
Oltiin tuona päivänä... jossain, niin artista vapailla käsillä/maaleilla taiteili yllätyksen
14.10.15 Puu saa vihdoin lehtiä! Naperouinnista palautuneena hieman hermostuneena katselin keskeneräistä työtä, mutta kiltisti kuvat nappasin ja palautteeksi sanoin, että haluaisin noiden yksittäisten lehtien olevan isompia. Elikkä päivän työ oli lehtien pohjamaalailua. Aikaa meni 2h 30min
15.10.15 Poikkis saapui, mutta töitä paiskittiin 2h 30min.
21.10.15 Lehtien levitystä alaspäin ja lehtien suurentelua. Puolitoista tuntia työaikaa.
Huomasinpa, että joko minulla on tuon päivän lopputulos kuvat kamerallani, jota en ole vielä tyhjentänyt tai sitten minulla ei ole lopputulos kuvia tältä päivältä :O En jaksa mennä metsästämään kameraa alakerrasta :P
Tällä viikolla ei taida työtunteja tulla kerättyä, mutta jospa ens viikolla projekti taas jatkuisi, niin pääsisi Hobitti omaan huoneeseen totuttelemaan. :) Siskolla tosin lukkari vaihtui ja piiitkiä päivä rassukalla. Keskiviikkoisin lyhyempää päivää niin silloin voi riehua sit olantakaa, jos jaksaa. To be continued.
12.10.15 Puun katto-oksien varjostelua vähän vajaa 4h
 |
| parhaat maalausasennot |
13.10.15 Puu koki muodonmuutoksen. Siihen ilmetyi vaaleita sävyjä ja karvaiset oksat "sheivattiin". Vähän yli 3h töitä.
 |
| niin paljon yksityiskohtia |
 |
| bye bye karvaoksat |
 |
 |
| Siskoni ystävä auttamassa vihreän värin levityksessä |
 |
| lehtiä ei vielä suurennettu |
 |
| Hui! Hobitti päätti tulla photobombailemaan |
Tällä viikolla ei taida työtunteja tulla kerättyä, mutta jospa ens viikolla projekti taas jatkuisi, niin pääsisi Hobitti omaan huoneeseen totuttelemaan. :) Siskolla tosin lukkari vaihtui ja piiitkiä päivä rassukalla. Keskiviikkoisin lyhyempää päivää niin silloin voi riehua sit olantakaa, jos jaksaa. To be continued.
perjantai 16. lokakuuta 2015
Hankala yö ja syntymäpäivä
Tirilumpsis!
Nyt taukoa puun edistymisestä ja sydän auk/purku tänne hankalasta yöstä, joka sävytti syntymäpäivääni.
Olin edeltävänä päivänä mennyt auttamaan ystävääni hääkoristeiden valmistelussa. Siellä tuli kangasta kärtsättyä usempi tunti ja varmaankin siitä johtuen, tuli huono olo sitten loppuajasta. Toisaalta myös tämä masu painoi reisiäni ja siitäkin tuli huono olo. 45min makuultaan ja jalat hiukan koholla auttoi oloon (plus eteeriset öljyt) ja tunsin, että voisin jaksaa lähteä kotiin ajamaan. Lupauduin myös toisen ystävän käydä tiputtamassa kotiin.
Olin kotona 23:30. Harjoitussupistuksia ja inhottavia vihlovia liitoskipuja. Olin juuri nukahtanut ja löytänyt hyvä asennon, kun 00:30 Hobitti herää hätääntyneenä itkien. Vaivalloisesti ylös sängystä pienoista lohduttamaan ja auttamaan takaisin nukkumaan. Ja ei nukahda. Kas vaippa on täpötäynnä pissaa. Vaihdettiin siis se ja uusi yritys. Ei onnistu.
Vastastani alkaa kuulua nestemmäisiä kiertäviä ääniä ja aloin tuntea, että vessaan on mentävä. Hobitti oli pakko ottaa mukaan tai hän olisi alkanut sydäntäsärkevästi itkeä. Hobitista oli hyvin hauskaa kuunnella äitin vessa ääniä (ripuli). Siinä hetken risti-istuttuamme menimme käymään vielä alakerrassa hakemassa kurkkukipuun helpotusta ja Hobitille vettä. Ja jälleen yrittämään nukahtamista.
Kokeilin ensin minun lempeää tyyliäni: sängyn vieressä istumista ja sitten hipihiljaa hiipimistä pois huoneesta. Sitten aloin jo turhautumaan hiipimiseen ja harjoitussupistuksiin, kun hiipiessä tietenkin jännitin oudoissa paikoissa olevia vatsalihaksiani, jotka laukasivat supistuksia. Toinen tapa mitä sitten tein oli Hobitti makuulle (selälleen tai masulleen) ja lapsin vain pois ja ovi nätisti kiinni. Kun kuulin nousemis ääniä menin takaisin huoneeseen ja laitoin makuulle. Monta monta monta ja monta kertaa. Joskus kerkesin makkariin asti, jossa kyttäilin itkuhälyttimen kamerasta milloin oli aika huoneeseen mennä. Kissojen maukuminen ei helpottanut nukuttamista, koska Hobitti naukui kissoille takaisin.
Tunnin kuluttua rumban alkamisesta, vatsani päätti tehdä jälleen tuttua ääntä ja tiesin, että vessaan on mentävä ja tällä kertaa Hobitin piti jäädä huoneeseensa. Noin minuutin sitten huoneessa itkettyään mieheni herää hieman sadatellen. Hän jostain kumman syystä päättää, ensin vilkaista vessaan jossa istuskelin, kuin kertoakseen "Hei tuolla itkee vauva". Ennen kuin hän kerkesi mitään sanoa minä vihaisesti tokaisin: "En minä kuuro ole!". Mieheni meni hakemaan Hobitin makkariin nukkumaan yrittämättä saada Hobitti nukkumaan omaan huoneeseen ja minä kiukuspäissä kirjoittamaan muistiinpanoja tästä illasta, koska halusin sen kirjoittaa myöhemmin tänne.
En ollut tyytyväinen mieheni valintaan, koska tiesin, että mieheni herää aikaisin aamulla kännykän herätykseen, pukee kahisevat työvaatteet ja lähtee. Hobitti taatusti heräisi silloin uudestaan ja ei varmasti nukahtaisi uudestaan. Joten hain Hobitin takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan. Kello oli silloin 10 vaille 2. Hobitti lopulta antoi periksi ja nukahti 2:10
Hobitti heräsi sitten 7 jälkeen ja oli pirteä peippo. Olin äidilleni laittanut viestiä, ettei soita aamulla minulle laulaakseen onnittelulaulua, koska toivoin, että Hobitti olisi nukkunu pitkään. Laitoin äitilleni viestiä, että hereillä ollaan ja sieltä se soitto tuli ihanan lapsikuoron saattelemana. Yritin kuulostaa iloiselta ja kiittelin. Kerroin lyhykäisyydessä yöstä ja hiljaa toivoin, että äitini olisi tullut hakemaan Hobitin aikaisemmin hoitoon, että olisin saanut nukkua.
Aamutoimille ja rauhakseen edettiin päivää. Itkin vähän väliä ja olin hyvin surkeana. En kokenut voivani iloita naamakirjan onnitteluista, joten tyydyin tykkäämään vain, koska olihan se ihana ele muistaa minua, joten koin kiitollisuutta. En odottanut innolla päivää ja sitä kuinka se vietettäisiin. Emme olleen mieheni kanssa mitään päättäneet, mutta olin niin väsynyt ja suruissani, että halusin skipata koko syntymäpäiväni ja vain nukkua seuraavaan päivään.
Onneksi Hobittia alkoi väsyttää ja nukahtikin syliini juuri kun lounasta olisi pitänyt alkaa väsäämään. Menimme yläkertaan makkariin ja nukkumaan <3 Nukuimme ainakin 2h, kunnes heräsimme ja huomasimme mieheni saapuneen töistä aikaseen. Annoin hänen hoitaa Hobitin ja itse menin suihkuun. Mieheni pakkasi tavarat ja hoiti kaiken valmiiksi. Antoi synttärilahjaksi mukin, missä oli meidän jouluisa perhekuva.
Hobitti äitilleni hoitoon ja suunta kohti helsinkiä. En yleensä viihdy helsingissä. Inhoan väentungosta ja kiireisiä ihmisiä. Mutta tiesin, että raha on tiukalla, joten menimme Burger Kingiin syömään. Olihan se sentään vähän parempi vaihtoehto, kuin hese :D Sitten pohdimme menisimmekö leffaan, jos en jaksaisi kävellä, kun olimme pohtineet mennä lintsille valokarnevaaliin. Totesin, että masuni paino teki istumisesta epämukavaa, joten leffan tuijottaminen monta tuntia paikoillaan ei houkutellut. Syötyämme lähdimme kävelemään auton suuntaan, kun muistin, että rautatieasemalla on pakko olla kukkakauppa. Kävelytin meidät sen eteen ja katselin miestäni hymyillen. Sain ruusukukkasen <3
Seuraavaksi suuntasimme valokarnevaaleihin ja totesimme, että kaikki parkkitila on täynnä. Ainakin ilmaispaikat. Menimme sitten maksullisista metsästää ja ihan hyvän paikan löysimme. Eipä tarvinnu kauhean korkeaa mäkeä kavuta. Siellä sitten talsittiin ja nautittiin ilmasta, valoista ja iloisista ihmisistä. Pysähdyimme katsomaan kuinka Kingi laite nousi korkeuksiin ja tuli hurjaa vauhtia alas. Se riitti tälle mammalle kyllin naurattamaan ja ihastelemaan hurjapäisiä ihmisiä. Minäkin vielä jossain vaiheessa tuohon laitteeseen kapuan, mutta nyt oli ihan riittävän hurjaa vain katsoa.
Olin laittanut mieheni nostamaan rahaa. Ottomaatista oli loppunut 20€, joten hän joutui nostamaan 50€ ja lohdutin häntä, ettei kaikkea tarvitse käyttää. Ja emme käyttäneetkään kuin 4€ jäähilejuomaan. Hattara kojuille oli kilometrin jonot, joten totesin ettei ole vaivan arvoista kiertää karkkilakkoa hattaran muodossa. Pelipaikoissa minua ei innostanut mikään pehmolelu, joten mieheni ei tarvinnut niihinkään upottaa rahaa.
Kaunista ja tunnelmallista oli. Olen ihan tyytyväinen, että menimme.
Palatakseni yöhön, tuona aikana, kun nukuttelin Hobittia pohdin raskautta. Masuni on jo aika kookas, mutta ei vielä niin iso mitä olen muilla masukaimoillani nähnyt ja siitä heitä kadehtinut. No enpä tiennyt, että isolla masulla on enempi kolotuksia ja särkyjä. Joten toivon kaikille oikein somaa pientä masua! Toivon myös näiden tuntemuksieni takia "hyvitystä" näille kolotuksille. Uskallan toivoa, että Totoro olisi ihana veljensä esimerkkiä seuraava rauhallinen ja helppo vauva.
Nyt taukoa puun edistymisestä ja sydän auk/purku tänne hankalasta yöstä, joka sävytti syntymäpäivääni.
Olin edeltävänä päivänä mennyt auttamaan ystävääni hääkoristeiden valmistelussa. Siellä tuli kangasta kärtsättyä usempi tunti ja varmaankin siitä johtuen, tuli huono olo sitten loppuajasta. Toisaalta myös tämä masu painoi reisiäni ja siitäkin tuli huono olo. 45min makuultaan ja jalat hiukan koholla auttoi oloon (plus eteeriset öljyt) ja tunsin, että voisin jaksaa lähteä kotiin ajamaan. Lupauduin myös toisen ystävän käydä tiputtamassa kotiin.
Olin kotona 23:30. Harjoitussupistuksia ja inhottavia vihlovia liitoskipuja. Olin juuri nukahtanut ja löytänyt hyvä asennon, kun 00:30 Hobitti herää hätääntyneenä itkien. Vaivalloisesti ylös sängystä pienoista lohduttamaan ja auttamaan takaisin nukkumaan. Ja ei nukahda. Kas vaippa on täpötäynnä pissaa. Vaihdettiin siis se ja uusi yritys. Ei onnistu.
Vastastani alkaa kuulua nestemmäisiä kiertäviä ääniä ja aloin tuntea, että vessaan on mentävä. Hobitti oli pakko ottaa mukaan tai hän olisi alkanut sydäntäsärkevästi itkeä. Hobitista oli hyvin hauskaa kuunnella äitin vessa ääniä (ripuli). Siinä hetken risti-istuttuamme menimme käymään vielä alakerrassa hakemassa kurkkukipuun helpotusta ja Hobitille vettä. Ja jälleen yrittämään nukahtamista.
Kokeilin ensin minun lempeää tyyliäni: sängyn vieressä istumista ja sitten hipihiljaa hiipimistä pois huoneesta. Sitten aloin jo turhautumaan hiipimiseen ja harjoitussupistuksiin, kun hiipiessä tietenkin jännitin oudoissa paikoissa olevia vatsalihaksiani, jotka laukasivat supistuksia. Toinen tapa mitä sitten tein oli Hobitti makuulle (selälleen tai masulleen) ja lapsin vain pois ja ovi nätisti kiinni. Kun kuulin nousemis ääniä menin takaisin huoneeseen ja laitoin makuulle. Monta monta monta ja monta kertaa. Joskus kerkesin makkariin asti, jossa kyttäilin itkuhälyttimen kamerasta milloin oli aika huoneeseen mennä. Kissojen maukuminen ei helpottanut nukuttamista, koska Hobitti naukui kissoille takaisin.
Tunnin kuluttua rumban alkamisesta, vatsani päätti tehdä jälleen tuttua ääntä ja tiesin, että vessaan on mentävä ja tällä kertaa Hobitin piti jäädä huoneeseensa. Noin minuutin sitten huoneessa itkettyään mieheni herää hieman sadatellen. Hän jostain kumman syystä päättää, ensin vilkaista vessaan jossa istuskelin, kuin kertoakseen "Hei tuolla itkee vauva". Ennen kuin hän kerkesi mitään sanoa minä vihaisesti tokaisin: "En minä kuuro ole!". Mieheni meni hakemaan Hobitin makkariin nukkumaan yrittämättä saada Hobitti nukkumaan omaan huoneeseen ja minä kiukuspäissä kirjoittamaan muistiinpanoja tästä illasta, koska halusin sen kirjoittaa myöhemmin tänne.
En ollut tyytyväinen mieheni valintaan, koska tiesin, että mieheni herää aikaisin aamulla kännykän herätykseen, pukee kahisevat työvaatteet ja lähtee. Hobitti taatusti heräisi silloin uudestaan ja ei varmasti nukahtaisi uudestaan. Joten hain Hobitin takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan. Kello oli silloin 10 vaille 2. Hobitti lopulta antoi periksi ja nukahti 2:10
Hobitti heräsi sitten 7 jälkeen ja oli pirteä peippo. Olin äidilleni laittanut viestiä, ettei soita aamulla minulle laulaakseen onnittelulaulua, koska toivoin, että Hobitti olisi nukkunu pitkään. Laitoin äitilleni viestiä, että hereillä ollaan ja sieltä se soitto tuli ihanan lapsikuoron saattelemana. Yritin kuulostaa iloiselta ja kiittelin. Kerroin lyhykäisyydessä yöstä ja hiljaa toivoin, että äitini olisi tullut hakemaan Hobitin aikaisemmin hoitoon, että olisin saanut nukkua.
Aamutoimille ja rauhakseen edettiin päivää. Itkin vähän väliä ja olin hyvin surkeana. En kokenut voivani iloita naamakirjan onnitteluista, joten tyydyin tykkäämään vain, koska olihan se ihana ele muistaa minua, joten koin kiitollisuutta. En odottanut innolla päivää ja sitä kuinka se vietettäisiin. Emme olleen mieheni kanssa mitään päättäneet, mutta olin niin väsynyt ja suruissani, että halusin skipata koko syntymäpäiväni ja vain nukkua seuraavaan päivään.
Onneksi Hobittia alkoi väsyttää ja nukahtikin syliini juuri kun lounasta olisi pitänyt alkaa väsäämään. Menimme yläkertaan makkariin ja nukkumaan <3 Nukuimme ainakin 2h, kunnes heräsimme ja huomasimme mieheni saapuneen töistä aikaseen. Annoin hänen hoitaa Hobitin ja itse menin suihkuun. Mieheni pakkasi tavarat ja hoiti kaiken valmiiksi. Antoi synttärilahjaksi mukin, missä oli meidän jouluisa perhekuva.
Hobitti äitilleni hoitoon ja suunta kohti helsinkiä. En yleensä viihdy helsingissä. Inhoan väentungosta ja kiireisiä ihmisiä. Mutta tiesin, että raha on tiukalla, joten menimme Burger Kingiin syömään. Olihan se sentään vähän parempi vaihtoehto, kuin hese :D Sitten pohdimme menisimmekö leffaan, jos en jaksaisi kävellä, kun olimme pohtineet mennä lintsille valokarnevaaliin. Totesin, että masuni paino teki istumisesta epämukavaa, joten leffan tuijottaminen monta tuntia paikoillaan ei houkutellut. Syötyämme lähdimme kävelemään auton suuntaan, kun muistin, että rautatieasemalla on pakko olla kukkakauppa. Kävelytin meidät sen eteen ja katselin miestäni hymyillen. Sain ruusukukkasen <3
Seuraavaksi suuntasimme valokarnevaaleihin ja totesimme, että kaikki parkkitila on täynnä. Ainakin ilmaispaikat. Menimme sitten maksullisista metsästää ja ihan hyvän paikan löysimme. Eipä tarvinnu kauhean korkeaa mäkeä kavuta. Siellä sitten talsittiin ja nautittiin ilmasta, valoista ja iloisista ihmisistä. Pysähdyimme katsomaan kuinka Kingi laite nousi korkeuksiin ja tuli hurjaa vauhtia alas. Se riitti tälle mammalle kyllin naurattamaan ja ihastelemaan hurjapäisiä ihmisiä. Minäkin vielä jossain vaiheessa tuohon laitteeseen kapuan, mutta nyt oli ihan riittävän hurjaa vain katsoa.
Olin laittanut mieheni nostamaan rahaa. Ottomaatista oli loppunut 20€, joten hän joutui nostamaan 50€ ja lohdutin häntä, ettei kaikkea tarvitse käyttää. Ja emme käyttäneetkään kuin 4€ jäähilejuomaan. Hattara kojuille oli kilometrin jonot, joten totesin ettei ole vaivan arvoista kiertää karkkilakkoa hattaran muodossa. Pelipaikoissa minua ei innostanut mikään pehmolelu, joten mieheni ei tarvinnut niihinkään upottaa rahaa.
Kaunista ja tunnelmallista oli. Olen ihan tyytyväinen, että menimme.
Palatakseni yöhön, tuona aikana, kun nukuttelin Hobittia pohdin raskautta. Masuni on jo aika kookas, mutta ei vielä niin iso mitä olen muilla masukaimoillani nähnyt ja siitä heitä kadehtinut. No enpä tiennyt, että isolla masulla on enempi kolotuksia ja särkyjä. Joten toivon kaikille oikein somaa pientä masua! Toivon myös näiden tuntemuksieni takia "hyvitystä" näille kolotuksille. Uskallan toivoa, että Totoro olisi ihana veljensä esimerkkiä seuraava rauhallinen ja helppo vauva.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Hobitin huoneen projekti osa 3
Jatkuu ;)
8.10.15 Kylään saapui pikkuveljeni, koska seinä piti saada valkoiseksi ja pikkusiskon sotkuja piti saada siistittyä. Sitä ennen säädimme pukin hyvän korkuiseksi.
Siskostani tuntui oudolta pidellä isoa pensseliä.
Ja vola seinä sai jälleen puhtaisen valkoisen sävyn. Maalasi myös patterin, kun hobitti oli käynyt käsillään sotkemassa sitä. 1h töitä :O
Seuraava päivä 9.10,15. Jatketaan rajoittamista ja tehdään katto oksille rajat.
Huomattavasti rennommat työasennot. Ei tarvinnut kauhistella toisen ryhdin ja selkävammojen takia. Siskoni tosin pitkän kattotyöskentelyn jälkeen toteaa, että silmät menee kieroon.
Karvaiset oksat saivat vähän terävyyttä. Ei nyt ollutkaan hyvää kuvaa siskoni tuki pikkurillistä. Se on hauskan näköinen, mutta sitä apuna käyttäen, tulee selkeämpiä viivoja ja tarkempaa jälkeä. 4h työpäivä.
Syysloma viikko onkin nytten ja siskoni tulee tänne puuhastelemaan, mieheni ja minun poissa ollessa, joten saattaa hieman huonommin kuvia nyt otettua. :S Siskoani pyysin työtunnit kirjoittamaan ylös ja omaksi iloksi ottamaan kuvia. Miehelleni tuli jälleen työkeikkaa raksa-apulaisena ja minulla taas on rientoja joka suuntaan. Pitää uikkaritkin muokata masu mukavammiksi.
8.10.15 Kylään saapui pikkuveljeni, koska seinä piti saada valkoiseksi ja pikkusiskon sotkuja piti saada siistittyä. Sitä ennen säädimme pukin hyvän korkuiseksi.
 |
| Sinne se puuhun kiipes |
Siskoni rajoitti ja siisti puun vierustat ja veljeni suojasi ja rajoitti muun seinän. Sitten vein veljeni maalailemaan muuta taloa, kun siskolla kesti hieman. Saatiinpa pari juttua paikkailtua.
Seuraava päivä 9.10,15. Jatketaan rajoittamista ja tehdään katto oksille rajat.
Jälleen karvainen apulainen tuli morjenstamaan :3
Syysloma viikko onkin nytten ja siskoni tulee tänne puuhastelemaan, mieheni ja minun poissa ollessa, joten saattaa hieman huonommin kuvia nyt otettua. :S Siskoani pyysin työtunnit kirjoittamaan ylös ja omaksi iloksi ottamaan kuvia. Miehelleni tuli jälleen työkeikkaa raksa-apulaisena ja minulla taas on rientoja joka suuntaan. Pitää uikkaritkin muokata masu mukavammiksi.
perjantai 9. lokakuuta 2015
Hobitin huoneen projekti osa 2
Ja samana päivänä toinen postaus?!
Juus, siis kun tuo eka venähti kuvien takia niin pitkäksi niin päätin laittaa parit seuraavat päivät tähän.
Eli projekti jatkui jo heti seuraavana päivänä. Pikkusiskollani väljempi lukkari ja motivaatiota seinän tuhraamiseen :D Tätä on hieman vaikea enää ylittää isommalla taideprojektilla.
6.10.15 Lähti sitten varjostus puuhilla käyntiin. Vähän vajaa 2h meni.
Kyllä hieman hermostunut olin lopputulokseen, kun ittelläni ei ole siskoni kuvaa päässä. Hänhän päätti minkä värinen puu on, kysymättä minulta mitään. Mutta tässä hänellä on vahva visio päättään ja en tahdo mennä sitä kauheasti sörkkimään. Taitava siskoni ^^
Seuraava päivä 7.10.15 BUUM! Töitä teki hurjat 4h 45min O.O Varjostukset jatkuu.
Siskoni taiteili yksikseen sillä välin, kun hobitti oli naperouinnissa. Aika hyvään saumaan saavuimme, koska tämä oli taas niitä vaiheita, joissa epätoivon hikipisarat kihosivat.
Mutta sitten hän alkoi pehmentämään viivoja ja huokasin helpotuksesta. Hyi hyi, meni sotkemaan seinää! Konsultoin äitiä ja pohdimme jos isältä heruis hieman seinämaalia ja pikkuveljeni työläiseksi, kun hän maalari koulussa. Pääsisi muussakin ympäristössä maalaamaan, kuin koulussa (no on se iskällä ollu kesätöissäkkin, joten ei tää nyt ihan outoa uutta ois ollu).
Siskoni ei tykänny pukin korkeudesta ja yritimme sitä laskeakkin, mutta ei tarpeeksi. Noh äitiäni taas konsultoimaan ja kas idea häneltä: "Miksi ette nosta, että hän voi istua tai MAKAA?" Ei huono idea. Tämä otettiin käyttöön vasta seuraavana päivänä.
Sitten alettiinkin kauhistelemaan karvaisia oksia. Röpelö katto ei ehkä ihanteellinen tähän hommaan. Mutta siskoni ei missään vaiheessa vaikuttanut epäröivän tilannetta, joten pakkohan häneen oli luotettava.
Tadaa! Kyllä siitä valmista tulee. Seinän maalaaminen pitää hoitaa ennen kuin lehtiä aletaan maalaa. Siitäkin hetki käytiin keskustelua, että mimmosia. Tammi olisi ollut tietty minun ihanne, mutta haloo! Tuohonko kattoon tammenlehtiä?! En ajatellut siskoani saattaa uupumus hautaan liian aikasin. Niinpä kateltiin sit erilaisia lehtiä niin taitaa jotain omenapuun lehtien näköisiä. Mutta ennen lehtiä, korostellaan. Eiköhän kuitenkin tämä valmistu tässä kuussa. Hobitin pitäisi kuitenkin päästä tänne huoneeseen rauhottuu ja tutustuu, että Totoro saa vauva huoneen sitten. Totoronkin huoneeseen tulee puu, mutta paljon yksinkertaisempi.
Juus, siis kun tuo eka venähti kuvien takia niin pitkäksi niin päätin laittaa parit seuraavat päivät tähän.
Eli projekti jatkui jo heti seuraavana päivänä. Pikkusiskollani väljempi lukkari ja motivaatiota seinän tuhraamiseen :D Tätä on hieman vaikea enää ylittää isommalla taideprojektilla.
6.10.15 Lähti sitten varjostus puuhilla käyntiin. Vähän vajaa 2h meni.
Seuraava päivä 7.10.15 BUUM! Töitä teki hurjat 4h 45min O.O Varjostukset jatkuu.
Hobitin huoneen projekti osa 1
Heippa!
Aluksi varoitus, sisältää paljon kuvia!
Meillä alkoi sitten projekti Hobitin tulevassa huoneessa. Halusin saada sinne jotain kivaa seinille niinpä värväsin siskoni seinää koristelemaan. Pinterestissä tullu pyörittyä ja ideoita haalittua ja niistä sitten idea.
Sitten hirveä etsiminen millä ihmeellä tuommoisia maalaillaan. Joko olen super surkea googlaaja tai en vain osannu. Pikku siskoni on taidekoulussa ja äitini ohjasi minua hältä kysymään. Ja BUM vastaus: Akryylit. Sitten ettimään mikä merkki hyvä seinämaalaamiseen ja hinta vertailuja. Ostin sitten Amsterdam merkkiset Temperalta.
Ja pensselit Sinellistä.
Siinä olikin helsingissä pyörimistä tälle mahalle ja jaloille ja liitoskivuille kiitos ihan tarpeeksi :D Löydettiinpä Kissa kahvila, jossa ihania kisuja ikkunassa naama kiinni <3
Hahmotelmat siskoni oli tehnyt muutaman päivän aikaisemmin. Aikaa siihen meni jotain pari tuntia.
Shoppailu päivän päätteeksi siskoni pääsi vielä sotkemaan maaleja ja pohja maalaamaan puun. Laittoi hieman liikaa sinistä sävyä ja saikin tosin sekoitella värejä, että sai haluamansa sävyn. Meillä oli hauskaa nimetä sävyjä, mitä aina sekoitusten yhteydessä tuli: vanukas, maitosuklaa (oli siellä jossain kakkakin). Siskoni joutui kestämään ompelijan tyhmiä kysymyksiä: "miksi et vaalenna valkoisella?" ja tuota useaan kertaan, kunnes näytti mitä tapahtuu.
Eikun seinän kimppuun. Se muuttuikin seinällä punaruskeeksi ja nämä kuvat ei ihan todellisia sävyjä näytä.
Tässä vaiheessa kävimme keskustelua siitä, kuinka nuo oksat vääntyvät ja kuinka silmää on huijattava. Myös nauroimme, kun koulussa neuvotaan, että töihin on kannattaa ottaa etäisyyttä välillä, löytääkseen kohtia joita mahdollisesti pitäisi muokata. Siskoni oli naama kiinni työssä ja minä olin se työjohtaja, jolla oli etäisyys. Minä sitten tyhmien kommenttieni kanssa: "Miksi nuo menee noin?" ja "Eikö tuo oksa mene tuosta?"
Tämmönen siitä tuli (5.10.15) yhdessä päivässä. Ei huono saavutus. Aikaa meni 3h 30min.
Aluksi varoitus, sisältää paljon kuvia!
Meillä alkoi sitten projekti Hobitin tulevassa huoneessa. Halusin saada sinne jotain kivaa seinille niinpä värväsin siskoni seinää koristelemaan. Pinterestissä tullu pyörittyä ja ideoita haalittua ja niistä sitten idea.
 |
| Kuvat pinterestistä |
Hahmotelmat siskoni oli tehnyt muutaman päivän aikaisemmin. Aikaa siihen meni jotain pari tuntia.
 |
| 29.9.15 |
 |
| Maaleja sekoitteli vajaa puoltuntia |
 |
| "maitosuklaa" oli voittaja sävy |
 |
| Mahtavat apurit siskollani |
 |
| Työasennot ja silleen |
 |
| katto aletaan valtaamaan |
tiistai 22. syyskuuta 2015
Mitä ihmettä ajattelimmekaan?
Jälleen näitä päiviä...
Sitä tajuaa olevansa todellakin raskaana ja ei mene enää pitkää, kun ollaan pientä ihmettä maailmaan saattamassa. Sitten pienoisia onkin kaksi. Hobitti joka harjoittelee ahkerasti kävelyä aina vain pidempiä matkoja ja Totoro, joka roikkuu tississä. Miten ihmeessä minä tulen selviämään?! Toki mieheni on alussa apuna, mutta jestas. Jossain vaiheessahan minunkin on pyöritettävä tätä sirkusta.
Siivoaminen on jo muutenkin inhottavaa. Ajattelin kuitenkin kestoilla Totoronkin kanssa, mutta pitää minun sekin asia ottaa huomioon, että tosiaan Hobitti juoksee siinä jaloissa. Enköhän loppuen lopuksi saa homman pyörimään, mutta nyt ajatus tuntuu ihan mahdottomalta.
Kumpi ensin saa lohtua, kun itkettää? Kumpi ensin saa ruokaa, kun on ruoka-aika? Kumman vaippa vaihdetaan ensin? Kumpi puetaan päivävaitteisiin ensin?
Kyllä tämä tästä. Otan varmasti kaiken avun vastaan! Ja se poloinen joka sitä tarjoaa varmasti pääsee tekemäänkin jotain. :P
Sitä tajuaa olevansa todellakin raskaana ja ei mene enää pitkää, kun ollaan pientä ihmettä maailmaan saattamassa. Sitten pienoisia onkin kaksi. Hobitti joka harjoittelee ahkerasti kävelyä aina vain pidempiä matkoja ja Totoro, joka roikkuu tississä. Miten ihmeessä minä tulen selviämään?! Toki mieheni on alussa apuna, mutta jestas. Jossain vaiheessahan minunkin on pyöritettävä tätä sirkusta.
Siivoaminen on jo muutenkin inhottavaa. Ajattelin kuitenkin kestoilla Totoronkin kanssa, mutta pitää minun sekin asia ottaa huomioon, että tosiaan Hobitti juoksee siinä jaloissa. Enköhän loppuen lopuksi saa homman pyörimään, mutta nyt ajatus tuntuu ihan mahdottomalta.
Kumpi ensin saa lohtua, kun itkettää? Kumpi ensin saa ruokaa, kun on ruoka-aika? Kumman vaippa vaihdetaan ensin? Kumpi puetaan päivävaitteisiin ensin?
Kyllä tämä tästä. Otan varmasti kaiken avun vastaan! Ja se poloinen joka sitä tarjoaa varmasti pääsee tekemäänkin jotain. :P
torstai 3. syyskuuta 2015
Rakkauden määrä
Pieni Hobitti painoi päänsä rintaani vasten, katseli hiljaa tuhisten eteenpäin ja sulki silmänsä. Seurasin tuota uinailevaa pienoista hetken aikaa ennen kuin nousimme yhdessä ja vein hänet omaan sänkyynsä nukkumaan. Sitten sain tämän ajatuksen.
Olen ihmetellyt tätä rakkauden määrää, mikä kasvaa päivä päivältä tätä pientä poikaani kohtaan. Sitä ei edes ymmärrä, kuin vasta kun tapahtuu edistysaskeleita tai pienoinen nukkuu. Me kaikki nukumme. Mieheni sanoo, että olen suloisen (ja mitä tahansa adjektiiveja tähän) näköinen kun nukun. Naama rypyt suoristuvat ja asento on kuin pienellä tytöllä.
Minulla on toinenkin ketä suuresti ihailen ja seurailen. Nuorin siskoni. Hän on nyt toisella luokalla ja on löytänyt näpsäkkään asenteen. Hän syntyi aikana, jolloin itse olin synkimmilläni ja itsetuhoisemmillani. Olin silti suuresti huolissani hänestä, kuinka hänestä pidetään huolta. Rakastetaanko häntä tarpeeksi? Olin silloin erittäin arvosteleva perhettäni kohtaa. En huomannut heidän haasteitaan vaan keskityin vajaavaisuuksiin.
Mutta siskostani kasvoi suuremmoinen pakkaus. Hän säteili aurinkoaan ja rakkauttaan elämään. Hän on iloinen ja tahtoo hyvää. Olimme viikonloppuna häissä ja katselin, kun hän tanssi äiti kanssa hitaita. Herkistyin kovin. Ajatus tämän pienen prinsessan omista häistään. Hän halusi saada morsiuskimpun kiinni kovin. Niin kovasti hän tahtoo naimisiin. Hänellä on jo näitä ihastuksia ollut.
Sitä tulee nykyään niin kovin herkistyttyä.
Olen ihmetellyt tätä rakkauden määrää, mikä kasvaa päivä päivältä tätä pientä poikaani kohtaan. Sitä ei edes ymmärrä, kuin vasta kun tapahtuu edistysaskeleita tai pienoinen nukkuu. Me kaikki nukumme. Mieheni sanoo, että olen suloisen (ja mitä tahansa adjektiiveja tähän) näköinen kun nukun. Naama rypyt suoristuvat ja asento on kuin pienellä tytöllä.
Minulla on toinenkin ketä suuresti ihailen ja seurailen. Nuorin siskoni. Hän on nyt toisella luokalla ja on löytänyt näpsäkkään asenteen. Hän syntyi aikana, jolloin itse olin synkimmilläni ja itsetuhoisemmillani. Olin silti suuresti huolissani hänestä, kuinka hänestä pidetään huolta. Rakastetaanko häntä tarpeeksi? Olin silloin erittäin arvosteleva perhettäni kohtaa. En huomannut heidän haasteitaan vaan keskityin vajaavaisuuksiin.
Mutta siskostani kasvoi suuremmoinen pakkaus. Hän säteili aurinkoaan ja rakkauttaan elämään. Hän on iloinen ja tahtoo hyvää. Olimme viikonloppuna häissä ja katselin, kun hän tanssi äiti kanssa hitaita. Herkistyin kovin. Ajatus tämän pienen prinsessan omista häistään. Hän halusi saada morsiuskimpun kiinni kovin. Niin kovasti hän tahtoo naimisiin. Hänellä on jo näitä ihastuksia ollut.
Sitä tulee nykyään niin kovin herkistyttyä.
keskiviikko 2. syyskuuta 2015
Kaikkea maan ja taivaan välillä
Moi!
Ens viikolla rakenneultraan! Niin innoissani. Niskapoimu ultrasta jäi niin outo fiilis, kun pikkuinen oli niin erilainen Hobittiin verrattuna. Onkohan Totoro osannut rauhottua, vai vieläkö vispaa? Potkuja tuntuu aina silloin tällöin. Joka päivä ainakin yksi iso venytys masussa tehdään.
Liitoskivut on muuttaneet muotoaan ja nyt jo joudun pohtimaan kääntyilyjä, housujen pukemista jne. Nyt JO!
Nälkä on muuttunut ihan vaan hullumpaan. Hitaasti syön ja siitä johtuen koen jatkuvaa nälkää. Raivostuttavaa. Sitten jos minun tekee mieli jälkiuuni leipää ja haen sen olkkariin voipurkin kanssa niin tulen kylläiseksi siitä. Mutta jos se on keittiössä ja haen pari palasta kerrallaan nälkäni ei tyydy ei sitten millään.
Mutta joo. Viime päivinä olen päivitellyt ja pyöritellyt päässäni: "Jestas, meille tulee talvivauva" Siis mitä? Raskautta ajatellen, joudun hommaamaan talvitakin ja mustanahan sitä en sitten missään nimessä halua. Mutta Hobitti on kesävauva. Kaikki oli niin helppoa, kun toisella saattoi olla vain vaippa päällä kuumina päivinä. Talvella pitää toinen pukea sadan vaatekerroken kätköihin. Onnistuuko kestoilu? Onko se vaikeampaa talvella? Miksi se oli? GRRRR... Kriisi!
Hobitin uusi huone saa kohta sängyn ja hyllyn. Pitäisikö seinille tehdä jotain ja mitä? Valkoinen on tylsää, mutta inspis minulle tulee vasta, kun huonekalut ovat löytäneet paikkansa. Totoron tuleva huone saa toivottavasti seinälle puun. Sitä ideaa olen ihastellu ja todennut sen haluttavaksi. Pikkusiskoni saa sen tulla sitten taiteilemaan, mutta ensin pitäisi rahat raapasta maaleihin.
Mitä teen? Gobbo kissamme pissailee vähän väliä mitä oudoimpiin paikkoihin. Harmillisin on verhoihin. Eikö talossamme voi rauhallisesti olla verhoja vai saammeko pelätä aina kun poistumme talosta, että pissat löytyy takaisin tultaessa. Hermot silloin menee. Mutta nyt kun kaikkiin pissapaikkoihin on joku este laitettu, niin pissaaminen loppu. Verhot otettiin pois. Eli pitäisikös Gobbo viedä aina hoitoon, kun olemme poissa? Mieheni mielestä on rahan haaskausta viedä kissimirri eläinlääkärille, kun ei siinä mitään vikaa kuitenkaan ole. Huoh.
Kattelen netflixii, kun elisa viihteen kaukosäädin katosi (Hobitti heittänyt roskikseen jne). Nyt kattellu semmosii palvelusväen sarjoja. Sitten heijastan sen omaan elämään. Minä olen piika ja lapseni on ylemmistöä ;) mutta sitten tapahtuu kummia ja lapseni alkaa kasvamaan ja pian hän kuuluu kanssani palvelusväkeen :D
Nyt riittää tältä kertaa. Pitäisi koittaa kirjoittaa vain yhdestä asiasta ja siitäkin selvästi, ettei näitä sekoboltsi päivityksiä tulisi. Vai auttaisiko jos kirjottaisin useammin. Se varmaan, mutta kun koneella vaihtelevasti tulee istuttua. Kausittain. Plaah.
TRACON! Sinne siis viikonloppuna. moikka.
Ens viikolla rakenneultraan! Niin innoissani. Niskapoimu ultrasta jäi niin outo fiilis, kun pikkuinen oli niin erilainen Hobittiin verrattuna. Onkohan Totoro osannut rauhottua, vai vieläkö vispaa? Potkuja tuntuu aina silloin tällöin. Joka päivä ainakin yksi iso venytys masussa tehdään.
Liitoskivut on muuttaneet muotoaan ja nyt jo joudun pohtimaan kääntyilyjä, housujen pukemista jne. Nyt JO!
Nälkä on muuttunut ihan vaan hullumpaan. Hitaasti syön ja siitä johtuen koen jatkuvaa nälkää. Raivostuttavaa. Sitten jos minun tekee mieli jälkiuuni leipää ja haen sen olkkariin voipurkin kanssa niin tulen kylläiseksi siitä. Mutta jos se on keittiössä ja haen pari palasta kerrallaan nälkäni ei tyydy ei sitten millään.
Mutta joo. Viime päivinä olen päivitellyt ja pyöritellyt päässäni: "Jestas, meille tulee talvivauva" Siis mitä? Raskautta ajatellen, joudun hommaamaan talvitakin ja mustanahan sitä en sitten missään nimessä halua. Mutta Hobitti on kesävauva. Kaikki oli niin helppoa, kun toisella saattoi olla vain vaippa päällä kuumina päivinä. Talvella pitää toinen pukea sadan vaatekerroken kätköihin. Onnistuuko kestoilu? Onko se vaikeampaa talvella? Miksi se oli? GRRRR... Kriisi!
Hobitin uusi huone saa kohta sängyn ja hyllyn. Pitäisikö seinille tehdä jotain ja mitä? Valkoinen on tylsää, mutta inspis minulle tulee vasta, kun huonekalut ovat löytäneet paikkansa. Totoron tuleva huone saa toivottavasti seinälle puun. Sitä ideaa olen ihastellu ja todennut sen haluttavaksi. Pikkusiskoni saa sen tulla sitten taiteilemaan, mutta ensin pitäisi rahat raapasta maaleihin.
Mitä teen? Gobbo kissamme pissailee vähän väliä mitä oudoimpiin paikkoihin. Harmillisin on verhoihin. Eikö talossamme voi rauhallisesti olla verhoja vai saammeko pelätä aina kun poistumme talosta, että pissat löytyy takaisin tultaessa. Hermot silloin menee. Mutta nyt kun kaikkiin pissapaikkoihin on joku este laitettu, niin pissaaminen loppu. Verhot otettiin pois. Eli pitäisikös Gobbo viedä aina hoitoon, kun olemme poissa? Mieheni mielestä on rahan haaskausta viedä kissimirri eläinlääkärille, kun ei siinä mitään vikaa kuitenkaan ole. Huoh.
Kattelen netflixii, kun elisa viihteen kaukosäädin katosi (Hobitti heittänyt roskikseen jne). Nyt kattellu semmosii palvelusväen sarjoja. Sitten heijastan sen omaan elämään. Minä olen piika ja lapseni on ylemmistöä ;) mutta sitten tapahtuu kummia ja lapseni alkaa kasvamaan ja pian hän kuuluu kanssani palvelusväkeen :D
Nyt riittää tältä kertaa. Pitäisi koittaa kirjoittaa vain yhdestä asiasta ja siitäkin selvästi, ettei näitä sekoboltsi päivityksiä tulisi. Vai auttaisiko jos kirjottaisin useammin. Se varmaan, mutta kun koneella vaihtelevasti tulee istuttua. Kausittain. Plaah.
TRACON! Sinne siis viikonloppuna. moikka.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Kun on liian paljon kiinnostavia asioita
Hello!
Taas on tullu koneelle eksyttyä. Fb nielaisi minut taas mennessään, vaikka piti tulla pelaamaan simssiä. Se siitä sitten. Kello on jo sen verran että pitäisi nukkumaan mennä, mutta näpyttelenpä tämän nyt kuitenkin, ettei se jää hengaamaan.
Kuvittelin joskus, että on hyvä asia olla kiinnostunut niin monesta asiasta, kuin vain maailmasta keksii. Silloin voisin jutella monen ihmisen kanssa ja jakaa kiinnostustani noista asioista heidän kanssa. Aina löytyisi jotain mistä jutella. Nyt koen sen hyvin raskaana. Kaikkea tulisi kokeilla ja tehdä ja kokea. Halua löytyy, mutta jaksamista, saatika aikaa.
Nyt sitten selatessani fb:tä sieltä nousi vahvasti hartsinukke harrastukseni ja koin veitsen viiltävän sydämessäni. Niin halusin ja niin pyysin, että saisin tuon kalliin lahjan. Tekisin niille vaatteita, myisin niitä ja saisin maksettua harrastustani omasta pussista. Eipä ole vaatteita tehtynä. Hahmot eivät ole vieläkään saaneet omaa lookkiaan, mikä sapettaa ihan hulluna. Kerroin ystävälleni, että Hobitti kun on niin omatoiminen leikkijä niin voisin ihan hyvin väkertää vaatteita nukeilleni. Mutta sitten keksin sata ja yksi syytä mikä estää minua tekemästä niin. Kuten tuijota youtubea telkkarista.... juuuust.
Voivottelin tällä viikolla miehelleni: "mä niin halusin tehdä lettuja tänään" ja hillitön itkukohtaus. Joo siis myönnetään, että tämä Totoron raskaus tuntuu ottavan enemmän voimille, kuin Hobitin. Niin emotionaalisesti, kuin fyysisesti. Poden jatkuvaa "huono äiti"-syndroomaa, mutta sit kun Hobitti hymyilee ja hakee minulta huomiota niin silloin tuo tunne hälvenee. Mutta niin minä haluan leipoa.
Ompelua yleensäkkin kaipaan. Olen ommellut tämän kesän aikana tai siis korjausommellut vähän alta 10 kertaa. Siitä voinkin olla ylpeä! Hääpäivien aamuina olen korjaillut itselleni mekkoja :D Se on ollut mielenkiintoinen aamuruiske päivään. Mutta silti kaipaan jatkuvasti ompelukoneen äärelle tekemään niitä lukemattomia projekteja.
Projekteista puheen ollen, ne lukuisat neuletyöt. Haluan saada ne loppuun! Niin paljon keskeneräisiä. Mutta tiedän, kun saan jotain loppuun, koen suurta iloa ja onnistumisen tunnetta.... Ainakin pari tuntia. Heh.
Joo en ala nyt käymään kaikkia läpi, mutta tuossa nyt ehkä ne tämän hetkiset. Jotain positiivista: Hobitin tuleva huone on tyhjentynyt hurjasti. Siellä on pieniä nimettyjä kasoja: tiedät näiden paikan, etsii kotia, tyhjiä laatikoita, Hobitin papereita, tiedät aika hyvin mihin laitat.
Mut joo. Ehkä minun tulee olla kuin sims ja valita se yksi elämäni päämäärä, jota kohden mennä... Ei tässä mitään valintaa tarvitse tehdä, kun se on selvästi jotain perheeseen suuntaavaa. Toivottavasti lapsillani tulee olee helpompaa ja he ovat yksitoikkoisempia, kuin äitinsä jolla liian paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä. Minä voin sitten lasten kiinostusten mukaan elää.
Hyvää yötä!
Taas on tullu koneelle eksyttyä. Fb nielaisi minut taas mennessään, vaikka piti tulla pelaamaan simssiä. Se siitä sitten. Kello on jo sen verran että pitäisi nukkumaan mennä, mutta näpyttelenpä tämän nyt kuitenkin, ettei se jää hengaamaan.
Kuvittelin joskus, että on hyvä asia olla kiinnostunut niin monesta asiasta, kuin vain maailmasta keksii. Silloin voisin jutella monen ihmisen kanssa ja jakaa kiinnostustani noista asioista heidän kanssa. Aina löytyisi jotain mistä jutella. Nyt koen sen hyvin raskaana. Kaikkea tulisi kokeilla ja tehdä ja kokea. Halua löytyy, mutta jaksamista, saatika aikaa.
Nyt sitten selatessani fb:tä sieltä nousi vahvasti hartsinukke harrastukseni ja koin veitsen viiltävän sydämessäni. Niin halusin ja niin pyysin, että saisin tuon kalliin lahjan. Tekisin niille vaatteita, myisin niitä ja saisin maksettua harrastustani omasta pussista. Eipä ole vaatteita tehtynä. Hahmot eivät ole vieläkään saaneet omaa lookkiaan, mikä sapettaa ihan hulluna. Kerroin ystävälleni, että Hobitti kun on niin omatoiminen leikkijä niin voisin ihan hyvin väkertää vaatteita nukeilleni. Mutta sitten keksin sata ja yksi syytä mikä estää minua tekemästä niin. Kuten tuijota youtubea telkkarista.... juuuust.
Voivottelin tällä viikolla miehelleni: "mä niin halusin tehdä lettuja tänään" ja hillitön itkukohtaus. Joo siis myönnetään, että tämä Totoron raskaus tuntuu ottavan enemmän voimille, kuin Hobitin. Niin emotionaalisesti, kuin fyysisesti. Poden jatkuvaa "huono äiti"-syndroomaa, mutta sit kun Hobitti hymyilee ja hakee minulta huomiota niin silloin tuo tunne hälvenee. Mutta niin minä haluan leipoa.
Ompelua yleensäkkin kaipaan. Olen ommellut tämän kesän aikana tai siis korjausommellut vähän alta 10 kertaa. Siitä voinkin olla ylpeä! Hääpäivien aamuina olen korjaillut itselleni mekkoja :D Se on ollut mielenkiintoinen aamuruiske päivään. Mutta silti kaipaan jatkuvasti ompelukoneen äärelle tekemään niitä lukemattomia projekteja.
Projekteista puheen ollen, ne lukuisat neuletyöt. Haluan saada ne loppuun! Niin paljon keskeneräisiä. Mutta tiedän, kun saan jotain loppuun, koen suurta iloa ja onnistumisen tunnetta.... Ainakin pari tuntia. Heh.
Joo en ala nyt käymään kaikkia läpi, mutta tuossa nyt ehkä ne tämän hetkiset. Jotain positiivista: Hobitin tuleva huone on tyhjentynyt hurjasti. Siellä on pieniä nimettyjä kasoja: tiedät näiden paikan, etsii kotia, tyhjiä laatikoita, Hobitin papereita, tiedät aika hyvin mihin laitat.
Mut joo. Ehkä minun tulee olla kuin sims ja valita se yksi elämäni päämäärä, jota kohden mennä... Ei tässä mitään valintaa tarvitse tehdä, kun se on selvästi jotain perheeseen suuntaavaa. Toivottavasti lapsillani tulee olee helpompaa ja he ovat yksitoikkoisempia, kuin äitinsä jolla liian paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä. Minä voin sitten lasten kiinostusten mukaan elää.
Hyvää yötä!
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Jospa jotain mukavampia kuulumisia
Miumau!
Synttärit meni ja hyvinhän ne menikin. Ruokaa oli riittävästi ja vierailla vaikutti olleen mukavaa. Talo olikin sitten ihan tupaten täynnä. Perheet ja kummit on heidän totaali 27 henkeä. Huh! Kissat ajettiin pihalle, että saatiin läpiveto ja hengitettävää ilmaa. Hobitilla oli oikein hauskaa hymyilevästä naamasta toiseen. Paljon uusia taapero leluja sai. Vihdoinkin äiti voi pakata/siirtää hetkeksi syrjään vauvalelut.
Häitä on nyt sitten takana 3 ja edessä vielä 3. Kaikissa tullu tippa tirautettua. On se vaan niin mukavaa olla raskaana niin herkkänä ;) Jonkunhan on sitä itkettävä onnesta. Rakastan häitä ja sitä onnen tunnetta. Myös se, että voin häissä olla rakkaan puolisoni kanssa ja muistella omaa hääpäiväämme ja niitä tuntemuksia uudelleen elää.
Kesä on ollu semmosta hässäkkää, ettei menosta ole ollut puutetta ja silti löytää aikaa visiiteille, kunhan ne ei viikonlopuille pamahda. Hobitti nauttii täysillä kesästä ja ulkoilmasta, kuten myös uimisesta. Vielä ei poika kävele, mutta eiköhän piahkoin se ensi askel tule otettua. <3
Vauvakirja tuli täytettyä ja olen hyvin ylpeä saavutuksesta, koska pohdin venyykö se pitkällekkin. Noh nyt seuraavaksi haasteeksi voisikin taklata tuon Hobitin tulevan huoneen kimppuun ja hieman järjestää ompeluhuonetta, kun sinne on ylimäärästä kertynyt.
Tämmöstä!
Synttärit meni ja hyvinhän ne menikin. Ruokaa oli riittävästi ja vierailla vaikutti olleen mukavaa. Talo olikin sitten ihan tupaten täynnä. Perheet ja kummit on heidän totaali 27 henkeä. Huh! Kissat ajettiin pihalle, että saatiin läpiveto ja hengitettävää ilmaa. Hobitilla oli oikein hauskaa hymyilevästä naamasta toiseen. Paljon uusia taapero leluja sai. Vihdoinkin äiti voi pakata/siirtää hetkeksi syrjään vauvalelut.
Häitä on nyt sitten takana 3 ja edessä vielä 3. Kaikissa tullu tippa tirautettua. On se vaan niin mukavaa olla raskaana niin herkkänä ;) Jonkunhan on sitä itkettävä onnesta. Rakastan häitä ja sitä onnen tunnetta. Myös se, että voin häissä olla rakkaan puolisoni kanssa ja muistella omaa hääpäiväämme ja niitä tuntemuksia uudelleen elää.
Kesä on ollu semmosta hässäkkää, ettei menosta ole ollut puutetta ja silti löytää aikaa visiiteille, kunhan ne ei viikonlopuille pamahda. Hobitti nauttii täysillä kesästä ja ulkoilmasta, kuten myös uimisesta. Vielä ei poika kävele, mutta eiköhän piahkoin se ensi askel tule otettua. <3
Vauvakirja tuli täytettyä ja olen hyvin ylpeä saavutuksesta, koska pohdin venyykö se pitkällekkin. Noh nyt seuraavaksi haasteeksi voisikin taklata tuon Hobitin tulevan huoneen kimppuun ja hieman järjestää ompeluhuonetta, kun sinne on ylimäärästä kertynyt.
Tämmöstä!
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Synttäri stressi
Jestas. Hobitti täyttää pian 1 ja minä olen ihan tohjona. Pinterest ahdistaa. Minun pitää kaivaa a4 ja kirjata suunnitelmani siihen ilman pinterestiä. Siivota pitää, olkkarin järjestys uudelleen pohtia...
Synttärit pidetään keskiviikkona, koska tämä kesä on täynnä häitä. Äitini on antanut hyviä ideoita ja on valmis ojentamaan auttavan käden, mikä lohduttaa ja lieventää stressiä.
Kunhan tästä selviää hengissä niin voin taas hengittää.
Synttärit pidetään keskiviikkona, koska tämä kesä on täynnä häitä. Äitini on antanut hyviä ideoita ja on valmis ojentamaan auttavan käden, mikä lohduttaa ja lieventää stressiä.
Kunhan tästä selviää hengissä niin voin taas hengittää.
torstai 25. kesäkuuta 2015
Uutinen on ulkona!
Nyt pääsen taas tänne hormoonipäästöt räjäyttämään. :D
Hobitti siis saa seuraa. Hänestä on para-aikaa kasvamassa isoveli Totoro sisarukselleen, jonka laskettu on ensi vuoden tammikuun loppupuolella.
Totoro tuli tietoisuutemme Ropecon XXII sunnuntaina. Olin Hobitin kanssa ollut kotosalla ja minulla oli aamulla tunne, että haluan tehdä testin. Ensin tein halppis liuskan ja siihen tuli aika hitaasti haalea viiva. Halusin varmistaa, ettei silmäni tehnyt tepposia ja tein toisen puikolla. Siihen tuli myös haalea viiva, mutta näkyvä joka tapauksessa! Olin innoissani. Hobitti vielä nukkui, joten otin kuvia ja aloin pohtimaan, kuinka asian kerron miehelleni.
Puolisoni oli halunnut jäädä pidemmäksi aikaa Ropecon alueelle lauantaina niin oli mennyt ystävällemme yöpymään. Lähetin hänelle aikaisin aamulla viestin, jossa oli kuva seisomalaudasta. Viestissä luki: "Ens kesällä tämä tulee käyttöön" Tämä siis hieman erheellinen viesti, koska oli toukokuu 17. Joten mieheni ei ymmärtänyt viestiä. Soitin Hobitin aamiasaikaan ja kerroin uutisen. Kysyin myös saisinkos kertoa tulevalle kummille uutisen ja sainhan minä.
Miksi halusin hänelle kertoa uutisen pikimmiten? Koska olin edellisenä päivänä hänen autossaan keskustellut, haluaisiko hän olla seuraavan lapsosemme kummi. Olin ajatellut kummi kysymystä kysellä vasta siinä puolen välin jälkeen, mutta tuolla Ropeconissa hän oli niin enkeli ja mahtava apu Hobitin hoitamisessa ja kanssa olemisessa, joten minun oli pakko kysyä. Olimme kummi ehdokkaat keskustelleet mieheni kanssa jo aikaa sitten, joten koin, etten tarvinnu vahvistus keksustelua käydä.
Joten hain mieheni kummi ehdokkaan luota ja lähdimme viettämään viimeistä Ropecon päivää. Perille päästyä, käännyin kummin puoleen ja kysyin: "Muistatko eilisen keskustelun?" Aluksi ei ihan ymmärtänyt mitä hain takaa, mutta pienien vihjeiden kautta, hän löysi oikean keskustelun ja ilme kirkastui. Siihen minä sitten: "Veetistä on tulossa isoveli ja sinusta kummi". Sitä riemun määrää <3
Ja nyt sitten eilen paljastimme kaikille fb:ssä odotuksestamme odotettua aijemmin, koska maha alkaa oikeasti jo olla peittelemätön ja tiedossa on häitä, ennen raskausviikko 12. Np ultra on vasta 16 heinäkuuta, vaikka olisin halunnu aikasemmaksi. Ihan varmasti viikot on paljon edemmällä, kuin neuvolalääkäri ennusti. Neuvolakäynnillä rv 8+6 kuuntelimme sydänäänetkin ja löysimme suht nopeasti. Ongelma siis raskausviikko ennustuksen kanssa on, kun minulla ei ole Hobitin synytymän jälkeen menkkoja vielä alkanu, joten mittailemalla ja arvailemalla ennuste tehtiin
Kirjoittelemisiin!
Hobitti siis saa seuraa. Hänestä on para-aikaa kasvamassa isoveli Totoro sisarukselleen, jonka laskettu on ensi vuoden tammikuun loppupuolella.
Totoro tuli tietoisuutemme Ropecon XXII sunnuntaina. Olin Hobitin kanssa ollut kotosalla ja minulla oli aamulla tunne, että haluan tehdä testin. Ensin tein halppis liuskan ja siihen tuli aika hitaasti haalea viiva. Halusin varmistaa, ettei silmäni tehnyt tepposia ja tein toisen puikolla. Siihen tuli myös haalea viiva, mutta näkyvä joka tapauksessa! Olin innoissani. Hobitti vielä nukkui, joten otin kuvia ja aloin pohtimaan, kuinka asian kerron miehelleni.
Puolisoni oli halunnut jäädä pidemmäksi aikaa Ropecon alueelle lauantaina niin oli mennyt ystävällemme yöpymään. Lähetin hänelle aikaisin aamulla viestin, jossa oli kuva seisomalaudasta. Viestissä luki: "Ens kesällä tämä tulee käyttöön" Tämä siis hieman erheellinen viesti, koska oli toukokuu 17. Joten mieheni ei ymmärtänyt viestiä. Soitin Hobitin aamiasaikaan ja kerroin uutisen. Kysyin myös saisinkos kertoa tulevalle kummille uutisen ja sainhan minä.
Miksi halusin hänelle kertoa uutisen pikimmiten? Koska olin edellisenä päivänä hänen autossaan keskustellut, haluaisiko hän olla seuraavan lapsosemme kummi. Olin ajatellut kummi kysymystä kysellä vasta siinä puolen välin jälkeen, mutta tuolla Ropeconissa hän oli niin enkeli ja mahtava apu Hobitin hoitamisessa ja kanssa olemisessa, joten minun oli pakko kysyä. Olimme kummi ehdokkaat keskustelleet mieheni kanssa jo aikaa sitten, joten koin, etten tarvinnu vahvistus keksustelua käydä.
Joten hain mieheni kummi ehdokkaan luota ja lähdimme viettämään viimeistä Ropecon päivää. Perille päästyä, käännyin kummin puoleen ja kysyin: "Muistatko eilisen keskustelun?" Aluksi ei ihan ymmärtänyt mitä hain takaa, mutta pienien vihjeiden kautta, hän löysi oikean keskustelun ja ilme kirkastui. Siihen minä sitten: "Veetistä on tulossa isoveli ja sinusta kummi". Sitä riemun määrää <3
Ja nyt sitten eilen paljastimme kaikille fb:ssä odotuksestamme odotettua aijemmin, koska maha alkaa oikeasti jo olla peittelemätön ja tiedossa on häitä, ennen raskausviikko 12. Np ultra on vasta 16 heinäkuuta, vaikka olisin halunnu aikasemmaksi. Ihan varmasti viikot on paljon edemmällä, kuin neuvolalääkäri ennusti. Neuvolakäynnillä rv 8+6 kuuntelimme sydänäänetkin ja löysimme suht nopeasti. Ongelma siis raskausviikko ennustuksen kanssa on, kun minulla ei ole Hobitin synytymän jälkeen menkkoja vielä alkanu, joten mittailemalla ja arvailemalla ennuste tehtiin
Kirjoittelemisiin!
maanantai 8. kesäkuuta 2015
Alemmuuskompleksi
HUOH!
Nyt kirjoitan suuni puhtaaksi ja juuri nyt, jotta saan tämä olon purettua.
Olen alkanut katsomaan telkkarista Vaimot vaihtoon. Ja voihan. Katson sitä huvituksekseni, mutta samalla väkisin vertaan itseäni. Onpa ahkeria kotiäitejä! Niin paljon opittavaa. On hirveetä huomata miten laiskaksi itseni tunnen.
Kun heräämme vien Hobitin alakertaan, syömme ja olkkariin leikkimään. Minä avaan telkkarin ja seuraan Hobitin puuhastelua. VÄÄRIN!!! Minun tulisi pyöriä Hobitin kanssa lattialla ja välillä teenkin. Meidän ehdottomasti tulisi enemmän mennä ulos, koska Hobitti nauttii siitä ihan hirveästi. Talon seinät tuntuvat hänestä varmaan kaatuvan päälle.
Imurointi on minun homma tällä hetkellä. Hobitti on jo etevä konttaaja, joten lattiat tulisi olla siisti. Pyykki sujuu edelleen hyvin, paitsi liinavaatteet ei ole matkustaneet paikoilleen. Keittiö on yhteinen alue. Ruuan tekeminen on edelleen ärsyttävää, mutta Hobitin kannalta pakollista. Tiskit melkein onnistuvat jaetusti.
Toivottavasti tämä menee ohi. Koska haluan tukea miestäni, enkä kuormittaa näillä asioilla. Kyllä hän minua auttaa. Hän ymmärtää kyllä, mutta välillä toivon että voisin olla reippaampi.
Nyt kirjoitan suuni puhtaaksi ja juuri nyt, jotta saan tämä olon purettua.
Olen alkanut katsomaan telkkarista Vaimot vaihtoon. Ja voihan. Katson sitä huvituksekseni, mutta samalla väkisin vertaan itseäni. Onpa ahkeria kotiäitejä! Niin paljon opittavaa. On hirveetä huomata miten laiskaksi itseni tunnen.
Kun heräämme vien Hobitin alakertaan, syömme ja olkkariin leikkimään. Minä avaan telkkarin ja seuraan Hobitin puuhastelua. VÄÄRIN!!! Minun tulisi pyöriä Hobitin kanssa lattialla ja välillä teenkin. Meidän ehdottomasti tulisi enemmän mennä ulos, koska Hobitti nauttii siitä ihan hirveästi. Talon seinät tuntuvat hänestä varmaan kaatuvan päälle.
Imurointi on minun homma tällä hetkellä. Hobitti on jo etevä konttaaja, joten lattiat tulisi olla siisti. Pyykki sujuu edelleen hyvin, paitsi liinavaatteet ei ole matkustaneet paikoilleen. Keittiö on yhteinen alue. Ruuan tekeminen on edelleen ärsyttävää, mutta Hobitin kannalta pakollista. Tiskit melkein onnistuvat jaetusti.
Toivottavasti tämä menee ohi. Koska haluan tukea miestäni, enkä kuormittaa näillä asioilla. Kyllä hän minua auttaa. Hän ymmärtää kyllä, mutta välillä toivon että voisin olla reippaampi.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Hobitti konttaa!!
Jihuu!
Hobitti on vihdoin alkanut konttaa. Oppi 10kk neuvolassa ja nyt sitten melkein viikon verran konttailtu ja ollaan jo mestareita siinä hommassa. Myös rappusille on kiva mennä heiluttaa bebaa :D
Hobitti syö myös jo paljon kiinteämpää. Palasia on kiva pureskella 8 hampaalla. Jospa nyt taukoaisi hampaiden teko. Toivoa sopii.
Kovat lelut on kivoja. Nyt on ollu jonkun aikaa pehmeät lelut vähemmän käytössä. Pinnasänyssä on kiva leikkiä aamulla unileluilla, kun odottelee äitin tuloa.
Minipäivitys.
Hobitti on vihdoin alkanut konttaa. Oppi 10kk neuvolassa ja nyt sitten melkein viikon verran konttailtu ja ollaan jo mestareita siinä hommassa. Myös rappusille on kiva mennä heiluttaa bebaa :D
Hobitti syö myös jo paljon kiinteämpää. Palasia on kiva pureskella 8 hampaalla. Jospa nyt taukoaisi hampaiden teko. Toivoa sopii.
Kovat lelut on kivoja. Nyt on ollu jonkun aikaa pehmeät lelut vähemmän käytössä. Pinnasänyssä on kiva leikkiä aamulla unileluilla, kun odottelee äitin tuloa.
Minipäivitys.
maanantai 11. toukokuuta 2015
Kissat sylissä
Paljon tapahtuu kesällä. Ehkä minun makuun jo liikaakin. Tulisiko minun sulkea ompelukoneeni ja mennä päivä kerrallaan. Liikaa ajatuksia ja vaatimuksia itselleen. Ja ketkäs minua terapoi: Kissani <3 Olen huomannut, että ne ovat enenevässä määrin syliini hakeutuneet. Viikonloput tuntuvat olevan elokuun lopulle asti täyteen pakattuja. Mutta koska en ole kalenteriini merkannut kaikkea niin ehkä siksi päässäni suhisee, kun kaikki pitää muistaa. Helpottuisi olo, jos kirjaisin.
Väsyttää, eikä ihme. Pikku Hobitti täyttää tässä kuussa 10kk. Hän on iso poika, jolla on vahva tarve nousta ylös. Istumaan nouseminen on vielä hakusessa, mutta välillä onnistuu hienosti. Hobitin lempijuttuja on taputtaa ja kävellä avustetusti. Innolla odotamme kuun lopussa olevaa neuvolakäyntiä, niin saadaan tarkat mitat. Kissat pyörii Hobitinkin ympärillä. Nagini ei niinkään Hobitin, mutta minun. Gobbo taas pyörii Hobitin ympärillä tarkoituksella. Ja lyssähtää lattialle hänen viereen. Hobitti saa tutkia Gobboa ihan haluamalla tavalla ja hyvin harvoin Gobbo närkästyksissään yrittää näykkästä.
Stressiä, mutta kyllä tästä selvitään. Nähdään taas.
Väsyttää, eikä ihme. Pikku Hobitti täyttää tässä kuussa 10kk. Hän on iso poika, jolla on vahva tarve nousta ylös. Istumaan nouseminen on vielä hakusessa, mutta välillä onnistuu hienosti. Hobitin lempijuttuja on taputtaa ja kävellä avustetusti. Innolla odotamme kuun lopussa olevaa neuvolakäyntiä, niin saadaan tarkat mitat. Kissat pyörii Hobitinkin ympärillä. Nagini ei niinkään Hobitin, mutta minun. Gobbo taas pyörii Hobitin ympärillä tarkoituksella. Ja lyssähtää lattialle hänen viereen. Hobitti saa tutkia Gobboa ihan haluamalla tavalla ja hyvin harvoin Gobbo närkästyksissään yrittää näykkästä.
Stressiä, mutta kyllä tästä selvitään. Nähdään taas.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Huhtikuuuuuu
Yo mou! (Kattelen Vain Elämää Elastisen jaksoa samalla ;D)
Kevät tulee! Oon ihan täpinöissä. Kohta pääsee mukulan kanssa puistoilemaan. Taitaa pikku mies innostua keinumisesta. Ainakin täällä kotona hyppykiikussa on tullu myös kiikuteltua, niin se on kauhian hauskaa.
Tuo ihana päivänpaitse kasvaa hirmuista vauhtia. Nyt jo on 86 vaatteet päällä (2-vuotiaiden koko). Voi aaaapua. Hampaita suussa 6 kpl. Höpötystä tulee paaaljon. Askelia on alkanut ottamaan avustetusti, mikä lämmittää äitin sydäntä. Tukea vasten on hobitin mielestä kivaa seisoskella. Ei konttaa, ei ryömi. Pyörii akselinsa ympäri.
Hobitti on hassu poika. En tiiä tekeekö muut vauvat näin, mutta hobitti ensin "paisuu", kerää massaa ja sitten venähtää. 2 viikkoa on ollu semmonen pulla muru. Tänään tosin katselin poikaani ihan uusin silmin, ihan kuin ois laihtunut. Mutta näin hän on tehnyt koko pienen elämänsä. Hassu rakas.
Mutta huhtikuu. Hobitin mummi meni joululahjaksi antamaan Hobitille yökyläilyä. Kyllä äitiä jännittää ihan hirmuisesti. En taho! EN TAHO!!! Minun rakas. Mamman muru. Ei ei ei ei!!! >:P Kyllä pikkuinen pitää antaa hoitoon, mutta miehelläni on kamala duuni pitää minut kiireisenä, etten ajele takaisin kotopuoleen hakemaan Hobittia kotiin ;D
Hobitin kanssa on potta kakalla onnistunut jo 2 kertaa. Jiihuu! Se on kyl hieno tunne, kun poika katsoo äitiä ja viestittää ähkimällä: kakka tulossa. Sit mennään potalle ja toinen on onnessaan, kun äiti ymmärtää. Jos äiti ei ymmärrä niin ei auta, kuin naama punaiseksi pungertaa kakka vaippaan.
Sit ihan toiseen juttuun.. GOSH muo ärsyttää käydä keittiössä. Ihan hullu pissa hätä tulee aina kun sinne erehtyy menee. Toisaalta nyt on tuntunut, että vessassa saa rampata ihan koko ajan. Raivostuttavaa!
Kevät tulee! Oon ihan täpinöissä. Kohta pääsee mukulan kanssa puistoilemaan. Taitaa pikku mies innostua keinumisesta. Ainakin täällä kotona hyppykiikussa on tullu myös kiikuteltua, niin se on kauhian hauskaa.
Tuo ihana päivänpaitse kasvaa hirmuista vauhtia. Nyt jo on 86 vaatteet päällä (2-vuotiaiden koko). Voi aaaapua. Hampaita suussa 6 kpl. Höpötystä tulee paaaljon. Askelia on alkanut ottamaan avustetusti, mikä lämmittää äitin sydäntä. Tukea vasten on hobitin mielestä kivaa seisoskella. Ei konttaa, ei ryömi. Pyörii akselinsa ympäri.
Hobitti on hassu poika. En tiiä tekeekö muut vauvat näin, mutta hobitti ensin "paisuu", kerää massaa ja sitten venähtää. 2 viikkoa on ollu semmonen pulla muru. Tänään tosin katselin poikaani ihan uusin silmin, ihan kuin ois laihtunut. Mutta näin hän on tehnyt koko pienen elämänsä. Hassu rakas.
Mutta huhtikuu. Hobitin mummi meni joululahjaksi antamaan Hobitille yökyläilyä. Kyllä äitiä jännittää ihan hirmuisesti. En taho! EN TAHO!!! Minun rakas. Mamman muru. Ei ei ei ei!!! >:P Kyllä pikkuinen pitää antaa hoitoon, mutta miehelläni on kamala duuni pitää minut kiireisenä, etten ajele takaisin kotopuoleen hakemaan Hobittia kotiin ;D
Hobitin kanssa on potta kakalla onnistunut jo 2 kertaa. Jiihuu! Se on kyl hieno tunne, kun poika katsoo äitiä ja viestittää ähkimällä: kakka tulossa. Sit mennään potalle ja toinen on onnessaan, kun äiti ymmärtää. Jos äiti ei ymmärrä niin ei auta, kuin naama punaiseksi pungertaa kakka vaippaan.
Sit ihan toiseen juttuun.. GOSH muo ärsyttää käydä keittiössä. Ihan hullu pissa hätä tulee aina kun sinne erehtyy menee. Toisaalta nyt on tuntunut, että vessassa saa rampata ihan koko ajan. Raivostuttavaa!
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Se pettymyksen tunne
Minulla on ihana ihana vauva ja rakastava puoliso, joka tahtoo pitää huolta perheestään. Ja silti en ole tyytyväinen, kun tahdon niin kovasti toisen viivan tikkuun. Olisin halunnut pienen nyytin syntyväksi tänä vuonna. Noh eipähän tule "pelättyä" joulu vauvaa (tai mistä sitä tietää, jos vauva päättääkin syntyä etuajassa niih niih NIIIH!!!).
Yleensä teen testin 22 päivä, jolloin Hobitti täyttää kuukausia. Nyt sitten en mahtanut itselleni mitään ja tein sen tyhmän testin. Tein molemmat liuskat, koska silmäni harittivat ja olisin voinut vannoa, että jotain haaleaa haaleaa näin. Ei siinä oikeesti ollut mitään, mutta toivoin että testi olisi ollut viallinen, niin kuin joka kerta kun teen testin.
Hobitti täyttää 8kk. Iloitsen hänen kehitys vaiheista, jokaisesta hymystä ja varsinkin "äiti" sanasta. Hän on kaunis, tyytyväinen, punatukkainen poika. Ihanempaa vauvaa saa hakea. Enää en edes koputa noiden sanojen päätteeksi.
Mutta toivoisin jo toista lapsukaista perheeseemme. Miksi en voi tulla samalla tavalla raskaaksi, kun äitini. Hänen ei tarvinnu muuta, kuin ajatella asiaa niin PAM sitä oltiinkin jo. Tyhmää tässä minun huokailussa ja voivottelussa on se, että tiedän sen olevan fiksua, että lapsilla on ikäeroa enemmän kuin vain kuukausia. Yli vuosihan näille jo tulee ikä eroa. Tammikuu lapsi nyt ainakin näillä näkymin. Joten joko joko JOKO!
Toivottavasti seuraava vauva olisi yöt valvova, hirveän vaativa murunen. Sittenpähän en haihattelisi seuraavan perään >:( . . . ehkä nyt ei kuitenkaan. Tiedän, että tämä on tyhmää ja pienokainen ilmoittaa tulostaan, kun on tullakseen. Jos yhtään asiaan voisi vaikuttaa, niin vieläkin imetän (maito kyllä tuntuvasti alkaa jo olemaan vähenemään päin) tietenkin soseiden lomassa, kilpparin vajaatoiminta (jee I got meds!!) JA menkat eivät vieläkään ole alkaneet. Nyt odottelen sitä seuraavaa "AU SATTUU"- päiviä, joita nimitän valemenkka päiviksi. Kerta on "TÄNÄÄN SATTUU" yksi päivä, jota nimitän valeovulaatioksi, niin pakkohan on olla tuo valemenkka päivä.
Se siitä tämä mamma kuittaa ja kiittää. . . ja huokaa :)
Yleensä teen testin 22 päivä, jolloin Hobitti täyttää kuukausia. Nyt sitten en mahtanut itselleni mitään ja tein sen tyhmän testin. Tein molemmat liuskat, koska silmäni harittivat ja olisin voinut vannoa, että jotain haaleaa haaleaa näin. Ei siinä oikeesti ollut mitään, mutta toivoin että testi olisi ollut viallinen, niin kuin joka kerta kun teen testin.
Hobitti täyttää 8kk. Iloitsen hänen kehitys vaiheista, jokaisesta hymystä ja varsinkin "äiti" sanasta. Hän on kaunis, tyytyväinen, punatukkainen poika. Ihanempaa vauvaa saa hakea. Enää en edes koputa noiden sanojen päätteeksi.
Mutta toivoisin jo toista lapsukaista perheeseemme. Miksi en voi tulla samalla tavalla raskaaksi, kun äitini. Hänen ei tarvinnu muuta, kuin ajatella asiaa niin PAM sitä oltiinkin jo. Tyhmää tässä minun huokailussa ja voivottelussa on se, että tiedän sen olevan fiksua, että lapsilla on ikäeroa enemmän kuin vain kuukausia. Yli vuosihan näille jo tulee ikä eroa. Tammikuu lapsi nyt ainakin näillä näkymin. Joten joko joko JOKO!
Toivottavasti seuraava vauva olisi yöt valvova, hirveän vaativa murunen. Sittenpähän en haihattelisi seuraavan perään >:( . . . ehkä nyt ei kuitenkaan. Tiedän, että tämä on tyhmää ja pienokainen ilmoittaa tulostaan, kun on tullakseen. Jos yhtään asiaan voisi vaikuttaa, niin vieläkin imetän (maito kyllä tuntuvasti alkaa jo olemaan vähenemään päin) tietenkin soseiden lomassa, kilpparin vajaatoiminta (jee I got meds!!) JA menkat eivät vieläkään ole alkaneet. Nyt odottelen sitä seuraavaa "AU SATTUU"- päiviä, joita nimitän valemenkka päiviksi. Kerta on "TÄNÄÄN SATTUU" yksi päivä, jota nimitän valeovulaatioksi, niin pakkohan on olla tuo valemenkka päivä.
Se siitä tämä mamma kuittaa ja kiittää. . . ja huokaa :)
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Pika pika terveiset
YO!
Mulla on ihana muksu ja aikani ei nyt oikeen tänne koneelle kerkeä. Tämä blogi on usein mielessä ja tavallaan mielessäni myös kirjoittelen tänne, mitä haluaisin kirjoitella, mutta sitten en koneelle asti kerkeä istumaan.
Asia on nyt niin, että nyt tämä mamma ei ota paineita inkkerwebs maailmasta ja keskittyy ihanaan muksuunsa <3 Hän on kasvanu ihan hirviästi ja on saavuttanut sen vaiheen että hokee: mamama maaa tai mämämä mää. Olen yrittänyt löytää niiden eroa, mutta sen olen huomannu, että alkaa hokemaan tuota, kun tahtoo maitoa. Edelleen osakestoillaan ja pikkumies tykkää lukemisesta. Soseet uppoo, kuin hullu puuroon. Mikään maku ei ole ollut vielä pahaa. Kaikki menee.
Siinä oli pika pika kuulumiset. Minun elämääni kuuluu siis rakas pikku hobittini <3
Mulla on ihana muksu ja aikani ei nyt oikeen tänne koneelle kerkeä. Tämä blogi on usein mielessä ja tavallaan mielessäni myös kirjoittelen tänne, mitä haluaisin kirjoitella, mutta sitten en koneelle asti kerkeä istumaan.
Asia on nyt niin, että nyt tämä mamma ei ota paineita inkkerwebs maailmasta ja keskittyy ihanaan muksuunsa <3 Hän on kasvanu ihan hirviästi ja on saavuttanut sen vaiheen että hokee: mamama maaa tai mämämä mää. Olen yrittänyt löytää niiden eroa, mutta sen olen huomannu, että alkaa hokemaan tuota, kun tahtoo maitoa. Edelleen osakestoillaan ja pikkumies tykkää lukemisesta. Soseet uppoo, kuin hullu puuroon. Mikään maku ei ole ollut vielä pahaa. Kaikki menee.
Siinä oli pika pika kuulumiset. Minun elämääni kuuluu siis rakas pikku hobittini <3
tiistai 13. tammikuuta 2015
6-vuotta rakkautta
Mukavaa alkanutta vuotta!
Mieheni ja minä aloimme seurustelemaan 11.1.09 päivä ennen kuin mieheni lähti inttiin. Pidän tuota päivää erittäin tärkeänä ja tenttailenkin vähän väliä mieheltäni sitä.
Kaikki tuo yhdessä vietetty aika: ne surut, ilot, väärinymmärryket, naurut, hellyydenosoitukset, jne. Rakensivat meitä tämmöisiksi, joita tänä päivänä olemme. Haluankin kirjoittaa tästä rakkaasta miehestäni, joka seikkailee näissä teksteissäni.
Tapasimme vanhempien kotona. Kiinnitin tarkasti huomiota hänen tummaan kihara pörröpäähän. Hän oli hoikka, mutta käsissä näkyi hieman lihaksia. Silmien alle lankesi tumma varjo, mutta silti hän vaikuttivat ystävällisiltä. Hän vaikutti hieman eksyneeltä, kun mietti minne takin olisi käsistään saanut.
Kun mieheni sitten kävi esittäytymässä kaikille, kätteli hän kaikkia ja varmalla äänellä, aidosti kiinnostuneena hän teki minuun pysyvän vaikutuksen. Hän katsoi silmiin ja piti juttua yllä. Vaikka joskus tuli hiljaista, ei se tuntunut kiusaavalta.
Mieheni alkoi rampata vanhempieni luona viikonloppuisin. Pelailimme lautapelejä ja isäni peluuttamalla ropeja. Perheeni on tärkeä minulle ja olin ällisynyt, kun tämä mies aina vain jaksoi palata hullunkurisen perheeni luokse. Aina vain hän jaksoi olla ystävällinen ja huomioi myös nuorempia sisaruksiani.
Hän oli siis isosiskoni kaveteita alunalkaen. Yli puolisen vuotta olin hänelle kaverini pikkusisko. Mutta kun kesällä 2008 hän vahti vanhempieni koiria, sillä välin kun perheenä olimme inkkarileirillä, ryöstin äitini kännykästä mieheni numeron ja siitä alkoikin suhteemme syventyä ystävyydeksi.
Tuon kesän jälkeen aloinkin jahtaamaan häntä. Olin kauhian ihastunut häneen. Hän tuki minua masennus kamppailuni aikana tavalla, millä kukaan muu ei olisi voinut. Tavallaan hän oli tietämättään kiero ja ei tiennyt mitä hänen käytöksensä sisälläni aiheutti.
Kun syksyllä yritin tunteitamme selvitellä, en saanut vasta kaikua. Minut oli friendzonattu, mutta ei minua niin vain rajoteta. Nyt hän tiesi tunteeni ja joutui elämään sen tiedon kanssa. Hän piti minua tärkeänä ystävänä.
Lempipuuhiani oli mieheni tukan hoitaminen. Se oli aikamoinen harakanpesä. Niin pitkään tukkaan kuuluu laittaa hoitoainetta! Noh minä kärsivällisesti harjailin ja letittelin. Toiset yrittävät tehdä tien miehen sydämeen ruuan kautta. Minä hiuksien :D
Kiusasin myös miestäni, sillä olin hämmentynyt kun en saanut haluamaani vastakaikua. Minun oli siis taottava järkeä tuohon päähän ja tein mieheni mustasukkaiseksi. Silloin kun hänen tunteensa minua kohtaan oli päivän selvät, ei hän suostunut sitä myöntämään.
Hänellä oli tämä inttiteoria pahasti päähän juurtunut: 70% intin aikaisista suhteista päätyisi eroon. Tätä keskustelua käytiin tammikuussa. Yritin taivutella, suostutella, ymmärtää. Lopulta kävimme kiivaan keskustelun tunteistamme tekstiviestein. Vihdoin hän myönsi, ettei kyseessä ollut puhdasta ystävyyttä. Häntä pelotti. Minä pyysin ja rukoilin, että kokeilisimme, mitä tapahtuisi, jos seurustelisimme. Ja hän suostui.
6-vuotta on kulunut tuosta illasta ja edelleen rakastan miestäni. Paljon saa edelleen taivutella, mutta myös ymmärtää. Minä olen hänen ja hän minun. Pieni lapsemme sitoo meidät yhteen ja yhdessä kasvamme vanhemmiksi. Luotan ja turvaudun häneen. Hän on nähnyt minut monen näköisenä ja kestänyt ne kaikki. Hän hyväksyy ja sietää paljon puolia minusta, jotka kaipaavat vielä muutosta. Hän hoitaa ja auttaa.
Hän on minun mieheni ja rakastan häntä.
Willow tree angel love.
Mieheni ja minä aloimme seurustelemaan 11.1.09 päivä ennen kuin mieheni lähti inttiin. Pidän tuota päivää erittäin tärkeänä ja tenttailenkin vähän väliä mieheltäni sitä.
Kaikki tuo yhdessä vietetty aika: ne surut, ilot, väärinymmärryket, naurut, hellyydenosoitukset, jne. Rakensivat meitä tämmöisiksi, joita tänä päivänä olemme. Haluankin kirjoittaa tästä rakkaasta miehestäni, joka seikkailee näissä teksteissäni.
Tapasimme vanhempien kotona. Kiinnitin tarkasti huomiota hänen tummaan kihara pörröpäähän. Hän oli hoikka, mutta käsissä näkyi hieman lihaksia. Silmien alle lankesi tumma varjo, mutta silti hän vaikuttivat ystävällisiltä. Hän vaikutti hieman eksyneeltä, kun mietti minne takin olisi käsistään saanut.
Kun mieheni sitten kävi esittäytymässä kaikille, kätteli hän kaikkia ja varmalla äänellä, aidosti kiinnostuneena hän teki minuun pysyvän vaikutuksen. Hän katsoi silmiin ja piti juttua yllä. Vaikka joskus tuli hiljaista, ei se tuntunut kiusaavalta.
Mieheni alkoi rampata vanhempieni luona viikonloppuisin. Pelailimme lautapelejä ja isäni peluuttamalla ropeja. Perheeni on tärkeä minulle ja olin ällisynyt, kun tämä mies aina vain jaksoi palata hullunkurisen perheeni luokse. Aina vain hän jaksoi olla ystävällinen ja huomioi myös nuorempia sisaruksiani.
Hän oli siis isosiskoni kaveteita alunalkaen. Yli puolisen vuotta olin hänelle kaverini pikkusisko. Mutta kun kesällä 2008 hän vahti vanhempieni koiria, sillä välin kun perheenä olimme inkkarileirillä, ryöstin äitini kännykästä mieheni numeron ja siitä alkoikin suhteemme syventyä ystävyydeksi.
Tuon kesän jälkeen aloinkin jahtaamaan häntä. Olin kauhian ihastunut häneen. Hän tuki minua masennus kamppailuni aikana tavalla, millä kukaan muu ei olisi voinut. Tavallaan hän oli tietämättään kiero ja ei tiennyt mitä hänen käytöksensä sisälläni aiheutti.
Kun syksyllä yritin tunteitamme selvitellä, en saanut vasta kaikua. Minut oli friendzonattu, mutta ei minua niin vain rajoteta. Nyt hän tiesi tunteeni ja joutui elämään sen tiedon kanssa. Hän piti minua tärkeänä ystävänä.
Lempipuuhiani oli mieheni tukan hoitaminen. Se oli aikamoinen harakanpesä. Niin pitkään tukkaan kuuluu laittaa hoitoainetta! Noh minä kärsivällisesti harjailin ja letittelin. Toiset yrittävät tehdä tien miehen sydämeen ruuan kautta. Minä hiuksien :D
Kiusasin myös miestäni, sillä olin hämmentynyt kun en saanut haluamaani vastakaikua. Minun oli siis taottava järkeä tuohon päähän ja tein mieheni mustasukkaiseksi. Silloin kun hänen tunteensa minua kohtaan oli päivän selvät, ei hän suostunut sitä myöntämään.
Hänellä oli tämä inttiteoria pahasti päähän juurtunut: 70% intin aikaisista suhteista päätyisi eroon. Tätä keskustelua käytiin tammikuussa. Yritin taivutella, suostutella, ymmärtää. Lopulta kävimme kiivaan keskustelun tunteistamme tekstiviestein. Vihdoin hän myönsi, ettei kyseessä ollut puhdasta ystävyyttä. Häntä pelotti. Minä pyysin ja rukoilin, että kokeilisimme, mitä tapahtuisi, jos seurustelisimme. Ja hän suostui.
6-vuotta on kulunut tuosta illasta ja edelleen rakastan miestäni. Paljon saa edelleen taivutella, mutta myös ymmärtää. Minä olen hänen ja hän minun. Pieni lapsemme sitoo meidät yhteen ja yhdessä kasvamme vanhemmiksi. Luotan ja turvaudun häneen. Hän on nähnyt minut monen näköisenä ja kestänyt ne kaikki. Hän hyväksyy ja sietää paljon puolia minusta, jotka kaipaavat vielä muutosta. Hän hoitaa ja auttaa.
Hän on minun mieheni ja rakastan häntä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)