Tirilumpsis!
Nyt taukoa puun edistymisestä ja sydän auk/purku tänne hankalasta yöstä, joka sävytti syntymäpäivääni.
Olin edeltävänä päivänä mennyt auttamaan ystävääni hääkoristeiden valmistelussa. Siellä tuli kangasta kärtsättyä usempi tunti ja varmaankin siitä johtuen, tuli huono olo sitten loppuajasta. Toisaalta myös tämä masu painoi reisiäni ja siitäkin tuli huono olo. 45min makuultaan ja jalat hiukan koholla auttoi oloon (plus eteeriset öljyt) ja tunsin, että voisin jaksaa lähteä kotiin ajamaan. Lupauduin myös toisen ystävän käydä tiputtamassa kotiin.
Olin kotona 23:30. Harjoitussupistuksia ja inhottavia vihlovia liitoskipuja. Olin juuri nukahtanut ja löytänyt hyvä asennon, kun 00:30 Hobitti herää hätääntyneenä itkien. Vaivalloisesti ylös sängystä pienoista lohduttamaan ja auttamaan takaisin nukkumaan. Ja ei nukahda. Kas vaippa on täpötäynnä pissaa. Vaihdettiin siis se ja uusi yritys. Ei onnistu.
Vastastani alkaa kuulua nestemmäisiä kiertäviä ääniä ja aloin tuntea, että vessaan on mentävä. Hobitti oli pakko ottaa mukaan tai hän olisi alkanut sydäntäsärkevästi itkeä. Hobitista oli hyvin hauskaa kuunnella äitin vessa ääniä (ripuli). Siinä hetken risti-istuttuamme menimme käymään vielä alakerrassa hakemassa kurkkukipuun helpotusta ja Hobitille vettä. Ja jälleen yrittämään nukahtamista.
Kokeilin ensin minun lempeää tyyliäni: sängyn vieressä istumista ja sitten hipihiljaa hiipimistä pois huoneesta. Sitten aloin jo turhautumaan hiipimiseen ja harjoitussupistuksiin, kun hiipiessä tietenkin jännitin oudoissa paikoissa olevia vatsalihaksiani, jotka laukasivat supistuksia. Toinen tapa mitä sitten tein oli Hobitti makuulle (selälleen tai masulleen) ja lapsin vain pois ja ovi nätisti kiinni. Kun kuulin nousemis ääniä menin takaisin huoneeseen ja laitoin makuulle. Monta monta monta ja monta kertaa. Joskus kerkesin makkariin asti, jossa kyttäilin itkuhälyttimen kamerasta milloin oli aika huoneeseen mennä. Kissojen maukuminen ei helpottanut nukuttamista, koska Hobitti naukui kissoille takaisin.
Tunnin kuluttua rumban alkamisesta, vatsani päätti tehdä jälleen tuttua ääntä ja tiesin, että vessaan on mentävä ja tällä kertaa Hobitin piti jäädä huoneeseensa. Noin minuutin sitten huoneessa itkettyään mieheni herää hieman sadatellen. Hän jostain kumman syystä päättää, ensin vilkaista vessaan jossa istuskelin, kuin kertoakseen "Hei tuolla itkee vauva". Ennen kuin hän kerkesi mitään sanoa minä vihaisesti tokaisin: "En minä kuuro ole!". Mieheni meni hakemaan Hobitin makkariin nukkumaan yrittämättä saada Hobitti nukkumaan omaan huoneeseen ja minä kiukuspäissä kirjoittamaan muistiinpanoja tästä illasta, koska halusin sen kirjoittaa myöhemmin tänne.
En ollut tyytyväinen mieheni valintaan, koska tiesin, että mieheni herää aikaisin aamulla kännykän herätykseen, pukee kahisevat työvaatteet ja lähtee. Hobitti taatusti heräisi silloin uudestaan ja ei varmasti nukahtaisi uudestaan. Joten hain Hobitin takaisin omaan sänkyynsä nukkumaan. Kello oli silloin 10 vaille 2. Hobitti lopulta antoi periksi ja nukahti 2:10
Hobitti heräsi sitten 7 jälkeen ja oli pirteä peippo. Olin äidilleni laittanut viestiä, ettei soita aamulla minulle laulaakseen onnittelulaulua, koska toivoin, että Hobitti olisi nukkunu pitkään. Laitoin äitilleni viestiä, että hereillä ollaan ja sieltä se soitto tuli ihanan lapsikuoron saattelemana. Yritin kuulostaa iloiselta ja kiittelin. Kerroin lyhykäisyydessä yöstä ja hiljaa toivoin, että äitini olisi tullut hakemaan Hobitin aikaisemmin hoitoon, että olisin saanut nukkua.
Aamutoimille ja rauhakseen edettiin päivää. Itkin vähän väliä ja olin hyvin surkeana. En kokenut voivani iloita naamakirjan onnitteluista, joten tyydyin tykkäämään vain, koska olihan se ihana ele muistaa minua, joten koin kiitollisuutta. En odottanut innolla päivää ja sitä kuinka se vietettäisiin. Emme olleen mieheni kanssa mitään päättäneet, mutta olin niin väsynyt ja suruissani, että halusin skipata koko syntymäpäiväni ja vain nukkua seuraavaan päivään.
Onneksi Hobittia alkoi väsyttää ja nukahtikin syliini juuri kun lounasta olisi pitänyt alkaa väsäämään. Menimme yläkertaan makkariin ja nukkumaan <3 Nukuimme ainakin 2h, kunnes heräsimme ja huomasimme mieheni saapuneen töistä aikaseen. Annoin hänen hoitaa Hobitin ja itse menin suihkuun. Mieheni pakkasi tavarat ja hoiti kaiken valmiiksi. Antoi synttärilahjaksi mukin, missä oli meidän jouluisa perhekuva.
Hobitti äitilleni hoitoon ja suunta kohti helsinkiä. En yleensä viihdy helsingissä. Inhoan väentungosta ja kiireisiä ihmisiä. Mutta tiesin, että raha on tiukalla, joten menimme Burger Kingiin syömään. Olihan se sentään vähän parempi vaihtoehto, kuin hese :D Sitten pohdimme menisimmekö leffaan, jos en jaksaisi kävellä, kun olimme pohtineet mennä lintsille valokarnevaaliin. Totesin, että masuni paino teki istumisesta epämukavaa, joten leffan tuijottaminen monta tuntia paikoillaan ei houkutellut. Syötyämme lähdimme kävelemään auton suuntaan, kun muistin, että rautatieasemalla on pakko olla kukkakauppa. Kävelytin meidät sen eteen ja katselin miestäni hymyillen. Sain ruusukukkasen <3
Seuraavaksi suuntasimme valokarnevaaleihin ja totesimme, että kaikki parkkitila on täynnä. Ainakin ilmaispaikat. Menimme sitten maksullisista metsästää ja ihan hyvän paikan löysimme. Eipä tarvinnu kauhean korkeaa mäkeä kavuta. Siellä sitten talsittiin ja nautittiin ilmasta, valoista ja iloisista ihmisistä. Pysähdyimme katsomaan kuinka Kingi laite nousi korkeuksiin ja tuli hurjaa vauhtia alas. Se riitti tälle mammalle kyllin naurattamaan ja ihastelemaan hurjapäisiä ihmisiä. Minäkin vielä jossain vaiheessa tuohon laitteeseen kapuan, mutta nyt oli ihan riittävän hurjaa vain katsoa.
Olin laittanut mieheni nostamaan rahaa. Ottomaatista oli loppunut 20€, joten hän joutui nostamaan 50€ ja lohdutin häntä, ettei kaikkea tarvitse käyttää. Ja emme käyttäneetkään kuin 4€ jäähilejuomaan. Hattara kojuille oli kilometrin jonot, joten totesin ettei ole vaivan arvoista kiertää karkkilakkoa hattaran muodossa. Pelipaikoissa minua ei innostanut mikään pehmolelu, joten mieheni ei tarvinnut niihinkään upottaa rahaa.
Kaunista ja tunnelmallista oli. Olen ihan tyytyväinen, että menimme.
Palatakseni yöhön, tuona aikana, kun nukuttelin Hobittia pohdin raskautta. Masuni on jo aika kookas, mutta ei vielä niin iso mitä olen muilla masukaimoillani nähnyt ja siitä heitä kadehtinut. No enpä tiennyt, että isolla masulla on enempi kolotuksia ja särkyjä. Joten toivon kaikille oikein somaa pientä masua! Toivon myös näiden tuntemuksieni takia "hyvitystä" näille kolotuksille. Uskallan toivoa, että Totoro olisi ihana veljensä esimerkkiä seuraava rauhallinen ja helppo vauva.
