Hello!
Taas on tullu koneelle eksyttyä. Fb nielaisi minut taas mennessään, vaikka piti tulla pelaamaan simssiä. Se siitä sitten. Kello on jo sen verran että pitäisi nukkumaan mennä, mutta näpyttelenpä tämän nyt kuitenkin, ettei se jää hengaamaan.
Kuvittelin joskus, että on hyvä asia olla kiinnostunut niin monesta asiasta, kuin vain maailmasta keksii. Silloin voisin jutella monen ihmisen kanssa ja jakaa kiinnostustani noista asioista heidän kanssa. Aina löytyisi jotain mistä jutella. Nyt koen sen hyvin raskaana. Kaikkea tulisi kokeilla ja tehdä ja kokea. Halua löytyy, mutta jaksamista, saatika aikaa.
Nyt sitten selatessani fb:tä sieltä nousi vahvasti hartsinukke harrastukseni ja koin veitsen viiltävän sydämessäni. Niin halusin ja niin pyysin, että saisin tuon kalliin lahjan. Tekisin niille vaatteita, myisin niitä ja saisin maksettua harrastustani omasta pussista. Eipä ole vaatteita tehtynä. Hahmot eivät ole vieläkään saaneet omaa lookkiaan, mikä sapettaa ihan hulluna. Kerroin ystävälleni, että Hobitti kun on niin omatoiminen leikkijä niin voisin ihan hyvin väkertää vaatteita nukeilleni. Mutta sitten keksin sata ja yksi syytä mikä estää minua tekemästä niin. Kuten tuijota youtubea telkkarista.... juuuust.
Voivottelin tällä viikolla miehelleni: "mä niin halusin tehdä lettuja tänään" ja hillitön itkukohtaus. Joo siis myönnetään, että tämä Totoron raskaus tuntuu ottavan enemmän voimille, kuin Hobitin. Niin emotionaalisesti, kuin fyysisesti. Poden jatkuvaa "huono äiti"-syndroomaa, mutta sit kun Hobitti hymyilee ja hakee minulta huomiota niin silloin tuo tunne hälvenee. Mutta niin minä haluan leipoa.
Ompelua yleensäkkin kaipaan. Olen ommellut tämän kesän aikana tai siis korjausommellut vähän alta 10 kertaa. Siitä voinkin olla ylpeä! Hääpäivien aamuina olen korjaillut itselleni mekkoja :D Se on ollut mielenkiintoinen aamuruiske päivään. Mutta silti kaipaan jatkuvasti ompelukoneen äärelle tekemään niitä lukemattomia projekteja.
Projekteista puheen ollen, ne lukuisat neuletyöt. Haluan saada ne loppuun! Niin paljon keskeneräisiä. Mutta tiedän, kun saan jotain loppuun, koen suurta iloa ja onnistumisen tunnetta.... Ainakin pari tuntia. Heh.
Joo en ala nyt käymään kaikkia läpi, mutta tuossa nyt ehkä ne tämän hetkiset. Jotain positiivista: Hobitin tuleva huone on tyhjentynyt hurjasti. Siellä on pieniä nimettyjä kasoja: tiedät näiden paikan, etsii kotia, tyhjiä laatikoita, Hobitin papereita, tiedät aika hyvin mihin laitat.
Mut joo. Ehkä minun tulee olla kuin sims ja valita se yksi elämäni päämäärä, jota kohden mennä... Ei tässä mitään valintaa tarvitse tehdä, kun se on selvästi jotain perheeseen suuntaavaa. Toivottavasti lapsillani tulee olee helpompaa ja he ovat yksitoikkoisempia, kuin äitinsä jolla liian paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä. Minä voin sitten lasten kiinostusten mukaan elää.
Hyvää yötä!
